Pikkuharpyija
1 lajit
Pikkuharpyija (Morphnus guianensis) on Keski- ja Etelä-Amerikassa elävä päiväpetolintu. Se on sukunsa ainoa laji.
Pikkuharpyijaa tavataan Etelä- ja Keski-Amerikassa. Sen laaja levinneisyys käsittää Guatemalan, Belizen, Hondurasin, Nicaraguan, Costa Rican, Panaman, Kolumbian, Venezuelan, Guyanan, Surinamen, Ranskan Guayanan, Ecuadorin, Perun, Paraguayn, Bolivian ja Pohjois-Argentiinan. Meksikon tilanne on epävarma. Levinneisyysalueen kooksi arvioidaan 9 190 000 neliökilometriä. Kannan kooksi arvioidaan 1000–10 000 yksilöä. Se on koko levinneisyysalueellaan harvalukuinen ja näyttäytyy niin harvoin, että sen esiintyminen laajallakin alueella jää helposti huomaamatta.
Pikkuharpyijan mieluisinta elinympäristöä ovat jokien pirstomat alankomaan sademetsät. Näiden metsien puiden lajimäärä on korkea ja latvuskerroksia on useita. Valtapuut kohoavat usein 40 metrin korkeuteen, ja niiden latvusto muodostaa 6–7 metrin paksuisen kerroksen, joka päästää vain vähän valoa metsän pohjakerroksiin. Siellä täällä sademetsää on yksittäisiä jättipuita, jotka kohoavat latvuston läpi. Lajia tavataan trooppisten metsien lisäksi subtrooppisissa metsissä ja levinneisyysalueen eteläosassa galleriametsissä. Pikkuharpyijaa tavataan yleensä alle 600 metrin korkeudessa, mutta paikoin jopa 1200 metrin korkeudessa merenpinnasta.
Pikkuharpyija on luonnontilaisten trooppisten alankosademetsien ilmaisijalaji eikä tule toimeen hakatuilla alueilla. Metsäkato onkin vakava uhka lajille. Suuren koon ja harvinaisuuden takia sitä uhkaa myös metsästys. Lajia saattaa haitata myös kilpailu ravinnosta ihmisen kanssa. Pikkuharpyija onkin taantuva laji ja luokitellaan silmälläpidettäväksi. Se kuuluu CITES-sopimuksen liitteeseen II.
Pikkuharpyija (Morphnus guianensis) on Keski- ja Etelä-Amerikassa elävä päiväpetolintu. Se on sukunsa ainoa laji.
Pikkuharpyijaa tavataan Etelä- ja Keski-Amerikassa. Sen laaja levinneisyys käsittää Guatemalan, Belizen, Hondurasin, Nicaraguan, Costa Rican, Panaman, Kolumbian, Venezuelan, Guyanan, Surinamen, Ranskan Guayanan, Ecuadorin, Perun, Paraguayn, Bolivian ja Pohjois-Argentiinan. Meksikon tilanne on epävarma. Levinneisyysalueen kooksi arvioidaan 9 190 000 neliökilometriä. Kannan kooksi arvioidaan 1000–10 000 yksilöä. Se on koko levinneisyysalueellaan harvalukuinen ja näyttäytyy niin harvoin, että sen esiintyminen laajallakin alueella jää helposti huomaamatta.
Pikkuharpyijan mieluisinta elinympäristöä ovat jokien pirstomat alankomaan sademetsät. Näiden metsien puiden lajimäärä on korkea ja latvuskerroksia on useita. Valtapuut kohoavat usein 40 metrin korkeuteen, ja niiden latvusto muodostaa 6–7 metrin paksuisen kerroksen, joka päästää vain vähän valoa metsän pohjakerroksiin. Siellä täällä sademetsää on yksittäisiä jättipuita, jotka kohoavat latvuston läpi. Lajia tavataan trooppisten metsien lisäksi subtrooppisissa metsissä ja levinneisyysalueen eteläosassa galleriametsissä. Pikkuharpyijaa tavataan yleensä alle 600 metrin korkeudessa, mutta paikoin jopa 1200 metrin korkeudessa merenpinnasta.
Pikkuharpyija on luonnontilaisten trooppisten alankosademetsien ilmaisijalaji eikä tule toimeen hakatuilla alueilla. Metsäkato onkin vakava uhka lajille. Suuren koon ja harvinaisuuden takia sitä uhkaa myös metsästys. Lajia saattaa haitata myös kilpailu ravinnosta ihmisen kanssa. Pikkuharpyija onkin taantuva laji ja luokitellaan silmälläpidettäväksi. Se kuuluu CITES-sopimuksen liitteeseen II.
