Etelä-Amerikka
7339 lajit
Etelä-Amerikka on maanosa läntisellä pallonpuoliskolla Tyynenmeren ja Atlantin välissä.
Maantiede
Etelä-Amerikasta syntyi maayhteys Pohjois-Amerikan mantereelle geologisesti äskettäin kolme miljoonaa vuotta sitten, kun Panaman kannas muodostui.
Andien vuorijono kulkee pitkin mantereen länsireunaa. Vuoristo on syntynyt Tyynenmeren ja Etelä-Amerikan laattojen törmäyskohtaan. Vuoriston alueella on tulivuorenpurkauksia ja maanjäristyksiä. Vuoristoketju on kapea mantereen pohjoisosassa, ja keskeltä se laajentuu kohti keskellä Etelä-Amerikkaa sijaitsevaa noin 4 000 metriä korkeaa ylänköä. Ylängöllä sijaitsee muun muassa mantereen suurin järvi Titicaca. Etelämpänä Andit kapenevat jälleen. Andien eteläosa muodostaa suuren osan Chilen ja Argentiinan välisestä rajasta ja siellä sijaitsee myös maanosan korkein vuori Aconcagua, joka on maailman korkein vuori Aasian ulkopuolella.
Andien itäpuolella Amazonin valuma-alueella on enimmäkseen trooppista sademetsää. Pohjoisessa Amazonin jokialue rajoittuu Guyanan ylänköön ja etelässä Brasilian ylänköihin ja Mato Grosson ylätasankoon. Mantereella on myös kuivempia alueita, kuten Patagonian tasanko ja Atacaman autiomaa. Maailman korkein vesiputous, 979 metriä korkea Angelin putous, sijaitsee Venezuelassa.
Ilmasto ja kasvillisuus
Etelä-Amerikan ilmastolliset erot ovat suuret; manner ulottuu subpolaariselta alueelta tropiikkiin. Mantereen pohjoisosat kuuluvat pääasiassa trooppiseen vyöhykkeeseen ja eteläosa puolestaan kuuluu lauhkeaan vyöhykkeeseen.
Pohjoisosan valtioissa, Venezuelassa, Guyanassa ja Brasiliassa laajat metsäalueet ovat tyypillisiä, johtuen maiden sijoittumisesta kostealle trooppiselle vyöhykkeelle, jossa esimerkiksi maailman suurin sademetsä Amazonin sademetsä sijaitsee. Nykyään laajoja alueita metsää on otettu maanviljelyn ja karjatilojen käyttöön. Koska sateiset ja kuivat kaudet vaihtelevat Etelä-Amerikan pohjoisosissa, ovat lehtipuut siellä yleisiä. Vähäsateisilla alueilla taas piikkipensaikot ja pensaat ovat tyypillistä kasvillisuutta.
Eteläisen Etelä-Amerikan lauhkeilla ja subtrooppisilla alueilla on laajoja harvakseen puita kasvavia ruohostomaita. Argentiinan pampa on hyvä esimerkki tällaisesta alueesta. Maanosan länsiosa on hyvin kuivaa aluetta, ja siellä sijaitsevassa Atacaman autiomaassa kasvillisuus on harvaa. Etelä-Chilessä on lauhkean vyöhykkeen sademetsää.
Andien keskiosissa sade keskittyy metsiä kasvaville itärinteille. Vuoriston länsirinteiden kasvillisuus muodostuu pääasiassa piikkipensaista, mikä johtuu alueen kuivuudesta.
Eläimistö
Mantereen eläimistö on runsas. Etelä-Amerikassa elää muun muassa leguaaneja, laamoja ja vyötiäisiä. Lajeista jättiläisvyötiäinen ja jättiläismuurahaiskarhu ovat uhanalaisia. Ecuadorille kuuluvilla Galápagossaarilla elää monia kotoperäisiä eli vain siellä eläviä eläimiä, kuten esimerkiksi merileguaaneja ja jättiläiskilpikonnia. Lisäksi mantereen länsirannikolla virtaavan kylmän Perunvirran vuoksi lauhkean vyöhykkeen merivesissä on runsas eliökanta.
Etelä-Amerikka on maanosa läntisellä pallonpuoliskolla Tyynenmeren ja Atlantin välissä.
Maantiede
Etelä-Amerikasta syntyi maayhteys Pohjois-Amerikan mantereelle geologisesti äskettäin kolme miljoonaa vuotta sitten, kun Panaman kannas muodostui.
Andien vuorijono kulkee pitkin mantereen länsireunaa. Vuoristo on syntynyt Tyynenmeren ja Etelä-Amerikan laattojen törmäyskohtaan. Vuoriston alueella on tulivuorenpurkauksia ja maanjäristyksiä. Vuoristoketju on kapea mantereen pohjoisosassa, ja keskeltä se laajentuu kohti keskellä Etelä-Amerikkaa sijaitsevaa noin 4 000 metriä korkeaa ylänköä. Ylängöllä sijaitsee muun muassa mantereen suurin järvi Titicaca. Etelämpänä Andit kapenevat jälleen. Andien eteläosa muodostaa suuren osan Chilen ja Argentiinan välisestä rajasta ja siellä sijaitsee myös maanosan korkein vuori Aconcagua, joka on maailman korkein vuori Aasian ulkopuolella.
Andien itäpuolella Amazonin valuma-alueella on enimmäkseen trooppista sademetsää. Pohjoisessa Amazonin jokialue rajoittuu Guyanan ylänköön ja etelässä Brasilian ylänköihin ja Mato Grosson ylätasankoon. Mantereella on myös kuivempia alueita, kuten Patagonian tasanko ja Atacaman autiomaa. Maailman korkein vesiputous, 979 metriä korkea Angelin putous, sijaitsee Venezuelassa.
Ilmasto ja kasvillisuus
Etelä-Amerikan ilmastolliset erot ovat suuret; manner ulottuu subpolaariselta alueelta tropiikkiin. Mantereen pohjoisosat kuuluvat pääasiassa trooppiseen vyöhykkeeseen ja eteläosa puolestaan kuuluu lauhkeaan vyöhykkeeseen.
Pohjoisosan valtioissa, Venezuelassa, Guyanassa ja Brasiliassa laajat metsäalueet ovat tyypillisiä, johtuen maiden sijoittumisesta kostealle trooppiselle vyöhykkeelle, jossa esimerkiksi maailman suurin sademetsä Amazonin sademetsä sijaitsee. Nykyään laajoja alueita metsää on otettu maanviljelyn ja karjatilojen käyttöön. Koska sateiset ja kuivat kaudet vaihtelevat Etelä-Amerikan pohjoisosissa, ovat lehtipuut siellä yleisiä. Vähäsateisilla alueilla taas piikkipensaikot ja pensaat ovat tyypillistä kasvillisuutta.
Eteläisen Etelä-Amerikan lauhkeilla ja subtrooppisilla alueilla on laajoja harvakseen puita kasvavia ruohostomaita. Argentiinan pampa on hyvä esimerkki tällaisesta alueesta. Maanosan länsiosa on hyvin kuivaa aluetta, ja siellä sijaitsevassa Atacaman autiomaassa kasvillisuus on harvaa. Etelä-Chilessä on lauhkean vyöhykkeen sademetsää.
Andien keskiosissa sade keskittyy metsiä kasvaville itärinteille. Vuoriston länsirinteiden kasvillisuus muodostuu pääasiassa piikkipensaista, mikä johtuu alueen kuivuudesta.
Eläimistö
Mantereen eläimistö on runsas. Etelä-Amerikassa elää muun muassa leguaaneja, laamoja ja vyötiäisiä. Lajeista jättiläisvyötiäinen ja jättiläismuurahaiskarhu ovat uhanalaisia. Ecuadorille kuuluvilla Galápagossaarilla elää monia kotoperäisiä eli vain siellä eläviä eläimiä, kuten esimerkiksi merileguaaneja ja jättiläiskilpikonnia. Lisäksi mantereen länsirannikolla virtaavan kylmän Perunvirran vuoksi lauhkean vyöhykkeen merivesissä on runsas eliökanta.
