Intianpöllö (Strix ocellata) on suuri pöllöihin kuuluva lintulaji. Sitä tavataan Intiassa, ja sitä esiintyy myös Myanmarissa ja Pakistanissa. Sen elinpiiriä ovat subtrooppiset ja trooppiset monet erilaiset ympäristöt. Intianpöllöt on helppo havaita niiden aamu- ja iltahämärissä kuuluvasta värisevästä kolkosta äänestä. Tyypillinen ääni on koiraan ja naaraan yhteisääntely, ja muita ääniä on matala huhuilu ja kirkuna. Niiden tunnistamista helpottavia ominaisuuksia ovat suuri koko, korvatupsujen puuttuminen ja naamaa kiertävä raidoitus.
Paikoin Keralassa intianpöllön kolkkoa ääntä pidetään pahana enteenä. Ääni tulkitaan merkitsevän povaa-aa (’lähdetään’ malajalamin kielellä) ja sitä pidetään kutsuna henkien maailmaan.
Intianpöllö on korvatupsuton, täplikäs ja raidallinen ja sen väritys on ruskea-valkoinen. Naamakiehkurassa on ohut kiertävä musta-valkoinen raidoitus. Leuka on valkoinen. Sukupuolet ovat samanlaiset. Silmäluomi on oranssi ja silmäterä tummanruskea. Pyrstössä on ohut musta-valkoinen juovitus. Etelä-Intian ruskopöllöstä sen erottaa naaman raidoitus ja täplikäs kruunu.
Sillä on kolme alalajia, eikä niiden esiintymisalueissa ole tarkkoja rajoja.
Intianpöllöt lepäävät päiväsaikaan oksalla, yleensä pareittain. Häirittäessä ne voivat lentää auringonvalossa, mutta ne valitsevat mielellään suojaisan paikan tiheässä metsikössä. Niiden kolkko ääni on tsuhua-aa, jossa toisella sävelellä on tremolo. Koiras ja naaras ääntelevät duettona. Koiras ääntelee kerran tai kaksi, ja sen jälkeen naaras lyhyemmin ja vähemmän tremolona. Ääni kuuluu useammin marraskuussa, jolloin alkaa lisääntymiskausi. Pesiä tavataan eniten helmi-huhtikuussa. Ne voivat äännellä myös yksittäisellä huhuilulla ja kirkunalla, kuten tornipöllö. Pesä on puunkolossa, johon se munii kolme valkoista munaa. Niiden ravintoa ovat palmuoravat, hiiret ja muut pienet nisäkkäät.
