Bernhardinerakkorapu (Pagurus bernhardus) on Koillis-Atlantilta kotoisin oleva kymmenjalkainen äyriäinen, joka kuuluu erakkorapujen heimoon Paguridae. Muiden erakkorapujen tapaan se suojaa pehmeän takaruumiinsa kuolleen kotilon kuorella.
Täysikasvuisen bernhardinerakkoravun pituus on keskimäärin 10 senttimetriä. Sillä on 3,5 senttimetriä leveä, punaoranssi selkäkilpi sekä neljä raajaparia, joista kaksi on surkastunut. Saksien pinnalla on harjanteita ja teräviä kyhmyjä, ja oikea saksi on yleensä huomattavasti suurempi kuin vasen. Silmät sijaitsevat pitkien varsien päässä.
Koska bernhardinerakkoravun selkäkilpi on varsin pehmeä, se hakee yleensä suojaa hylätystä kotilonkuoresta. Jos se ei löydä sopivaa kuorta, se saattaa riistää sellaisen väkivalloin lajikumppaniltaan. Erakkorapu pystyy ujuttautumaan helposti kuoren sisälle, sillä sen takaruumis on pehmeä ja taipuisa. Täysikasvuiset yksilöt valitsevat kodikseen yleensä kuningaskotiloiden kuoria, kun taas nuoret yksilöt suosivat rantakotiloita ja muita pienikokoisia kotiloita.
Bernhardinerakkorapu kiinnittää joskus suojakuorensa pinnalle yhden tai useampia merivuokkoja – sen suosikkilaji on Calliactis parasitica. Merivuokon polttiaislonkerot suojelevat äyriäistä vihollisilta ja samalla merivuokon ravinnonsaanti helpottuu, koska se ei ole sidottu yhteen paikkaan merenpohjassa.
Bernhardinerakkorapu on suurin ja yleisin Koillis-Atlantilla tavattavista erakkorapulajeista. Sen levinneisyysalue ulottuu Norjan rannikolta pohjoisessa Portugalin rannikolle etelässä. Erityisen yleinen se on Pohjanmeressä.
Bernhardinerakkorapu elää vuorovesivyöhykkeellä tai sen alapuolella. Se viihtyy kalliorannoilla ja simpukkayhdyskuntien joukossa sekä hiekkaisessa tai hiesuisessa merenpohjassa 140 metrin syvyyteen asti. Liejua se välttelee.
Bernhardinerakkorapu syö enimmäkseen kuollutta eloperäistä ainesta. Lisäksi se pystyy suodattamaan merivedestä orgaanisia hiukkasia ravinnokseen.
Bernhardinerakkorapujen parittelua edeltää pitkäkestoinen soidin, jonka tarkoitus on varmistaa parittelun onnistuminen. Varsinainen parittelu on ohi alle minuutissa. Ranta-alueilla lisääntymisaika rajoittuu tammi–helmikuuhun, mutta syvemmissä vesissä naaraat voivat kantaa munia ympärivuotisesti. Naaras kantaa munia keskimäärin kaksi kuukautta, minkä jälkeen niistä kuoriutuu vedessä uivia toukkia. Toukista tulee täysikasvuisia erakkorapuja noin vuoden kuluttua kuoriutumisesta.
Bernhardinerakkorapu on runsaslukuinen ja laajalle levinnyt laji. Sen yleisin loinen on siimajalkaisiin kuuluva Peltogaster paguri, joka kiinnittyy sen alapinnalle kellertävänä massana.
