Ranskan Polynesia
725 lajit
Ranskan Polynesia on Ranskan merentakainen paikallishallintoalue.
Maantiede
Ranskan Polynesia sijaitsee keskellä Tyyntämerta. Se koostuu 118 saaresta ja atollista, jotka ulottuvat yli 2 000 kilometrin pituiselle matkalle viiden miljoonan neliökilometrin alueella. Paikallishallintoalueen varsinainen pinta-ala on kuitenkin 4 167 neliökilometriä, josta saarten muodostama maapinta-ala on 3 827 neliökilometriä ja meripinta-ala 340 neliökilometriä. Ranskan Polynesia koostuu viidestä pääsaariryhmästä, jotka ovat Austral-, Gambier-, Marques-, Seura- ja Tuamotusaaret. Seurasaariin kuuluvien Tuulenpuoleisten saarten suurimmalla saarella Tahitilla sijaitsee Ranskan Polynesian pääkaupunki Papeete. Alueen korkein kohta on Tahitin keskiosassa sijaitseva Mont Orohena. Ranskan Polynesian suurin ja yksi maailman suurimmista atolleista on Tuamotusaariin kuuluva Rangiroa.
Ranskan Polynesian viisi suurinta kaupunkia vuonna 2007 olivat: Faa’a (29 851), Papeete (26 017), Punaauia (25 441), Pirae (14 475) ja Mahina (14 369), jotka sijaitsevat kaikki Tahitin saarella.
Ilmasto
Ranskan Polynesiassa vallitsee lämmin trooppinen ilmasto. Koillisesta ja kaakosta puhaltavat pasaatituulet tuovat alueelle kaksi vuodenaikaa. Huhtikuusta lokakuuhun kestävän kuivan talvikauden aikana ilmasto viilenee kaakosta puhaltavien pasaatituulten vuoksi, ja heinä- ja elokuu ovat vuoden viileimmät kuukaudet. Marraskuusta maaliskuuhun kestävän sadekauden aikana lämpötilat kohoavat ja sateet lisääntyvät ja voimistuvat. Sadekauden aikana saattaa esiintyä trooppisia hirmumyrskyjä. Saaristojen väliset ilmastoerot ovat pienehköjä. Etelämpänä sijaitsevilla Australsaarilla lämpötilat ovat matalampia kuivan kauden aikana. Pohjoisempana sijaitsevilla Marquesassaarilla kuiva kausi ajoittuu elo- ja joulukuun välille. Tuamotusaarilla vuosittainen sademäärä jää maaston tasaisuuden vuoksi pienemmäksi. Tuliperäisillä saarilla, kuten Tahitilla, Moorealla ja Bora Boralla, esiintyy mikroilmastoja riippuen esimerkiksi sijainnista ja korkeudesta. Itäiset rannikot altistuvat enemmän pasaatituulille, joten niillä vuosittainen sademäärä on korkeampi.
Luonto
Ranskan Polynesian tuliperäisten saarten hedelmällisessä maaperässä kasvaa lukuisia eri kasvilajeja, kuten esimerkiksi papaijoita, karambolia, mangopuita, avokadoja, guavoja, pomeloja ja rambutaaneja. Ennen ihmisten saapumista kasvillisuuden monipuolisuus rajoittui kasveihin, joiden siemenet kulkeutuivat saarille esimerkiksi tuulten, aaltojen tai lintujen ulosteiden mukana. Polynesialaiset uudisasukkaat toivat mukanaan uusia lajikkeita, ja eurooppalaisten saapumisesta lähtien lajikirjo on kasvanut. Suosittuja puutarhakasveja ovat muun muassa ihmeköynnökset, punainen jasmiini sekä kansalliskukka Gardenia taitensis. Maaperältään köyhempien atollien lajistoa hallitsee kookospalmu.
Ensimmäiset uudisasukkaat toivat mukanaan sikoja, kanoja ja koiria, sekä polynesianrotan ja pieniä gekkolajeja, todennäköisesti salamatkustajina. Myöhemmin eurooppalaiset toivat laivojensa mukana rotan. Lisäksi saarilla on muun muassa erilaisia hyttyslajeja, torakoita, ampiaisia ja tuhatjalkaisia, kuten juoksujalkaisia. Lähes puolet maalla elävistä lajeista on tuotu muualta, ja ne ovat ajaneet useita paikallisia lajeja ahtaalle. Saarten lintujen lajisto on monipuolinen ja endeemisiä lajeja on yli 30. Yleisiä lajeja ovat esimerkiksi keijutiira sekä Indonesiasta tuotu pihamaina, jota esiintyy saarilla nykyään paljon.
Ranskan Polynesian merielämä on hyvin rikasta. Saarilla elää muun muassa useita hailajeja, kuten musta- ja valkoevähai, viiksihai ja Tuamotulla yleisempi harmaariuttahai. Suurempiin merieläimiin kuuluvat lisäksi esimerkiksi erilaiset rauskulajit, kuten paholais- ja keihäsrausku sekä merikilpikonnat, kuten liemi- ja karettikilpikonna. Ryhävalaita voi nähdä heinäkuun ja marraskuun välisenä aikana pääasiassa Tahitin, Moorean ja Rurutun rannoilla. Delfiinejä, varsinkin pyöriäisdelfiiniä, tavataan alueen vesissä ympäri vuoden. Koralliriutoilla elää satoja kalalajeja, kuten esimerkiksi värikkäitä papukaijakaloja. Ihmiselle vaarallisia lajeja ovat esimerkiksi keilakotilot ja kivikalat.
Ympäristöongelmat
Ranskan Polynesiassa on oltu huolissaan Ranskan suorittamien ydinkokeiden jälkivaikutuksista Mururoan ja Fangataufan atolleilla sekä mahdollisista säteilyvuodoista ympäröiville alueille. Ranskan Polynesian johto on myös viivästellyt ympäristönsuojelupolitiikan kehittämisessä turismin ollessa sille tärkeä tulonlähde.
Ranska suoritti Ranskan Polynesiassa ydinkokeita vuodesta 1966 vuoteen 1996. Algerian itsenäistyminen 1960-luvun alussa pakotti Ranskan siirtämään ydinkokeensa pois Saharasta. Vuonna 1963 uudeksi testialueeksi valittiin Moruroan ja Fangataufan atollit Tuamotun atolliketjussa Ranskan Polynesiassa. Ensimmäiset ydinkokeet suoritettiin ilmakehässä vuonna 1966, ja ydinohjelmasta tuli tärkeä osa Ranskan Polynesian taloutta. Ydinkokeiden suorittaminen ilmakehässä oli kielletty vuonna 1963 tehdyssä sopimuksessa, jota Ranska ei kuitenkaan ollut allekirjoittanut. Vuonna 1981 ydinkokeet siirrettiin kasvavan kansainvälisen vastustuksen vuoksi maanpinnan alapuolelle. Vastustus Tyynenmeren alueen ydinkokeita kohtaan kuitenkin kasvoi ja vuonna 1985 Ranskan tiedustelupalvelun agentit upottivat Greenpeacen Rainbow Warrior -aluksen Uudessa-Seelannissa. Vuonna 1995 Ranska ilmoitti suorittavansa lisää maanalaisia ydinkokeita, mikä johti maailmanlaajuiseen protestointiin. Kokeet lopetettiin vuonna 1996, ja niiden suorittamisen alueella ilmoitettiin päättyvän. Ydinkokeiden aiheuttamat mahdolliset ympäristöhaitat kiellettiin vuosien ajan, mutta vuonna 1999 suoritettu tutkimus kuitenkin osoitti, että radioaktiivista ainetta on päässyt vuotamaan pohjaveteen ja mahdollisesti ympäröiville alueille.
Ranskan Polynesia on Ranskan merentakainen paikallishallintoalue.
Maantiede
Ranskan Polynesia sijaitsee keskellä Tyyntämerta. Se koostuu 118 saaresta ja atollista, jotka ulottuvat yli 2 000 kilometrin pituiselle matkalle viiden miljoonan neliökilometrin alueella. Paikallishallintoalueen varsinainen pinta-ala on kuitenkin 4 167 neliökilometriä, josta saarten muodostama maapinta-ala on 3 827 neliökilometriä ja meripinta-ala 340 neliökilometriä. Ranskan Polynesia koostuu viidestä pääsaariryhmästä, jotka ovat Austral-, Gambier-, Marques-, Seura- ja Tuamotusaaret. Seurasaariin kuuluvien Tuulenpuoleisten saarten suurimmalla saarella Tahitilla sijaitsee Ranskan Polynesian pääkaupunki Papeete. Alueen korkein kohta on Tahitin keskiosassa sijaitseva Mont Orohena. Ranskan Polynesian suurin ja yksi maailman suurimmista atolleista on Tuamotusaariin kuuluva Rangiroa.
Ranskan Polynesian viisi suurinta kaupunkia vuonna 2007 olivat: Faa’a (29 851), Papeete (26 017), Punaauia (25 441), Pirae (14 475) ja Mahina (14 369), jotka sijaitsevat kaikki Tahitin saarella.
Ilmasto
Ranskan Polynesiassa vallitsee lämmin trooppinen ilmasto. Koillisesta ja kaakosta puhaltavat pasaatituulet tuovat alueelle kaksi vuodenaikaa. Huhtikuusta lokakuuhun kestävän kuivan talvikauden aikana ilmasto viilenee kaakosta puhaltavien pasaatituulten vuoksi, ja heinä- ja elokuu ovat vuoden viileimmät kuukaudet. Marraskuusta maaliskuuhun kestävän sadekauden aikana lämpötilat kohoavat ja sateet lisääntyvät ja voimistuvat. Sadekauden aikana saattaa esiintyä trooppisia hirmumyrskyjä. Saaristojen väliset ilmastoerot ovat pienehköjä. Etelämpänä sijaitsevilla Australsaarilla lämpötilat ovat matalampia kuivan kauden aikana. Pohjoisempana sijaitsevilla Marquesassaarilla kuiva kausi ajoittuu elo- ja joulukuun välille. Tuamotusaarilla vuosittainen sademäärä jää maaston tasaisuuden vuoksi pienemmäksi. Tuliperäisillä saarilla, kuten Tahitilla, Moorealla ja Bora Boralla, esiintyy mikroilmastoja riippuen esimerkiksi sijainnista ja korkeudesta. Itäiset rannikot altistuvat enemmän pasaatituulille, joten niillä vuosittainen sademäärä on korkeampi.
Luonto
Ranskan Polynesian tuliperäisten saarten hedelmällisessä maaperässä kasvaa lukuisia eri kasvilajeja, kuten esimerkiksi papaijoita, karambolia, mangopuita, avokadoja, guavoja, pomeloja ja rambutaaneja. Ennen ihmisten saapumista kasvillisuuden monipuolisuus rajoittui kasveihin, joiden siemenet kulkeutuivat saarille esimerkiksi tuulten, aaltojen tai lintujen ulosteiden mukana. Polynesialaiset uudisasukkaat toivat mukanaan uusia lajikkeita, ja eurooppalaisten saapumisesta lähtien lajikirjo on kasvanut. Suosittuja puutarhakasveja ovat muun muassa ihmeköynnökset, punainen jasmiini sekä kansalliskukka Gardenia taitensis. Maaperältään köyhempien atollien lajistoa hallitsee kookospalmu.
Ensimmäiset uudisasukkaat toivat mukanaan sikoja, kanoja ja koiria, sekä polynesianrotan ja pieniä gekkolajeja, todennäköisesti salamatkustajina. Myöhemmin eurooppalaiset toivat laivojensa mukana rotan. Lisäksi saarilla on muun muassa erilaisia hyttyslajeja, torakoita, ampiaisia ja tuhatjalkaisia, kuten juoksujalkaisia. Lähes puolet maalla elävistä lajeista on tuotu muualta, ja ne ovat ajaneet useita paikallisia lajeja ahtaalle. Saarten lintujen lajisto on monipuolinen ja endeemisiä lajeja on yli 30. Yleisiä lajeja ovat esimerkiksi keijutiira sekä Indonesiasta tuotu pihamaina, jota esiintyy saarilla nykyään paljon.
Ranskan Polynesian merielämä on hyvin rikasta. Saarilla elää muun muassa useita hailajeja, kuten musta- ja valkoevähai, viiksihai ja Tuamotulla yleisempi harmaariuttahai. Suurempiin merieläimiin kuuluvat lisäksi esimerkiksi erilaiset rauskulajit, kuten paholais- ja keihäsrausku sekä merikilpikonnat, kuten liemi- ja karettikilpikonna. Ryhävalaita voi nähdä heinäkuun ja marraskuun välisenä aikana pääasiassa Tahitin, Moorean ja Rurutun rannoilla. Delfiinejä, varsinkin pyöriäisdelfiiniä, tavataan alueen vesissä ympäri vuoden. Koralliriutoilla elää satoja kalalajeja, kuten esimerkiksi värikkäitä papukaijakaloja. Ihmiselle vaarallisia lajeja ovat esimerkiksi keilakotilot ja kivikalat.
Ympäristöongelmat
Ranskan Polynesiassa on oltu huolissaan Ranskan suorittamien ydinkokeiden jälkivaikutuksista Mururoan ja Fangataufan atolleilla sekä mahdollisista säteilyvuodoista ympäröiville alueille. Ranskan Polynesian johto on myös viivästellyt ympäristönsuojelupolitiikan kehittämisessä turismin ollessa sille tärkeä tulonlähde.
Ranska suoritti Ranskan Polynesiassa ydinkokeita vuodesta 1966 vuoteen 1996. Algerian itsenäistyminen 1960-luvun alussa pakotti Ranskan siirtämään ydinkokeensa pois Saharasta. Vuonna 1963 uudeksi testialueeksi valittiin Moruroan ja Fangataufan atollit Tuamotun atolliketjussa Ranskan Polynesiassa. Ensimmäiset ydinkokeet suoritettiin ilmakehässä vuonna 1966, ja ydinohjelmasta tuli tärkeä osa Ranskan Polynesian taloutta. Ydinkokeiden suorittaminen ilmakehässä oli kielletty vuonna 1963 tehdyssä sopimuksessa, jota Ranska ei kuitenkaan ollut allekirjoittanut. Vuonna 1981 ydinkokeet siirrettiin kasvavan kansainvälisen vastustuksen vuoksi maanpinnan alapuolelle. Vastustus Tyynenmeren alueen ydinkokeita kohtaan kuitenkin kasvoi ja vuonna 1985 Ranskan tiedustelupalvelun agentit upottivat Greenpeacen Rainbow Warrior -aluksen Uudessa-Seelannissa. Vuonna 1995 Ranska ilmoitti suorittavansa lisää maanalaisia ydinkokeita, mikä johti maailmanlaajuiseen protestointiin. Kokeet lopetettiin vuonna 1996, ja niiden suorittamisen alueella ilmoitettiin päättyvän. Ydinkokeiden aiheuttamat mahdolliset ympäristöhaitat kiellettiin vuosien ajan, mutta vuonna 1999 suoritettu tutkimus kuitenkin osoitti, että radioaktiivista ainetta on päässyt vuotamaan pohjaveteen ja mahdollisesti ympäröiville alueille.
