Mustajalkamangusti (Bdeogale nigripes) on keskisen Afrikan sademetsissä elävä mangustilaji. Se on ilman häntää 17,5–37,5 senttimetrin pituinen ja jopa 3 kilogramman painoinen. Mustia jalkoja lukuun ottamatta se on lähinnä harmaanruskea. Mustajalkamangusti on suurimmaksi osaksi yöaktiivinen yksineläjä. Pääravintoa ovat hyönteiset, mutta se syö myös pieniä selkärankaisia, raatoja, sieniä ja hedelmiä.
Mustajalkamangustin ruumiinpituus on 37,5–60 senttimetriä ja hännän pituus 17,5–37,5 senttimetriä. Hartiakorkeus on 15–17,5 senttimetriä ja paino 0,9–3 kilogrammaa. Laji on hoikka ja tylppäkuonoinen. Turkin yläosa on pitkä ja karkea, alaosa pehmeä ja tiheä. Turkin väri on pääosin harmaanruskea, jaloista musta. Yksittäiset karvat ovat tavallisesti ruskeakärkisiä, tyvestä valkoisia. Karvanlähdön takia eläimen väritys voi iän myötä muuttua tummemmaksi. Jaloissa on neljä varvasta, joita yhdistää räpylä. Kynnet eivät ole sisään vedettäviä. Hajurauhaset ovat peräaukon tienoilla. Hampaita on 36–40, joista 12 on etuhampaita, 4 kulmahampaita, 12–16 välihampaita ja 8 poskihampaita.
Mustajalkamangustin lähisukukulainen jacksoninmangusti luokitellaan joskus mustajalkamangustin alalajiksi, mutta lajien kalloissa ja nahoissa on eroja. Mustajalkamangusti on suurempi ja sen turkki on selästä lyhyempi.
Mustajalkamangusti elää vain keskisessä Afrikassa. Sen levinneisyys ulottuu Kaakkois-Nigeriasta länteen Kameruniin, Keski-Afrikan tasavaltaan ja sieltä etelään Päiväntasaajan Guineaan, Gaboniin, Kongon tasavaltaan ja Kongon demokraattiseen tasavaltaan Kongojoen pohjoispuolella. Idässä lajin levinneisyys ulottuu Kongon pohjoisrantaa pitkin aina Itä-Afrikan hautavajoamaan Kongon demokraattisen tasavallan itäosiin asti. Se elää jopa tuhannen metrin korkeudessa merenpinnasta. Mustajalkamangusti saattaa elää myös Angolassa, mutta varmoja todisteita ei ole, sillä Angolasta pyydystetyt näytteet ovat tuhoutuneet tulipalossa. Ne onkin mahdollisesti sekoitettu selousinmangustiin.
Mustajalkamangustin elinympäristöä ovat tiheät sademetsät, joissa on tiheää pensaikkoa. Lajia tapaa usein jokien läheisyydessä. Vahingoittuneista metsistä sitä ei yleensä löydä.
Mustajalkamangusti on useiden auktorien kuvailun mukaan harvinainen laji, joka on yleisempi levinneisyysalueensa etelä- ja itäosissa. Laajan levinneisyyden ja suhteellisen hyvin säilyneen elinympäristön ansiosta mustajalkamangusti luokitellaan elinvoimaiseksi lajiksi. Kanta on kuitenkin todennäköisesti taantumassa metsien sirpaloitumisen, hakkuiden, kaivostoiminnan, kaskiviljelyn ja vähäisemmissä määrin myös bushmeat-lihan metsästyksen vuoksi. Lajia tavataan useilla suojelualueilla, kuten Dzanga-Sanghan erityissuojelualueella ja Okapin eläintensuojelualueella.
Paikalliset asukkaat metsästävät toisinaan mustajalkamangusteja niiden lihan takia. Mbuti-pygmit eivät sitä kuitenkaan syö nahan pahan hajun takia. Toisaalta sitä on istutettu hävittämään jyrsijöitä ja myrkyllisiä käärmeitä.
Mustajalkamangusti on yöaktiivinen, mutta eräiden lähteiden mukaan liikkuu myös päivällä. Se liikkuu usein pareittain, vaikka aikuiset yksilöt ovat yksineläjiä. Lajin sosiaalisesta elämästä ei tiedetä juuri muuta. Erakkomaisesta luonteesta huolimatta vankeudessa eläviä aikuisia mustajalkamangusteja voi pitää yhdessä. Mustajalkamangusti liikkuu enimmäkseen maassa, mutta sen on nähty liikkuvan ketterästi puissa 15 metrin korkeudessa väijymässä nuoria pottoja. Jahdattuna se pakenee onton puunrungon suojiin.
Mustajalkamangustin kirkas ja silmiinpistävä väritys saattaa toimia varoituksena, sillä uhattuna tai yllätettynä se vapauttaa anaalirauhasistaan pahaa hajua ja pörhistää häntäänsä. Baka-pygmien mukaan mustajalkamangusti nukkuu suurten puiden juurten välissä olevissa koloissa tai afrikantupsuhäntäpiikkisikojen pesissä, joiden aikaisemmat asukkaat se on ensin tappanut. Laji voi vankeudessa elää jopa 15-vuotiaaksi.
Mustajalkamangusti on kaikkiruokainen. Suuret poskihampaat viittaavat, että mustajalkamangusti on hyönteissyöjä, mutta isojen, suorien, tikarimaisten kulmahampaiden perusteella se pystyy saalistamaan suurempiakin eläimiä. Leukojen hampaiston rakenne perusteella sillä on murskausvoimaa, mutta hampaistossa ei ole merkkejä erikoistumisesta muurahaisiin. Turkki, kuono, jalat ja lyhyet, pörröiset korvat ovat ilmeisesti sopeutuneet kestämään muurahais- ja termiittisotilaiden puremia. Dzanga-Sanghassa tehdyssä tutkimuksessa kerättiin 21 ulostenäytettä, joista 86 prosenttia sisälsi niveljalkaisia, lähinnä muurahaisia, termiittejä, kovakuoriaisia ja suorasiipisiä. 48 prosentissa oli jäänteitä nisäkkäistä, lähinnä päästäisistä, mutta myös pienistä jyrsijöistä, oravista, piikkisioista ja pitkäkuonomangustista. 14 prosenttia sisälsi matelijoita ja sammakkoeläimiä ja 5 prosenttia sisälsi hedelmiä. Kongon demokraattisen tasavallan koillisosassa elävien pygmien mukaan ne syövät jyrsijöiden, hyönteisten ja käärmeiden lisäksi myös sieniä, raatoja, banaaneja ja öljypalmun hedelmiä. Sen on raportoitu syövän myös etanoita ja rapuja. Saalistaan puolustava mustajalkamangusti murisee, paljastaa hampaansa ja haukkuu kuin koira. Vankeudessa sille on annettu saaliiksi marsuja, jotka se on tappanut puremalla etenkin päähän useita kertoja, minkä jälkeen se on viimeistellyt tapponsa puremalla marsua kurkkuun ja samalla pitänyt saalista paikoillaan maassa etukäpälillään.
Mustajalkamangien poikueissa on yleensä 1–2 poikasta. Länsi-Afrikassa parittelu tapahtunee kuivan kauden alussa ja poikasia syntyy marraskuusta tammikuuhun. Idässä, Iturin metsässä, Kongon demokraattisessa tasavallassa on löydetty poikastaan imettävä emo joulukuun alussa. Poikasten hoitoa ei ole kuvattu.
