Idänkirkupöllönen (Megascops asio, aiemmin Otus asio) on pieni pöllöihin kuuluva lintu. Sitä tavataan melko yleisenä Kanadassa, Meksikossa ja itäisessä Yhdysvalloissa.
Yö
YöllinenLi
LihansyöjäLihansyöjä eli karnivori on eläin, joka saa suurimman osan ravinnostaan syömällä toisia eläimiä. On myös lihansyöjäkasveja, jotka hankki...
Ar
ArboreaalinenVä
VäijytyspetoVa
Vanhat eläimetMa
MaanpäällinenOv
OvipaarinenOvipaarinen tarkoittaa eläintä, joka lisääntyy munimalla. Useimmat selkärangattomat, kalat ja matelijat, kaikki linnut ja sammakkoeläimet sek...
Yk
Yksiavioiset eläimetYksiavioisuus eli monogamia on pariutumisen muoto, jossa yksilöllä on vain yksi puoliso kerrallaan.
Yk
Yksinäiset eläimetEi
Ei siirtolainenE
alkaaYh
Yhdysvaltain osavaltioiden eläimetAikuisen linnun koko on 16–25 cm ja se painaa 121–244 grammaa. Höyhenpuku on joko ruosteenruskea- tai tummanharmaakuvioinen ja alapuoli on juovikas. Kirkupöllöistä se on keskikokoinen. Se on tukeva, lyhytpyrstöinen ja leveäsiipinen. Pää on suuri ja pyöreä, ja korvatupsut ovat kookkaat, silmät keltaiset ja nokka kellertävä. Ruosteenruskeat linnut ovat yleisempiä etelämpänä. Värivariantit voivat pariutua keskenään. Länsi-Kanadassa ja Yhdysvaltojen keskiosien pohjoisosissa esiintyy myös vaaleanharmaata muotoa.
Lintu on yksinomaan yölintu, ja päiväsaikaa se oleilee koloissa tai puun rungon vieressä. Ne ovat melko yleisiä, ja niitä näkee usein asuinalueilla. Vaikka niitä ei yleensä huomaa, niiden äänen kuulee usein yöllä, etenkin keväällä pesimäaikaan. Nimestään huolimatta tämä pöllö ei, kuten eivät useimmat muutkaan ”kirkupöllöt”, varsinaisesta päästä kirkuvaa ääntä. Sen ääni on mieleen jäävä tremolo, aleneva hirnahtava ääni.
Idänkirkupöllösen elinpiiriä ovat avoimet sekametsät, lehtimetsät, puistot, metsäiset esikaupunkialueet, jokien ja kosteikkojen rantametsät (etenkin kuivemmilla seuduilla), vanhat puutarhat, ja metsät lähellä soita, niittyjä ja peltoja. Ne pyrkivät välttämään seutuja, jossa on suurempia pöllöjä, etenkin amerikanhuuhkajia.
Nämä pöllöt oleilevat pääasiassa suurten puiden luonnonkoloissa, kuivalla säällä etenkin koloissa, jotka ovat avoimia ylöspäin. Esikaupunki- ja maaseutualueilla ne voivat oleilla rakennusten irtonaisten seinälautojen suojassa, tavaravaunuissa ja vesisäiliöissä. Ne oleilevat myös puiden tiheissä lehvästöissä, usein rungon vieressä oksalla tai tiheissä pensaissa.
Useimpien petolintujen tavoin idänkirkupöllö on opportunistinen saalistaja. Ne saalistavat iltahämärästä aamuhämärään, erityisesti neljän ensimmäisen iltatunnin aikana. Terävän kuulon ja näön avulla se paikallistaa saaliinsa. Pääasiassa ne saalistavat tähystyspaikalta, joskus nappaavat saaliin leijaillessaan. Yleensä se saalistaa avoimilla metsäalueilla, peltojen ja kosteikkojen reunamilla, ja saattaa tehdä lyhyitä retkiä avoimille pelloille. Kun se huomaa saaliin, se hyökkää nopeasti ja nappaa sen kynsiinsä. Pienen saaliin se nielaisee usein kokonaisena saman tien, suuremmat vie nokassa oksalle, jossa se repii sen palasiksi. Se palaa yleensä alueelle, jossa saalistus on onnistunut edellisinä öinä.
Idänkirkupöllön kuulo on niin terävä, että se voi paikantaa nisäkkäitä paksun kasvuston tai lumen alta. Sen korvat ovat päässä epäsymmetrisesti, jolloin se voi hyödyntää korviin kuulohavaintojen erilaisuutta suunnatessaan kohti saalista. Lisäksi sen lentäessään käyttämien sulkien kärjet ovat sahalaitaiset. Se vaimentaa siiveniskujen ääntä sen lentäessä, niin että se pääsee hiljaa saaliin kimppuun.
Sen ravintona on pääosan vuodesta suuret hyönteiset, ja yleensä yli puolet ravinnosta on selkärangattomia. Sen säännöllisesti syömiä hyönteisiä ovat kovakuoriaiset, koit, sirkat, heinäsirkat ja laulukaskaat. Se saalistaa myös rapuja, etanoita, hämähäkkejä, kastematoja, skorpioneja ja tuhatjalkaisia. Säännöllistä saalista ovat piennisäkkäät päästäisistä jäniksiin, ja talviaikaan ne ovat sen pääasiallista ravintoa. Nisäkkäistä 67 % on pieniä jyrsijöitä, kuten hiiriä ja rottia, mutta myös oravia. Linnuista se saalistaa tiaisia, varpusia ja kerttuja, ja ne saa saalistaa yleensä suoraan oksalta tai öisillä retkillään. Joskus se saalistaa myös suurempia lintuja, kuten kyyhkyjä, viiriäisiä ja jopa röyhelöpyitä, jotka ovat sitä itseään suurempia. Satunnaisesti sen saaliiksi jää pikkukaloja, pieniä käärmeitä, liskoja, pieniä kilpikonnia, pieniä sammakoita, rupikonnia ja salamantereita. Niiden on nähty kalastavan talvisista avannoista.
Pesimisalue on itäisessä Pohjois-Amerikassa lehti- tai sekametsä. Yleensä ne pesivät kerran vuodessa, ja pesä on puun kolossa, joko luontaisessa tai tikan tekemässä, ja ne käyttävät myös pönttöjä. Lintu ei varsinaisesti rakenna pesää vaan naaras laskee munat suoraan karva- tai höyhenkerrokselle, joka on jäänyt aiemmasta aterioinnista pesäkolon pohjalle. Pesivä pari palaa usein samalle paikalle vuosi vuoden jälkeen.
Lintu munii joka toinen päivä, ja hautominen alkaa ensimmäisen munan muninnan jälkeen. Haudonta-aika on noin 26 päivää, ja pesäpoikasaika noin 31 päivää. Hautominen on pääasiassa naaraan vastuulla, mutta koiras auttaa. Koiras hankkii pääosan ravinnosa, kun naaras hoitaa poikasia, ja kokoaa ravintoa jo varhaisesta vaiheesta. Idänkirkupöllöt tuottavat yhden poikueen, mutta jos poikue tuhoutuu, se voi uusia pesinnän. Poikasten ollessa pieniä naaras pilkkoo ravinnon.
