Gangesingaviaali
Gaviaali eli gangesingaviaali (Gavialis gangeticus) on suurikokoinen krokotiilieläin. Se on ainoa Gavialidae-heimon jäljellä oleva edustaja.
Gaviaalikoiras voi kasvaa yli seitsemän metriä pitkäksi, joten se on eräs suurimmista krokotiilieläimistä. Naaraat jäävät alle viisimetrisiksi. Keskipituus on neljä metriä. Gaviaaleilla on erittäin pitkä ja kapea kuono, ja sen suussa on yli 100 hammasta. Hampaat ovat terävämmät ja pidemmät kuin muilla krokotiileilla. Alaleuassa on enemmän hampaita kuin ylemmässä. Leuat ovat neljä kertaa niin pitkät kuin pään takaosan pituus. Nuorilla yksilöillä kuono on kapein leventyen iän myötä. Koirailla on kuonon päässä ruukkumainen luumuodostelma, jota ne mahdollisesti käyttävät naaraiden houkuttelemiseen. Aiemmin sen luultiin auttavan koiraita pysymään pidempään sukelluksissa. Silmät ovat kauniin vihreät, ja silmäterä näkyy tummana poikittaisvakona.
Gaviaalin vatsassa ei ole sarveiskilpiä, mutta sen selkä on niitä täynnä. Sarveiskilvet ovat ohuita ja gaviaalin iho on hyvin herkkä. Jalat ovat pienet, eikä gaviaali voi nostaa ruumistaan pystyyn kuten monet muut krokotiilieläimet. Se liikkuukin erittäin vaivalloisesti maalla, mutta on ehkä kaikista krokotiileista parhaiten sopeutunut vesielämään. Se liikkuukin vedessä sulavasti. Takaraajoissa on kunnon räpylät, mutta eturaajoissa ne ovat pienet. Pyrstö on pitkä ja paksu ja sen selkäpuolta koristaa pituussuunnassa kulkeva harjanne, joka lisää uinnin tehoa. Väritys on selkäpuolelta oliivinvihertävä ja pääpuoli on muuta ruumista tummempi. Vatsa on kellertävä. Gaviaalit tummenevat iän karttuessa. Gaviaali pystyy muuttamaan väriään ja on usein hiekkarannalla vaalea, vedessä tumma. Väritys auttaa sitä kalojen pyynnissä. Luusto on hyvin hentorakenteinen. Gaviaalia suuresti muistuttaneiden eläinten fossiileja on löydetty yli 100 miljoonan vuoden takaa.
Gaviaaleja asustaa Etelä-Aasian joissa sekä muutamissa miedosti suolaisissa järvissä. Gaviaalia tavataan tai on tavattu Intiassa, Nepalissa, Bangladeshissa, Pakistanissa ja Bhutanissa. Gaviaali vaatii sellaisen vesistön, jossa se löytää sopivat olosuhteet vuodenaikojen mukaan. Se ei horrosta koskaan. Vesistö ei saa myöskään olla liian vuolaasti virtaava, ehkä eläimen hennon rakenteen vuoksi. Muita mieluisia esiintymispaikkoja ovat jokisuvannot ja suistot.
Laji on nykyään äärimmäisen uhanalainen. Suurimpina uhkina lajille ovat sen elinympäristön, eli jokien ja joenvarsien, tuhoutuminen ja verkkokalastaminen. Tällä hetkellä lajia tavataan vain Intiasta ja Nepalista Gangesin, Brahmaputran ja Mahanadin varsilta. Gaviaali on luultavasti hävinnyt Pakistanista, Bangladeshista ja Bhutanista. Vuonna 2007 laskettiin, että gaviaaleja on enää alle 250 lisääntymisikäistä yksilöä.
Gaviaali syö etenkin kaloja sekä suureksi kasvaessaan myös lintuja, kilpikonnia, sammakoita, pieniä nisäkkäitä ja vesikäärmeitä. Gaviaali on rauhallinen, eikä suuresta koostaan huolimatta käy ihmisen kimppuun. Gaviaalien mahasta on löydetty kyllä ihmisen ruumiinosia sekä metalliesineitä kuten koruja, mutta ne lienevät peräisin hindujen Ganges-jokeen laskemista, osittain palaneista ruumiista.
Gaviaali tulee sukukypsäksi kolmimetrisenä eli noin kymmenvuotiaana. Koiraat kokoavat naaraita haaremikseen. Koiraat käyttävät kuonon pään pullistumaa ehkä äänen vahvistimena, sillä ne sihisevät ja viheltävät kiima-aikana. Naaraat vastaavat kutsuihin samantapaisella äänillä, mutta ne ovat vaimeampia. Naaras rakentaa mätänevästä kasviaineksesta samantapaisen pesän kuin muutkin krokotiilieläimet. Pesä on 1–5 metrin päässä vesirajasta. Naaras munii sinne maalis-huhtikuussa keskimäärin 40 munaa, ennätys on 97. Munat jäävät 50–60 sentin syvyiseen kuoppaan.
Nuoret yksilöt pysyttelevät seisovissa vesissä kuten pienissä lammikoissa tai allikoissa. Kannibalismia ei ole gaviaalien keskuudessa tavattu, vaikka se on erittäin yleistä muilla krokotiileilla.
