Harlekiinipeippo (Chloebia gouldiae) on erittäin värikäs Australian pohjoisosissa luonnonvaraisena elävä loistopeippoihin kuuluva varpuslintu. Lajia pidetään myös lemmikkinä.
Kooltaan harlekiinipeippo on noin 11–12,5 cm nokasta pyrstön kärkeen. Molemmat sukupuolet ovat aikuisina hyvin värikkäitä ja höyhenpuvun väritys voi vaihdella suurestikin. Aikuisen linnun selkä ja siivet ovat kirkkaan vihreät. Pyrstö on musta ja perä on väriltään vaaleansininen. Vatsa on keltainen ja rinta koiraalla säihkyvän violetti ja naaraalla hieman vaaleampi. Pään värityksestä on kolme eri muunnosta. Väreistä selkeästi yleisin on musta. Noin 20 prosentilla harlekiinipeipoista pää on väriltään punainen. Joiltakin yksilöiltä puuttuu päästä sekä musta että punainen pigmentti ja pää on keltainen. Keltapäiset yksilöt ovat kuitenkin harvinaisia. Nokka on valkoinen ja punakärkinen. Nuoret linnut ovat huomattavasti värittömämpiä kuin aikuiset. Niiden yleisväritys on harmaa, oliivinvihreä ja valkoinen.
Harlekiinipeipon levinneisyys on laikuttaista. Lajia tavataan Länsi-Australian osavaltion pohjoisosissa ja Queenslandissa lähellä Carpentarianlahtea. Lajin elinympäristöä ovat trooppiset ja avoimet metsäseudut. Laji poistuu harvoin kovin kauaksi vesialueiden lähettyviltä, koska niiden täytyy juoda vettä useita kertoja päivässä. Pesimäajan ulkopuolella harlekiinipeipot liikkuvat eri aikoina hieman erilaisissa metsäympäristöissä.
Luonnossa harlekiinipeipot elävät pienissä ryhmissä. Tämän vuoksi ne eivät lemmikkeinä viihdy yksinään, vaan aina tulisi olla vähintään kaksi lintua yhdessä. Erityisesti samaa sukupuolta olevat linnut tulevat hyvin toimeen keskenään. Jos pitää lemmikkeinä kumpaakin sukupuolta, tulisi sekä koiraita että naaraita olla saman verran, koska pariutuneet koiras ja naaras voivat ahdistella pariutumattomia yksilöitä.
Harlekiinipeippojen pesimäkausi kestää tammikuusta huhtikuulle. Pesä sijaitsee useista muista loistopeipoista poiketen puunkoloissa. Samassa kolossa saattaa pesiä useita harlekiinipeippopareja. Pesimäaikana yhdellä parilla voi olla kolme pesintää. Naaras munii neljästä kahdeksaan munaa. Molemmat vanhemmat hautovat munia ja ruokkivat poikasia. Poikaset kuoriutuvat noin kahden viikon haudonnan jälkeen ja poistuvat pesästään noin kolmen viikon kuluttua kuoriutumisestaan. Koska laji pesii puunkoloihin, on poikasille kehittynyt suupieliin suuret, läpikuultavat siniset ja vihreät kyhmyt. Ne heijastavat kolon suuaukosta tulevaa valoa, ja näyttävät suorastaan hohtavan. Harlekiinipeipot ovat heimonsa värikkäimpiä, ja luultavasti niillä on kehittynyt väriaisti. Linnun väriaisti ja poikasten värikkäät kyhmyt auttavat emoja ruokkimaan poikasia.
Harlekiinipeipponaaraat pariutuvat mieluiten sellaisen koiraan kanssa, jonka pään väritys on samankaltainen kuin naaraalla. Tällöin myös koiraiden osuus jälkeläisistä on suurempi. On myös havaittu, että punapäiset naaraat munivat suurikokoisempia munia pariutuessaan punapäisten koiraiden kanssa, kun silloin kuin koiraan pään väri on musta.
Harlekiinipeipot syövät pääasiassa siemeniä. Siemenkasvit vaihtelevat kuivien ja sadekausien aikana. Kuivina kausina suurimman osan ravinnosta muodostavat durrien (Sorghum) siemenet. Sadekaudella lintu käyttää ravintonaan muun muassa Alloteropisis-, Chysopogon- ja Triodia-heinäsukujen kasvien siemeniä. Pesimäkaudella harlekiinipeipon ravinto koostuu lähes täysin hyönteisistä ja niillä linnut ruokkivat myös poikasensa. Laji voi etsiä ravintonsa joko maasta tai pyydystää hyönteisiä ilmasta.
Harlekiinipeippo luokitellaan elinvoimaiseksi. Luonnossa elävän harlekiinipeippokannan kooksi arvioidaan noin 2 000–10 000 yksilöä. Suurimmat uhat ovat lajin elinympäristöjen metsien tuhoutuminen laidunnuksen ja metsäpalojen seurauksena. Lemmikkilinnuiksi pyydystämisellä on myös voinut olla merkitystä kannan pienenemiseen. Myös Sternostoma tracheacolum-punkin levittämän taudilla saattaa olla osuutta kannan vähenemiseen.
