Ryhävalas (Megaptera novaeangliae) on uurteisvalaiden heimoon kuuluva, oman sukunsa ainoa laji. Sitä tavataan kaikilla maailman merillä ja ne suosivat matalia rannikkovesiä.
Ryhävalas tunnetaan erityisesti ruumiinkokoonsa nähden pitkistä kylkievistä, merirokoista ja poimuista kuonossa ja vatsassa sekä ennen kaikkea kauniista laulannasta.
Pä
PäiväeläimetPäiväeläin tarkoittaa eläintä, joka nukkuu yöllä ja valvoo päivällä. Yöeläimet ovat puolestaan aktiivisia öisin ja hämäräeläimet h...
Li
LihansyöjäLihansyöjä eli karnivori on eläin, joka saa suurimman osan ravinnostaan syömällä toisia eläimiä. On myös lihansyöjäkasveja, jotka hankki...
Ka
KalansyöjätPl
PlanktivoreVe
VesieläimetEs
Esiyksilölliset eläimetPe
PetoeläimetSaalistus eli predaatio on ekologinen vuorovaikutussuhde, jossa eliö, saalistaja, käyttää ravinnokseen toisia eläviä eliöitä, saaliita. Saa...
Lu
LuonnonvarainenRe
ReviiriReviiri tai territorio on eläimen elinpiirin osa, jota eläin puolustaa saman lajin yksilöiltä. Pesintäreviirejä puolustetaan vain saman sukup...
Vi
ViviparousPo
PolygynySo
Sosiaaliset eläimetMi
MigraatioH
alkaaMa
MatkailijatRyhävalas poikkeaa ulkonäöltään selvästi muista uurteisvalaista. Niiden yläpuoli on musta, sinimusta tai tummanharmaa, alapuolella on myös valkoista, niillä on siipimäiset, varsin liikkuvat, ruumiinkokoon nähden erittäin pitkät (6 metriä) kylkievät sekä pyöreämpi ja tuhdimpi ulkomuoto kuin virtaviivaisilla sukulaisillaan. Myös pyrstö on keskiosaa leveämpi ja se on notkea ja voimakas. Selkäevä on vain pieni tynkä. Painoa niille kertyy keskimäärin 25–48 tonnia ja pituus vaihtelee 12–18 metrin välillä. Kuten monilla muillakin valailla, naaras on urosta suurempi.
Ryhävalailla on ihossaan niin kutsuttuja ektoparasiiteja, eli eläimiä, jotka kiinnittyvät ihoon väliaikaisesti (kuten nahkiaiset) tai pysyvästi (merirokot). Vatsapuolella ja kuonossa niillä on myös paljon poimuja. Suuta reunustavissa kyhmyissä on herkkiä tuntokarvoja. Ryhävalaalla on kaksiosainen hengitysaukko.
Ryhävalas esiintyy kaikilla maailman valtamerillä. Nykyisin kanta on vahvin Atlantin länsiosissa. Ryhävalas viettää kesät viileämmissä vesissä korkeammilla leveysasteilla ja lisääntyy talvisin trooppisilla ja subtrooppisilla vesillä. Poikkeuksena on kanta Arabianmerellä, joka pysyy trooppisilla vesillä vuoden ympäri. Laji puuttuu Välimeren itäosista.
Ryhävalas ui noin 25 000 kilometriä vuodessa edestakaisin, 5 000 kilometriä keskimäärin lisääntymis- ja ruuanetsintäseutujensa välillä. Reitit ovat säännöllisiä, eivätkä valaat yleensä seikkaile. Aikaisempi ennätys, 6 000 kilometriä, rikkoutui, kun amerikkalaiset valtameritutkijat tekivät DNA-testin valaalle, jonka huomasivat Madagaskarilla. Valas oli lähtenyt Brasiliasta ja oli uinut 10 000 kilometrin matkan, mutta tutkijat eivät vielä tiedä syytä tälle käytökselle.
Pohjois-Atlantin itäosassa valaat vaeltavat kesäisin pitkin Norjan rannikkoa pohjoiseen ja palaavat syksyllä takaisin trooppisille alueille. Ryhävalaita harhautuu joskus myös Itämerelle. Suomen vesillä ryhävalas on tavattu varmuudella kolme kertaa. Vuonna 1978 ”Valpuri”-valas seikkaili Itämerellä yli puoli vuotta, kunnes se kuoli talvella ilmeisesti nälkään. Perämerellä tehtiin ryhävalashavainto kesällä 2006. Tämä ”Veetiksi” kutsuttu nuori yksilö löydettiin lopulta kuolleena Riianlahdelta sen törmättyä alukseen. Toukokuussa 2018 nähtiin ”Lotaksi” nimetty ryhävalas Merenkurkussa ja Rauman edustalla.
Ryhävalaista vain urokset laulavat ja nekin vain lisääntymisaikaan. Tällöin yhtämittaista laulantaa saattaa kestää jopa vuorokauden ajan, mutta yleensä yksittäinen laulu kestää 5–40 minuuttia. Aikoinaan merenkävijät luulivat tätä merenneidon tai aaveen lauluksi.
Laulut koostuvat sävelkorkeudeltaan vaihtelevista ulinoista, viserryksistä, murahduksista ja voihkaisuista. Koska laulut ovat monimutkaisia, niiden arvellaan vahvasti sisältävän runsaasti muutakin informaatiota kuin vain lisääntymiseen liittyviä viestejä. On jopa esitetty, että niissä olisi mukana aikaisempien sukupolvien historiaa, jota siirretään nuorille yksilöille.
Toisaalta sekä urokset, naaraat että poikaset ääntelevät esimerkiksi varoitustarkoituksessa, ilmaistakseen läsnäolonsa toisille valaille ja kutsuakseen toisiaan koolle.
Ryhävalaiden laulua on äänitetty runsaasti CD-äänilevyille ja Norjassa laulantaa esitetään jopa radioasemilla.
Ryhävalaat tekevät pitkiä ruokavaelluksia kylmävetisille alueille etelään. Pintavedestä ne pyytävät pääasiassa krillejä tai kalaparvia mutta myös pieneläinplanktonia. Kuten muutkin uurteisvalaat, ryhävalas ui kita avoinna pieneläinparven läpi, sulkee sitten suunsa ja painaa kielensä vasten kitalakea siivilöiden veden pois pitkien hetuloidensa läpi, seuloen samalla ravinnon talteen. Se laajentaa muidenkin uurteisvalaiden tapaan kitaansa kurkun uurteiden avulla. Ryhävalaat voivat kalastaa myös ilmakuplaverkon avulla saalista; tällöin ne uivat parven alapuolelle ja puhaltavat ilmaa ulos. Tämä hätäännyttää kalat ja näin kuplaverkon keskelle kerääntyy runsaammin ravintoeläimiä, jotka valas sitten pintaan noustessaan hotkaisee suuhunsa.
Ryhävalaat ovat kuuluja pitkistä, jopa 8 000 kilometriä käsittävistä ruoka- ja lisääntymisvaelluksistaan. Trooppisilla ja lämpimillä lisääntymisalueilla urokset ottavat toisistaan mittaa monella eri tavalla: laulamalla, uhkailueleillä, pelotteluäänillä, pienimuotoisilla takaa-ajoilla ja jopa läiskimällä evillä ja pyrstöillä toisiaan. Ne saattavat myös jopa puskea ja töniä kuonoillaan ja ponnahtaa ilmaan hypätäkseen sieltä toisen uroksen päälle. Kiihkeän, parikin kuukautta kestävän lisääntymisvaiheen aikana valaat eivät ruokaile. Ne ovatkin tätä ennen varastoineet rasvaa elimistöihinsä, tosin niillä on erittäin paksu ihonalainen rasvakerros jo omasta takaa.
Emo imettää 4–5 metristä poikastaan vähintään puolen vuoden ajan. Naaras saattaa olla yhtä aikaa tiineenä ja nuoren poikasen emo. Ryhävalaat eivät ole yksiavioisia, eli parittelukumppanit vaihtelevat.
Ihminen on huomattavasti vaikuttanut kaikkien ryhävalaskantojen pienenemiseen. On arvioitu, että valaanpyynti hävitti jopa 90 prosenttia ryhävalaskannasta. Vielä 1800-luvulla maailman merissä eli 100 000 ryhävalasta, mutta pian tämän jälkeen ne pyydystettiin lähes sukupuuttoon. Pelkästään vuosien 1905 ja 1965 välillä tapettiin noin 168 000 ryhävalasta. Jo 1960-luvun alussa kokonaismäärä oli pienentynyt alle 10 000 yksilöön. Laji rauhoitettiin vuonna 1966. Kannat ovat siitä pitäen kasvaneet 4–9 prosentin vuosivauhtia nykyiseen noin 25 000 yksilöön. Ihmisen lisääntynyt toiminta rannikkovesillä sekä monen kilometrin mittaiset kalaverkot aiheuttavat ryhävalaille merkittävää haittaa. Lisäksi merien äänisaasteen lisääntyminen häiritsee valaiden keskinäistä yhteydenpitoa ja suunnistamista, mikä on niille erittäin vakava uhka.
