Abessinianvuorikauris, Walia, Etiopianvuohi
Etiopianvuorikauris eli abessinianvuorikauris eli walia eli etiopianvuohi (Capra walie) on vaarantunut vuohieläin, jota tavataan ainoastaan Etiopiassa. Se luettiin aiemmin vuorikauriin (Capra ibex) alalajiksi. Laji elää pieninä laumoina Etiopian luoteisosan vuoristossa.
Nisäkäsnimistötoimikunnan ehdotus lajin uudeksi suomenkieliseksi nimeksi on ”etiopianvuohi”.
Etiopianvuorikauriin ruumiinpituus on 150–170 senttiä ja säkäkorkeus 90–110 senttiä. Urokset painavat 100–125 kiloa ja naaraat 80–100 kiloa. Laji on vankkarakenteinen. Urokset ovat kastanjanruskeita, mutta näyttävät kaukaa katsottuna tummemmilta, koska karvojen tyvet ovat mustat. Naaraat ovat vaaleampia eikä niillä ole tummaa karvojen tyvissä. Kurkku, jalat ja vatsa ovat hyvin vaaleat. Vatsa ja jalkojen sisäosat ovat valkoiset ja kuono on harmaanruskea. Silmien ympärys, jalat ja takamus ovat vaaleanharmaat. Jalkoja kirjoo lisäksi musta pystyjuova. Pään väri ei eroa muusta ruumiista. Uroksilla on leuan alla lyhyt ja tuuhea musta parta. Sekä uroksilla että naarailla on sarvet. Sarvien pituus on 1–1,5 metriä. Puoliympyrän muotoiset sarvet ovat taaksepäin kaartuvat. Sarvien pinnalla on korkeita poikkiharjanteita lähes kärkiin asti. Naaraiden sarvet ovat lyhyemmät ja ohuemmat, eikä niissä ole yhtä voimakkaita harjanteita kuin urosten sarvissa. Sorkissa on terävät reunat ja koverat alapinnat, jotka antavat sorkille lisää pitoa.
Etiopianvuorikauris on Etiopian endeeminen laji. Se elää vain maan luoteisosassa Amharan osavaltiossa sijaitsevilla Simienvuorilla ja niiden ympäristössä. Pääosa etiopianvuorikauriista elää Simienin kansallispuistossa, mutta muutama pieni populaatio elää myös suojelualueen ulkopuolella. Etiopianvuorikauriin levinneisyys on eteläisempi kuin muilla vuorikaurislajeilla.
Etiopianvuorikauriit elävät 2 500–4 500 metrin korkeudessa kivikkoisilla ja jyrkillä rinteillä. Ne liikkuvat vain kallioilla, jotka nousevat alempana olevalta tasangolta. Ne voivat tosin laskeutua tasangolle sellaisilla alueilla, joilla on vähän ihmisen aiheuttamaa häirintää. Etiopianvuorikauriit suosivat myös ruokapaikkoina toimivia tasanteita, joilla kasvaa ruohoa, puita ja pensaita. Alueen sijainti ja vuoriston korkeus aiheuttavat sen, että lajin elinalueilla esiintyy äärimmäisiä sääilmiöitä: seudun sademäärät vaihtelevat suuresti vuodenaikojen mukaan ja vuorokauden sisällä tapahtuvat lämpötilan vaihtelut ovat suuria. Touko-lokakuussa on sadekausi, jolloin kasvit kasvavat, mutta kuivana kautena suurin osa heinistä ja pensaista häviää. Lämpötilan vaihtelut eri vuodenaikoina ovat vähäisiä, mutta päivän ja yön välillä lämpötila putoaa +25 celsiusasteesta lähes nollaan.
Etiopianvuorikauriit liikkuvat hämärän aikaan eli varhaisaamulla ja iltamyöhään. Keskipäivällä ne ovat uneliaita ja piilottelevat tiheiden pensaiden alla, jotka tarjoavat suojaa keskipäivän auringolta ja pedoilta. Aikuisten etiopianvuorikauriiden vihollisia ovat ihmisen lisäksi vain hyeenat. Nuoria yksilöitä uhkaavat myös kissaeläimet ja ketut. Täysikasvuiset urokset muodostavat yleensä keskenään poikamiesryhmiä, joiden yksilöt ovat samankokoisia tai -ikäisiä. Naaraat elävät omissa laumoissaan poikastensa kanssa. Pienet ryhmät, jotka käsittävät vain emon ja poikasen, ovat harvinaisempia. Laumassa on tavallisesti enintään 15 yksilöä.
Etiopianvuorikauriiden ravintovalikoima on monipuolinen. Ne syövät ruohoja, yrttejä, pensaita, köynnöskasveja ja jäkäliä. Etiopianvuorikauriiden pääravintoa ovat alhaalla katajat ja ylempänä kanervat. Myös heinäkasvit ovat tärkeitä. Ne kurkottelevat usein takajaloillaan seisoen suurten kanervien nuoria versoja. Yleisimmin ne kuitenkin syövät tiheiden pensaiden suojissa.
Etiopianvuorikauriit lisääntyvät ympäri vuoden, mutta ne ovat seksuaalisesti aktiivisimpia maalis–kesäkuussa. Parittelu tapahtuu yleisimmin helmi–huhtikuussa. Ne kokoontuvat tällöin suuremmiksi laumoiksi. Urokset eli pukit taistelevat keskenään naaraslaumojen hallinnasta. Taistelevat pukit ovat yleensä saman ikäisiä ja kokoisia. Useimmiten vanhempi pukki voittaa nuoremman, joten mikäli kahden uroksen välinen kokoero on liian suuri, ne eivät tavallisesti edes ryhdy kamppailemaan. Pukit saattavat kamppaillessaan nousta takajaloilleen ja iskeä sarvensa ja päänsä suurella voimalla yhteen. Naaraat synnyttävät 150–165 vuorokauden kantoajan jälkeen yhden, harvoin kaksi kiliä. Kilit saavuttavat sukukypsyyden vuoden ikäisinä, mutta niiden kasvu jatkuu tämän jälkeenkin.
