Bastardikilpikonna eli atlantinbastardikilpikonna (Lepidochelys kempii) on pienin ja harvinaisin merikilpikonnista.
Bastardikilpikonnan selkäkilpi kasvaa yleensä enintään 60 sentin levyiseksi ja korkeintaan 80 sentin pituiseksi. Painoa on 30–50 kilogrammaa. Selkäkilpi on suhteellisesti leveämpi kuin muilla merikilpikonnilla, ja on sen takia ulkonäöltään hyvin pyöreä. Selkäkilven molemmilla puolilla on viisi kylkilevyä joista sen voi erottaa toisesta bastardikilpikonnalajista. Eturaajoissa on yksi tai kaksi kynttä. Leuat soveltuvat hyvin murskaamiseen ja murentamiseen. Sukupuolet eroavat toisistaan melko vähän. Naaras on hieman pidempi ja sen eturaajat ovat kaarevammat. Väritys vaihtelee paljon sen mukaan kuinka paljon kilpikonnaan on kiinnittynyt leviä ja loisäyriäisiä. Selkäkilpi on mustanruskea ja siinä on harmaita ja oliivinvihreitä läikkiä ja juovia.
Bastardikilpikonna elää vain Atlantissa. Sen levinneisyys keskittyy Meksikonlahdelle, jossa myös niiden kaikki lisääntymisrannat sijaitsevat. Pohjoisessa sitä voi tavata Nova Scotiaan asti. Euroopan vesissä aikuisia kilpikonnia ei juuri tavata.
Bastardikilpikonna elää mieluiten matalissa merialueilla kuten lahdissa ja laguuneissa merivirtoja seuraten. Elinalueiden merenpohja on mieluiten hiekka- tai mutapohjainen. Välillä ne oleskelevat myös avomerellä. Vuorovesialueita laji karttaa, mutta oleskelee usein aivan rannan tuntumassa. Laji pystyy sukeltamaan varsin syvälle.
Bastardikilpikonna viihtyy parhaiten yksikseen, joskus ryhminä. Se on kuitenkin tekemisissä lajitoveriensa kanssa vain lisääntymisaikana. Bastardikilpikonnaurokset eivät nouse kuoriutumisensa jälkeen enää koskaan maalle. Sen sijaan naaraat käyvät vuosittain munimassa rannalla. Laji vaeltaa mielellään eivätkä kilpikonnat pidä reviiriä. Ääntely on köhinämäistä ja sen kuuleva lajitoveri voi mahdollisesti paikantaa sen aiheuttajan, mikä on hyödyllistä etenkin lisääntymisaikana.Bastardikilpikonna syö mieluiten rapuja, katkarapuja, nilviäisiä, meduusoja ja joitain kasveja.
Bastardikilpikonnanaaras lisääntyy yleensä joka toinen vuosi, huhti-heinäkuussa. Parittelu tapahtuu vedessä ja uros pitää naaraasta kiinni eturaajojensa avulla. Naaraiden nousua rannalle kutsutaan “arribadaksi”. Naaraat kaivat kuoppia takaraajoilaan ja munivat 50–200 munaa. Munimistapahtuma kestää naaraalta useita tunteja. Naaraat tulevat rannalle yleensä useita kertoja saman lisääntymiskauden aikana. Munat hautuvat hiekassa keskimäärin noin 55 päivää. Alhaisessa lämpötilassa syntyy eniten uroksia, kun taas korkeassa lämpötilassa enemmän naaraita. Poikaset käyttävät munankuoren avaamisessa avuksi niin kutsuttua munahammasta. Poikaset kuoriutuvat yöllä ja suuntaavat heti veteen turvaan maapedoilta, kuten kojooteilta, pesukarhuilta ja merilinnuilta. Poikaset suuntavat veteen ilmeisesti valon avulla. Poikaset uivat tunteja syville vesille turvaan pedoilta. Poikasten nuoruusvaihe on huonosti tunnettu, koska ne välttävät silloin rannikkoalueita. Lajin luontaisia vihollisia ovat mm. hait ja miekkavalaat. Kilpikonnat tulevat sukukypsiksi noin 11–35-vuotiaina. Ne voivat elää 50-vuotiaiksi.
Bastardikilpikonna on uhanalaisin kaikista merikilpikonnista. Pesiviä naaraita on nykyisin vain noin 1 000 yksilöä. Vielä 1940-luvulla naaraita pesi 100 000, mutta määrä romahti muutamaan sataan 1980-lukuun mennessä kalastuksen ja munienkeruun takia. Bastardikilpikonna ei ole niin arvostettu ruokana kuin muut merikilpikonnat, mutta sitä jää usein sivusaaliiksi verkkoihin ja ilman valvontaa munienkeruu on laajamittaista. Tehokkaan suojelutyön ansiosta kanta on elpynyt. Kilpikonnia on auttanut etenkin pesimärantojen suojelu Meksikossa ja Yhdysvalloissa. Munia myös haudotaan keinotekoisesti ja kuoriutuneet poikaset päästetään luontoon siten etteivät ne jää maapetojen saaliiksi.
