Indonesia
4315 lajit
Indonesian tasavalta eli Indonesia on valtio Kaakkois-Aasiassa.
Maantiede
Indonesia koostuu 17 508 saaresta, joista noin 6 000 on asuttuja. Saaret sijaitsevat päiväntasaajan molemmilla puolilla. Viisi suurinta saarta ovat Jaava, Sumatra, Borneo (Indonesian puoleinen osa Kalimantan), Uusi-Guinea (Indonesian puoleinen osa Länsi-Uusi-Guinea) ja Sulawesi. Indonesialla on maarajaa Malesian kanssa Borneon ja Sebatikin saarilla, Papua-Uuden-Guinean kanssa Uuden-Guinean saarella ja Itä-Timorin kanssa Timorin saarella. Indonesialla on myös aluevesirajaa pohjoisessa Singaporen, Malesian ja Filippiinien kanssa sekä etelässä Australian kanssa kapeissa salmissa. Maan pääkaupunki ja suurin kaupunki, Jakarta, sijaitsee Jaavan saarella. Muita arviolta yli kahden miljoonan asukkaan kaupunkeja ovat Surabaya, Bekasi, Bandung ja Medan.
Yhteensä 1 904 569 neliökilometrin suuruisena Indonesia on pinta-alaltaan maailman 15. suurin valtio. Maan keskimääräinen väestötiheys vuonna 2006 oli 134 henkeä neliökilometriä kohden, 79. suurin maailmassa. Kuitenkin Jaavalla, maailman väkirikkaimmalla saarella, väestötiheys on 940 henkeä neliökilometriä kohden. Indonesian korkein vuori on 5 030 metriä korkea Puncak Jaya Papualla ja suurin järvi 1 145 neliökilometrin suuruinen Toba Sumatralla. Maan pisimmät joet ovat Kalimantanilla, ja niihin kuuluvat Mahakam, Kapuas ja Barito.
Indonesian sijainti Tyynenmeren, Euraasian ja Australian mannerlaattojen reunoilla on synnyttänyt maan alueelle lukuisia tulivuoria ja aiheuttaa usein maanjäristyksiä. Indonesiassa on ainakin 150 aktiivista tulivuorta, joihin kuuluvat Krakatau ja Tambora. Molemmat ovat kuuluisia tuhoisista purkauksistaan 1800-luvulla. Tobajärven supertulivuoren purkaus noin 70 000 vuotta sitten oli yksi kaikkien aikojen suurimmista purkauksista ja maailmanlaajuinen luonnonkatastrofi. Viimeaikaisiin seismisen aktiivisuuden aiheuttamiin katastrofeihin kuuluvat vuoden 2004 Intian valtameren maanjäristys, joka surmasi arviolta 167 736 henkeä Pohjois-Sumatralla, ja Jaavan maanjäristys vuonna 2006. Vulkaaninen tuhka on kuitenkin merkittävä tekijä maan hedelmällisyydessä, ja se on mahdollistanut Jaavan ja Balin tiheän asutuksen.
Ilmasto
Koska Indonesia sijaitsee päiväntasaajalla, maassa vallitsee trooppinen ilmasto. Vuodessa on toisistaan selvästi erottuvat kuivakausi ja monsuunin aiheuttama sadekausi. Vuosittainen keskimääräinen sademäärä on Jakartassa 1 650 ja Ambonissa 3 640 millimetriä. Maan länsi- ja pohjoisosat saavat eniten sadetta. Yleisesti ottaen ilman suhteellinen kosteus on suuri, tyypillisesti 70–90 %. Lämpötilat vaihtelevat vuoden aikana vain vähän: rannikkotasangoilla on keskimäärin 28 °C, sisämaassa ja vuoristoissa 26 °C, ja korkeimmilla vuorilla 23 °C.
El Niño aiheuttaa suuria vaihteluita vuosittaisiin sademääriin. Vuonna 1997 koettiin paha kuivuus, kun taas vuosina 2001 ja 2009 aluetta koettelivat rankkasateet ja tulvat.
Luonto
Indonesian koon, trooppisen ilmaston ja saaristoluonteen vuoksi maassa on maailman toiseksi korkein biodiversiteetti Brasilian jälkeen. Maan kasvillisuus ja eläimistö ovat sekoitus aasialaisia ja australaasialaisia lajeja. Sundan jalustan saaret (Sumatra, Borneo, Jaava ja Bali) olivat aiemmin yhteydessä manner-Aasiaan, ja niillä asuu runsaasti aasialaista eläimistöä. Suuria lajeja, kuten sumatrantiikeri, jaavansarvikuono, oranki, norsu ja leopardi eli aiemmin runsaasti aina Balilla saakka, mutta niiden määrät ja asuinalueet ovat pienentyneet rajusti.
Metsät peittävät noin 60 prosenttia Indonesiasta. Pienemmän ja tiheämmin asutun Jaavan saaren metsät on kuitenkin suureksi osaksi tuhottu ihmisasutuksen ja maatalouden tieltä. Sumatralla ja Kalimantanilla kasvillisuus on pääosin aasialaista. Sulawesilla, Pienillä Sundasaarilla ja Molukeilla, jotka ovat olleet pitkään erossa mantereesta, on sen sijaan oma ainutlaatuinen kasvillisuutensa ja eläimistönsä. Papua oli yhteydessä Australian mantereeseen, ja sen kasvillisuus ja eläimistö poikkeavat siksi muista Indonesian saarista.
Indonesian 80 000 kilometrin pituista rannikkoa ympäröi trooppinen meri, joka on vaikuttanut maan lajiston monimuotoisuuteen. Indonesialla on lukuisia meri- ja rannikkoekosysteemeitä, joihin kuuluu esimerkiksi rantoja, dyynejä, estuaareja, mangrovemetsiä, koralliriuttoja, vuorovesialueita ja pieniä saariekosysteemejä.
Brittiläinen luonnontieteilijä Alfred Russel Wallace kuvaili jakolinjan Indonesian aasialaisen lajiston ja australaasialaisen lajiston välillä. Se tunnetaan Wallacen linjana, ja se kulkee suurin piirtein pohjoisesta etelään Sundan jalustan reunalla Kalimantanin ja Sulawesin välissä sekä syvän Lombokinsalmen kautta Lombokin ja Balin välissä. Linjan länsipuolella lajisto on aasialaistyyppistä, Lombokilta itään taas enemmänkin australialaista. Kirjassaan The Malay Archipelago (1869) Wallace kuvailee useita linjaa ympäröivälle alueelle kotoperäisiä lajeja. Alue on nimetty Wallaceaksi.
Indonesian tiheä väestö ja nopea teollistuminen ovat aiheuttaneet vakavia ympäristöongelmia. Ne eivät useinkaan saa paljon huomiota köyhyyden ja heikon, alirahoitetun hallinnon vuoksi. Ongelmiin kuuluvat suurimittainen metsien tuhoaminen (josta suuri osa tapahtuu laittomasti) ja siihen liittyvät metsäpalot, jotka aiheuttavat savuhaittoja Länsi-Indonesiassa, Malesiassa ja Singaporessa, meren luonnonvarojen liikakäyttö sekä nopeaan kaupungistumiseen ja talouskehitykseen liittyvät ongelmat. Niihin kuuluvat ilmansaasteet, liikenneruuhkat, jätteiden hallinta ja vesikysymykset. Indonesian metsistä oli vuonna 2008 jäljellä enää vajaat puolet vuoteen 1982 verrattuna. Elinympäristöjen tuhoutuminen uhkaa Indonesialle kotoperäisten ja muiden lajien selviytymistä. Niihin kuuluu 140 nisäkäslajia, jotka Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto on määritellyt vaarantuneiksi ja joista 15 lajia on äärimmäisen uhanalaisia, mukaan lukien sumatranoranki.
Indonesian tasavalta eli Indonesia on valtio Kaakkois-Aasiassa.
Maantiede
Indonesia koostuu 17 508 saaresta, joista noin 6 000 on asuttuja. Saaret sijaitsevat päiväntasaajan molemmilla puolilla. Viisi suurinta saarta ovat Jaava, Sumatra, Borneo (Indonesian puoleinen osa Kalimantan), Uusi-Guinea (Indonesian puoleinen osa Länsi-Uusi-Guinea) ja Sulawesi. Indonesialla on maarajaa Malesian kanssa Borneon ja Sebatikin saarilla, Papua-Uuden-Guinean kanssa Uuden-Guinean saarella ja Itä-Timorin kanssa Timorin saarella. Indonesialla on myös aluevesirajaa pohjoisessa Singaporen, Malesian ja Filippiinien kanssa sekä etelässä Australian kanssa kapeissa salmissa. Maan pääkaupunki ja suurin kaupunki, Jakarta, sijaitsee Jaavan saarella. Muita arviolta yli kahden miljoonan asukkaan kaupunkeja ovat Surabaya, Bekasi, Bandung ja Medan.
Yhteensä 1 904 569 neliökilometrin suuruisena Indonesia on pinta-alaltaan maailman 15. suurin valtio. Maan keskimääräinen väestötiheys vuonna 2006 oli 134 henkeä neliökilometriä kohden, 79. suurin maailmassa. Kuitenkin Jaavalla, maailman väkirikkaimmalla saarella, väestötiheys on 940 henkeä neliökilometriä kohden. Indonesian korkein vuori on 5 030 metriä korkea Puncak Jaya Papualla ja suurin järvi 1 145 neliökilometrin suuruinen Toba Sumatralla. Maan pisimmät joet ovat Kalimantanilla, ja niihin kuuluvat Mahakam, Kapuas ja Barito.
Indonesian sijainti Tyynenmeren, Euraasian ja Australian mannerlaattojen reunoilla on synnyttänyt maan alueelle lukuisia tulivuoria ja aiheuttaa usein maanjäristyksiä. Indonesiassa on ainakin 150 aktiivista tulivuorta, joihin kuuluvat Krakatau ja Tambora. Molemmat ovat kuuluisia tuhoisista purkauksistaan 1800-luvulla. Tobajärven supertulivuoren purkaus noin 70 000 vuotta sitten oli yksi kaikkien aikojen suurimmista purkauksista ja maailmanlaajuinen luonnonkatastrofi. Viimeaikaisiin seismisen aktiivisuuden aiheuttamiin katastrofeihin kuuluvat vuoden 2004 Intian valtameren maanjäristys, joka surmasi arviolta 167 736 henkeä Pohjois-Sumatralla, ja Jaavan maanjäristys vuonna 2006. Vulkaaninen tuhka on kuitenkin merkittävä tekijä maan hedelmällisyydessä, ja se on mahdollistanut Jaavan ja Balin tiheän asutuksen.
Ilmasto
Koska Indonesia sijaitsee päiväntasaajalla, maassa vallitsee trooppinen ilmasto. Vuodessa on toisistaan selvästi erottuvat kuivakausi ja monsuunin aiheuttama sadekausi. Vuosittainen keskimääräinen sademäärä on Jakartassa 1 650 ja Ambonissa 3 640 millimetriä. Maan länsi- ja pohjoisosat saavat eniten sadetta. Yleisesti ottaen ilman suhteellinen kosteus on suuri, tyypillisesti 70–90 %. Lämpötilat vaihtelevat vuoden aikana vain vähän: rannikkotasangoilla on keskimäärin 28 °C, sisämaassa ja vuoristoissa 26 °C, ja korkeimmilla vuorilla 23 °C.
El Niño aiheuttaa suuria vaihteluita vuosittaisiin sademääriin. Vuonna 1997 koettiin paha kuivuus, kun taas vuosina 2001 ja 2009 aluetta koettelivat rankkasateet ja tulvat.
Luonto
Indonesian koon, trooppisen ilmaston ja saaristoluonteen vuoksi maassa on maailman toiseksi korkein biodiversiteetti Brasilian jälkeen. Maan kasvillisuus ja eläimistö ovat sekoitus aasialaisia ja australaasialaisia lajeja. Sundan jalustan saaret (Sumatra, Borneo, Jaava ja Bali) olivat aiemmin yhteydessä manner-Aasiaan, ja niillä asuu runsaasti aasialaista eläimistöä. Suuria lajeja, kuten sumatrantiikeri, jaavansarvikuono, oranki, norsu ja leopardi eli aiemmin runsaasti aina Balilla saakka, mutta niiden määrät ja asuinalueet ovat pienentyneet rajusti.
Metsät peittävät noin 60 prosenttia Indonesiasta. Pienemmän ja tiheämmin asutun Jaavan saaren metsät on kuitenkin suureksi osaksi tuhottu ihmisasutuksen ja maatalouden tieltä. Sumatralla ja Kalimantanilla kasvillisuus on pääosin aasialaista. Sulawesilla, Pienillä Sundasaarilla ja Molukeilla, jotka ovat olleet pitkään erossa mantereesta, on sen sijaan oma ainutlaatuinen kasvillisuutensa ja eläimistönsä. Papua oli yhteydessä Australian mantereeseen, ja sen kasvillisuus ja eläimistö poikkeavat siksi muista Indonesian saarista.
Indonesian 80 000 kilometrin pituista rannikkoa ympäröi trooppinen meri, joka on vaikuttanut maan lajiston monimuotoisuuteen. Indonesialla on lukuisia meri- ja rannikkoekosysteemeitä, joihin kuuluu esimerkiksi rantoja, dyynejä, estuaareja, mangrovemetsiä, koralliriuttoja, vuorovesialueita ja pieniä saariekosysteemejä.
Brittiläinen luonnontieteilijä Alfred Russel Wallace kuvaili jakolinjan Indonesian aasialaisen lajiston ja australaasialaisen lajiston välillä. Se tunnetaan Wallacen linjana, ja se kulkee suurin piirtein pohjoisesta etelään Sundan jalustan reunalla Kalimantanin ja Sulawesin välissä sekä syvän Lombokinsalmen kautta Lombokin ja Balin välissä. Linjan länsipuolella lajisto on aasialaistyyppistä, Lombokilta itään taas enemmänkin australialaista. Kirjassaan The Malay Archipelago (1869) Wallace kuvailee useita linjaa ympäröivälle alueelle kotoperäisiä lajeja. Alue on nimetty Wallaceaksi.
Indonesian tiheä väestö ja nopea teollistuminen ovat aiheuttaneet vakavia ympäristöongelmia. Ne eivät useinkaan saa paljon huomiota köyhyyden ja heikon, alirahoitetun hallinnon vuoksi. Ongelmiin kuuluvat suurimittainen metsien tuhoaminen (josta suuri osa tapahtuu laittomasti) ja siihen liittyvät metsäpalot, jotka aiheuttavat savuhaittoja Länsi-Indonesiassa, Malesiassa ja Singaporessa, meren luonnonvarojen liikakäyttö sekä nopeaan kaupungistumiseen ja talouskehitykseen liittyvät ongelmat. Niihin kuuluvat ilmansaasteet, liikenneruuhkat, jätteiden hallinta ja vesikysymykset. Indonesian metsistä oli vuonna 2008 jäljellä enää vajaat puolet vuoteen 1982 verrattuna. Elinympäristöjen tuhoutuminen uhkaa Indonesialle kotoperäisten ja muiden lajien selviytymistä. Niihin kuuluu 140 nisäkäslajia, jotka Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto on määritellyt vaarantuneiksi ja joista 15 lajia on äärimmäisen uhanalaisia, mukaan lukien sumatranoranki.
