Kotisupiainen
Isokotipäästäinen eli kotisupiainen (Crocidura russula) on Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa elävä päästäislaji. Se on keskikokoinen harmahtava päästäislaji, joka painaa korkeintaan 14 grammaa. Laji elää monenlaisissa ympäristöissä, myös ihmisen läheisyydessä.
Nisäkäsnimistötoimikunnan ehdotus lajin uudeksi suomenkieliseksi nimeksi on kotisupiainen.
Pä
PäiväeläimetPäiväeläin tarkoittaa eläintä, joka nukkuu yöllä ja valvoo päivällä. Yöeläimet ovat puolestaan aktiivisia öisin ja hämäräeläimet h...
Yö
YöllinenLi
LihansyöjäLihansyöjä eli karnivori on eläin, joka saa suurimman osan ravinnostaan syömällä toisia eläimiä. On myös lihansyöjäkasveja, jotka hankki...
Hy
HyönteissyöjäHyönteissyöjä eli insektivori on eläin, jonka ravinto koostuu yksinomaan tai pääasiassa hyönteisistä.
Ma
MaanpäällinenYk
Yksiavioiset eläimetYksiavioisuus eli monogamia on pariutumisen muoto, jossa yksilöllä on vain yksi puoliso kerrallaan.
So
Sosiaaliset eläimetEi
Ei siirtolainenG
alkaaIsokotipäästäinen on päästäiseksi keskikokoinen. Sen pään ja ruumiin yhteispituus on 6–9 senttiä ja paino 5,9–14 grammaa. Häntä on 3–4,6 senttiä pitkä. Selkäpuolen väritys on harmahtava tai punertavanruskea. Vatsapuoli on lähinnä kellertävänharmaa, mutta vatsa- ja selkäpuolen värityksen raja ei ole selvästi näkyvä. Häntää peittävät valkoiset viiksimäiset karvat. Kuten muillakaan saman alaheimon lajeilla, myöskään isokotipäästäisen hampaiden kärjessä olevassa hammaskiilteessä ei ole rautaa. Isokotipäästäinen muistuttaa hyvin paljon kotipäästäistä mutta on tavallisesti sitä suurempi. Luotettavan lajinmäärityksen pystyy kuitenkin tekemään vain hampaita tutkimalla.
Isokotipäästäistä tavataan Lounais-Euroopassa, muutamilla Välimeren ja Atlantin saarilla sekä Pohjois-Afrikassa. Euroopassa sen levinneisyys kattaa Saksan, Itävallan, Liechtensteinin, Sveitsin, Alankomaat, Belgian, Luxemburgin, Ranskan, Espanjan, Portugalin ja Kanaalisaariin kuuluvat Alderneyn Hermin ja Guernseyn. Pohjois-Afrikassa isokotipäästäisiä elää Marokossa ja Algeriassa. Kanariansaarilla Gran Canarialla elävä osorionpäästäinen on aiemmin luokiteltu omaksi Crocidura osorio -lajikseen, mutta nykyään uskotaan, että kyseessä on vain ihmisten Espanjasta tuoma isokotipäästäisen populaatio, joka on kehittynyt omaksi alalajikseen. Myös Kanaalisaarilla elävien lajitoverien uskotaan olevan ihmisten tuomia. Vuonna 2008 laji havaittiin ensimmäistä kertaa myös Irlannissa.
Itä-Euroopan, Vähän-Aasian ja Israelin eräitä päästäisiä on pidetty aiemmin isokotipäästäisinä, mutta sittemmin on huomattu, että ne ovat tavallisia kotipäästäisiä. Isokotipäästäinen on varsin yleinen levinneisyysalueellaan, ja Saksassa se on jopa laajentamassa levinneisyysaluettaan. Se on mahdollisesti Espanjan yleisin päästäislaji. Gran Canarialla sitä uhkaavat kuitenkin lisääntyvä kaupungistuminen ja ympäristön kuivuminen.
Isokotipäästäinen elää monenlaisissa ympäristöissä. Se suosii lauhkean ilmaston alueita, joissa on runsaasti hyönteisiä. Sitä tavataan muun muassa ruohostomailla, macchia-pensaikoissa, metsiköissä, pensasaidoilla, runsasta kasvillisuutta kasvavilla metsänreunoilla, jokien ja purojen äärellä, maatalousmailla, puutarhoissa, kaupunkiympäristössä ja vuoristossa. Kanaalisaarilla sitä tavataan myös merenrannan kivikoissa ja ruohon peittämillä hiekkadyyneillä. Laji elää yleensä alle 1 000 metrin korkeudessa, mutta Alpeilla sitä on tavattu jopa 1 600 metrin korkeudesta. Myös Marokossa isokotipäästäinen elää vuorilla. Gran Canarialla lajia tavataan niin kosteissa laakeripuumetsissä kuin tehokäytössä olevilla maatiloillakin. Isokotipäästäinen elää usein lähellä ihmistä ulkorakennusten ympäristössä, mikä auttaa sitä valmistautumaan talveen. Etenkin levinneisyysalueensa pohjoisosissa ja vuoristoissa se elää pääsääntöisesti ihmisen lähellä. Se viihtyy erityisesti penkereiden kuivissa kivimuureissa.
Isokotipäästäisen aktiivisuus on jaksoittaista. Se lepää ja on aktiivinen vuorotellen sekä yöllä että päivällä, mutta aktiivisuus on korkeimmillaan iltahämärässä ja varhain aamulla. Isokotipäästäiset elävät lähellä lajitovereitaan. Talvella ne jakavat saman pesän, jossa ne lepäävät ja horrostavat yhdessä. Laji on yksiavioinen, ja pariutuneet isokotipäästäiset myös puolustavat reviiriään yhdessä. Joskus naaras jopa sallii koiraan jäädä pesään poikasten kanssa, missä se voi myös puolustaa poikasiaan. Naaraat vaeltavat pois synnyinseudultaan useammin kuin koiraat, mikä on nisäkkäille epätavallista. Sisäsiittoisuuden välttäminen ja tyhjien pesien täyttäminen voivat olla syitä naaraiden lähtöön.
Muiden päästäisten tavoin isokotipäästäiset voivat olla melko äänekkäitä. Niiden uskotaan pystyvät kommunikoimaan keskenään alkeellisella kaikuluotauksella. Kommunikoinnissa käytetään apuna todennäköisesti myös kemiallisia viestejä ja äännähdyksiä. Isokotipäästäisellä on myös korkeataajuinen kurkunpään viserrysääni. Kaikuluotauksen lisäksi se havainnoi ympäristöään viiksikarvojensa avulla.
Isokotipäästäisen päävihollisia ovat kaiketi pöllölinnut, käärmeet ja pienet petonisäkkäät kuten kärpät. Se välttää petoja suojavärinsä avulla ja liikkumalla aluskasvillisuuden suojissa. Runsaana esiintyessään isokotipäästäiset voivat itse vähentää saalistuksellaan joidenkin pienten eläinten, esimerkiksi hyönteisten ja pienten Suncus-suvun päästäisten määrää.
Isokotipäästäisen ravinto koostuu monenlaisista selkärangattomista, mutta eläin voi pienestä koostaan huolimatta saalistaa satunnaisesti myös liskoja ja pieniä jyrsijöitä.
Isokotipäästäiset pesivät vain yhden kumppanin kanssa, ja pariskunnat puolustavat yhdessä lisääntymisaluettaan. Pesäpaikka on puunpölkkyjen tai kivien alla tai maakolossa. Isokotipäästäisten lisääntymisaika kestää maaliskuulta syyskuulle. Laji lisääntyy nopeasti, ja naaras voi tuottaa jopa viisi poikuetta lisääntymiskauden aikana. Kuhunkin poikueeseen kuuluu kahdesta kymmeneen poikasta. Molemmat vanhemmat huolehtivat poikasista. Mikäli pesää häiritään, naaras siirtää poikaset uuteen pesään. Muuttava päästäisperhe matkaa jonossa siten, että kukin pitää edellä olevan hännästä kiinni. Poikasia imetetään 13–20 vuorokautta, minkä jälkeen ne itsenäistyvät. Ensimmäisen poikueen naaraat levittäytyvät laajemmalle välttääkseen sisäsiittoisuutta, mutta myöhemmin syntyvät eivät saavuta sukukypsyyttä ennen seuraavaa vuotta, jolloin niiden vanhemmat ovat todennäköisesti jo kuolleet.
Isokotipäästäiset elävät luonnossa vain noin 18 kuukauden ikäisiksi, laboratorio-olosuhteissa jopa noin 30 kuukauden ikäisiksi.
