Tyynenmerensilli
Kunta
Pääjakso
Lahko
Heimo
Suku
LAJIT
Clupea pallasii
Elinikä
19 years
Pituus
46
18
cminch
cm inch 

Tyynenmerensilli (Clupea pallasii) on Atlantin sillille lähisukuinen kala, jolla on tätä vastaava ekologinen rooli erityisesti Pohjoisella Tyynellämerellä. Se on myös suunnilleen samankokoinen kuin silli, yleensä noin 30 cm, mutta voi kasvaa vajaan puolen metrin ja runsaan puolen kilon mittoihin. Laji on kärsinyt ylikalastuksesta.

Näytä lisää

Tieteellisen nimensä pallasii kala on saanut Peter Simon Pallasin mukaan.

Näytä vähemmän

Jakelu

Maantiede

Tyynenmeresillin päälevinneisyys kattaa Pohjoisen Tyynenmeren rannikot Meksikon Baja Californiasta Alaskan ja Beringinmeren kautta Japaniin. Kanta on kärsinyt esimerkiksi vuonna 1989 tapahtuneesta Exxon Valdezin öljyonnettomuudesta.

Näytä lisää

Tyynenmeren lisäksi tyynenmerensilli esiintyy Euroopan pohjoisimmissa osissa, Vienan- ja Barentsinmeressä ja joissain Pohjois-Norjan vuonoissa. DNA-tutkimus on osoittanut, että tyynenmerensilli on levittäytynyt Eurooppaan Pohjoisen jäämeren halki viime jääkauden jälkeen, ja kohdannut siellä alkuperäisen atlantinsillin. Lajit ovat myös risteytyneet keskenään jo pidempään, mahdollisesti jo usean tuhannen vuoden ajan. Koillis-Euroopan tyynenmerensillien populaatioissa atlantinsillin perimän osuus vaihtelee muutamasta prosentista jopa viidennekseen.

Näytä vähemmän
Tyynenmerensilli elinympäristökartta
Tyynenmerensilli elinympäristökartta
Tyynenmerensilli
Attribution-ShareAlike License

Tottumukset ja elämäntyyli

Tyynenmerensilli on pelaginen ulappaveden kala, joka liikkuu suurissa pallomaisissa parvissa. Populaatiokoot ovat valtavia: yksittäisessä parvessa voi elää jopa neljä miljardia yksilöä. Se ei kuitenkaan liiku pitkiä matkoja, joten kannat ovat suhteellisen paikallisia. Tyynenmerensilli tulee lisääntymään suojaisiin rannikkovesiin ja jokisuihin. Kala kutee matalaan veteen, jopa vuorovesivyöhykkeeseen, ja laskee mätinsä kasvillisuudelle, erityisesti meriajokkaalle. Tyynenmerensillistä tunnetaan myös sisävesikantoja Sahalinin ja Japanin laguuneissa. Sillä on keskeinen rooli pohjoisten merialueiden ravintoketjussa. Sen ravintoa ovat krillit ja muut planktonäyriäiset.

Elämäntapa

Ruokavalio ja Ravitsemus

Relationship with Humans

Sillin kalastus on tärkeä osa monien valtioiden taloutta. Tyynenmerensilliä käytetään ihmisravinnoksi varsinkin Venäjällä ja Japanissa. Pohjois-Amerikassa jokisuissa lisääntyvä tyynenmerensilli on ollut vanhastaan alkuperäiskansojen tärkeä saaliskala. 1900-luvun alkupuolella sitä pyydettiin kaupattavaksi kuivasuolattuna, savustettuna ja säilykkeinä ja myös kalajauhon ja -öljyn raaka-aineeksi. 1960-luvun jälkeen kannoissa on tapahtunut romahduksia, mutta niiden elpyminen on käynnissä.

Näytä lisää

Myös kalan käyttötarkoitus on muuttunut. Viime vuosikymmeninä valtaosa Pohjois-Amerikan pyynnistä on ollut mätipussikalastusta vientikauppaa varten; sillin mäti on arvostettua etenkin Japanissa. Toisaalta tyynenmerensilliä pyydetään paljon syöttikalaksi mm. tyynenmerenlohen, tyynenmerenpallaksen ja taskurapujen pyyntiin.

Erikoinen kalastusmuoto on leväkutupyynti (engl. spawn-on-kelp fishery). Tässä kasvialustalle kutevat tyynenmerensillit houkutellaan laskemaan mätinsä niille varta vasten tarjotuille, muualta tuoduille Laminariales-ruskoleville (kelpeille), joihin tahmea mäti takertuu. Kudun jälkeen mädin peittämä levä korjataan, suolataan ja myydään herkkuna Itä-Aasian markkinoille (jap. kazunoko-kombu).

Näytä vähemmän

Viitteet

1. Tyynenmerensilli artikkeli Wikipediassa - https://fi.wikipedia.org/wiki/Tyynenmerensilli
2. Tyynenmerensilli IUCN:n punaisen listan sivustolla - https://www.iucnredlist.org/species/98471199/98845541

Lisää kiehtovia eläimiä, joita voit oppia tuntemaan