Persianleopardi on leopardiksi suurikokoinen ja ruumiinrakenteeltaan jykevä. Ruumiin pituus on 126–171 cm ja säkäkorkeus 50–80. Urokset painavat 40–91 kg ja niitä pienemmät naaraat 26–60 kg. Turkin pituus vaihtelee vuoristoseutujen paksummasta alavampien alueiden kevyempään. Väritys on muihin alalajeihin verrattuna vaalea ja se vaihtelee harmaankeltaisesta kellanruskeaan. Ruumiin vatsapuoli on valkoinen. Poikaset ovat vaaleanruskeita ja niiden täplät ovat pienet. Turkin täplät eivät yleensä ole puhtaan mustia, vaan niissä on ruskean sävyjä. Häntä on pitkä ja paksu. Eturaajat ovat vantterat ja takaraajat hintelämmät.
Persianleopardin nykyinen levinneisyysalue käsittää osia Armeniasta, Azerbaidžanista, Georgiata, Irakista, Iranista, Kazakstanista, Pakistanista ja Venäjästä.
Iranissa persianleopardia pidetään laajalle levinneenä. Niitä esiintyy etenkin Elbrus- ja Zagrosvuorilla, sekä Golestanin kansallispuistossa maan koillisosassa. Irakissa ja Turkissa niitä esiintyy harvalukuisena Kurdistanin vuoristoalueilla. Armeniassa ja Azerbaidžanissa niitä tavataan Zangezurvuorilla. Azerbaidžanissa joitakin havaintoja tunnetaan myös Talyšvuorilta ja Nahitševanin autonomisessa tasavallassa. Havaintoja tunnetaan myös Georgian Pohjois-Ossetiasta. Pakistanissa sitä esiintyy Waziristanin, Baluchistanin ja Sindhin alueella, sekä Ayubian kansallispuistossa.
Persianleopardi on saattanut kadota Tadžikistanista. Alueellisesti se on kadonnut Venäjän Dagestanista. Epävarmemmin sitä saattaa esiintyä Kazakstanin ja Uzbekistanin Babatag- ja Kugitanvuorilla, sekä Afganistanin Bamiyanin maakunnassa.
Persianleopardin elinympäristö käsittää hankalakulkuisia kukkulaisia ja vuoristoisia seutuja, joilla kasvaa akaasiapensaikkoja, harvaa katajametsää, sekä Kaukasiassa lauhkeita lehtimetsiä. Ne välttelevät aavikoita, pitkäkestoisen lumipeitteen saavia alueita ja kaupunkien lähistöjä. Elinympäristön soveltuvuuteen vaikuttaa saaliseläinten määrä.
Persianleopardi on yksi huonoimmin tunnetuista leopardin alalajeista. Se on pääosin yksineläjä, vaikka urokset ja naaraat liikkuvatkin lisääntymisaikaan lyhyitä aikoja myös keskenään. Yksilöillä on omat reviirinsä, joita ne merkitsevät hajumerkein esimerkiksi virtsaamalla ja raapimalla puita. Urokset merkitsevät reviiriään naaraita useammin. Ne ovat aktiivisempia öisin kuin päivisin.
Tyypillisiä saaliseläimiä ovat eri kaviokyntiset. Joitakin saalislajeista tärkeimpiä ovat villilampaat, besoaarivuohi, villisika ja metsäkauris. Ajoittain ne voivat saalistaa myös pienempiä eläimiä, kuten lintuja ja jyrsijöitä. Persianleopardien tiedetään käyvän myös kotieläinten kimppuun. Samalla alueella sympatrisesti esiintyviin petoeläimiin, kuten kettuun, aavikkoilvekseen, aasiangepardiin ja kultasakaaliin ne suhtautuvat aggressiivisesti usein ne tappaen kohdatessaan. Persianleopardia pienemmät petoeläimet pyrkivätkin usein välttelemään sitä erikoistumalla esimerkiksi eri aktiivisiin päivänaikoihin.
Lisääntymisaika kestää tammikuun keskivaiheilta helmikuun keskivaiheille painottuen jälkimmäiseen. Uros ja naaras viettävät tällöin yhdessä 2–7 päivää. Tiineys kestää 90–106 päivää ja poikasia syntyy kerrallaan 1–3. Emo imettää noin 100 päivää ja pikaisista tulee sukukypsiä 22–28 kuukauden ikäisinä. Luonnossa ne elävät noin 12-vuotiaiksi ja tarhaolosuhteissa 21-vuotiaiksi.
