Aasiangepardi (Acinonyx jubatus venaticus) on nykyisin vain Iranissa tavattava gepardin alalaji. Historiallisesti sen levinneisyysalue on ulottunut suuremmalle alueelle Lähi-idästä Intian niemimaalle saakka, mutta nykyisin se on äärimmäisen uhanalainen. Koko kannan koko on ehkä vain noin 50 yksilöä.
Pä
PäiväeläimetPäiväeläin tarkoittaa eläintä, joka nukkuu yöllä ja valvoo päivällä. Yöeläimet ovat puolestaan aktiivisia öisin ja hämäräeläimet h...
Li
LihansyöjäLihansyöjä eli karnivori on eläin, joka saa suurimman osan ravinnostaan syömällä toisia eläimiä. On myös lihansyöjäkasveja, jotka hankki...
Ma
MaanpäällinenVi
ViviparousKu
Kursorinen eläinRe
ReviiriReviiri tai territorio on eläimen elinpiirin osa, jota eläin puolustaa saman lajin yksilöiltä. Pesintäreviirejä puolustetaan vain saman sukup...
No
NomadiVä
VäijytyspetoJa
Jahtaava petoeläinVa
Vanhat eläimetPo
PolygynySo
Sosiaaliset eläimetYk
Yksinäiset eläimetEi
Ei siirtolainenA
alkaaAasiangepardi on gepardiksi suhteellisen pienikokoinen. Urosten ruumiin pituus on 100–182 cm ja paino 25–38 kg. Naaraiden vastaavat lukemat ovat 160–189 cm ja 23–35 kg. Säkäkorkeus molemmilla on 51–87 cm. Aasiangepardin turkki on muihin alalajeihin verrattuna pidempi, paksumpi ja vaaleampi. Talviturkki on kesäturkkia pidempi ja tiheämpi. Turkin yleisväritys on vaaleankeltainen tai punertavankeltainen. Turkissa on pieniä mustia täpliä. Pää on pieni. Leuka ja kurkku ovat valkoiset. Kuono on lyhyt. Suun sivuilta silmäkulmille kulkee musta raita. Korvat ovat pienet. Raajat ovat pitkät. Jalkojen kynnet ovat sisäänvedettävät. Häntä on pitkä ja hännänpää valkoinen.
Aasiangepardia tavataan nykyisin ainoastaan Iranissa. Iranissa sen levinneisyysalue käsittää osia Yazdin, Semnānin, Isfhanin, Khorāsān-e Razavin, Khorāsān-e Shomaliin, Khorāsān-e Junoubin ja Kermānin maakunnista.
Aasiangepardin historiallinen levinneisyysalue on ollut huomattavasti nykyistä laajempi. Se on ulottunut Lähi-idästä aina Bangladeshiin saakka. Se on kuitenkin jo kadonnut Afganistanista, Intiasta, Irakista, Israelista, Jordaniasta, Kazakstanista, Kuwaitista, Pakistanista, Saudi-Arabiasta, Syyriasta, Tadžikistanista, Turkmenistanista ja Uzbekistanista. Intiasta se julistettiin hävinneeksi vuonna 1952.
Aasiangepardin nykyinen elinympäristö käsittää vesistöjen halkomia tasankoja ja loivia vuoria Iranin ylängöllä. Keski-Iranissa ne välttelevät ihmisasutusta ja niitä esiintyy lähinnä vuoristoseuduilla.
Aasiangepardit ovat luonteeltaan hyvin arkoja. Ne elävät pentujensa kasvattamista lukuun ottamatta yksin. Ne liikkuvat hyvin suurilla alueilla, joilla voi olla kokoa 5 000 km². Kantojen tiheydet ovat hyvin vähäisiä. Liikkuessaan ne jättävät jälkeensä hajumerkkejä ja raapimisjälkiä.
Aasiangepardit ovat petoeläimiä. Huomattava osa niiden saaliseläimistä on keskikokoisia kaviokyntisiä. Saalislajeija ovat esimerkiksi villilampaat, villivuohet, kuhertajagaselli ja persiangaselli. Ne saalistavat kuitenkin myös jyrsijöitä. Tasankojen gasellit ovat harvinaistuneet, joten saaliseläimet ovat painottuneet vuoristoseutujen lajistoon. Ne saattavat saalistaa myös kotieläimiä, kuten kameleja, kesylampaita ja kesyvuohia. Saalistaessa aasiangepardin tärkein aisti on näkö. Aasiangepardit saalistavat yleensä päivisin.
Lisääntymiskausi painottuu tammikuun ja helmikuun välille. Vuoden ympäri lisääntyminen on kuitenkin mahdollista. Tiineys kestää 90 päivää ja pennut syntyvät yleensä maaliskuun ja huhtikuun välillä. Kerrallaan pentuja on 1–4. Tarhaolosuhteissa aasiangepardit ovat eläneet 15-vuotiaiksi.
