Afrikankääpiökauris
Kääpiövesikauris eli afrikankääpiökauris (Hyemoschus aquaticus) on Afrikassa elävä sorkkaeläin. Se on suurin kääpiökaurislaji ja muodostaa heimossa oman Hyemoschus-sukunsa. Myskihirvien ja vesikauriin tavoin kääpiövesikauriskoirailla on pidentyneet yläkulmahampaat, joita ne käyttävät taisteluissaan. Sarvet puuttuvat kokonaan.
Kääpiövesikauris on heimonsa kookkain laji. Arviot ruumiin pituudesta vaihtelevat 60 ja 102 senttimetrin välillä ja säkäkorkeudesta 30,5 ja 55 senttimetrin välillä. Lyhyen, pörröisen, alhaalta valkoisen hännän pituus on 7,5–17 senttimetriä. Aikuisen yksilön paino vaihtelee 7–16 kilogramman välillä. Koiraan keskipaino on 9,7, naaraan 12 kilogrammaa. Kääpiövesikauris on niitä harvoja sorkkaeläimiä, joilla naaraat ovat koiraita suurempia. Vastasyntyneen poikasen painoa ei tunneta.
Muiden kääpiökauriiden tavoin kääpiövesikauris on vankkarakenteinen, pyöreäselkäinen ja lyhytkaulainen. Takaruumis on eturuumista korkeampi, mikä johtuu lihaksikkaista takajaloista. Jalat ovat ruumiinkokoon suhteutettuna lyhyet ja ohuet. Kinnerniveltentakana on mustan, kiiltävän ihon muodostama laikku. Nelivarpaiset, hyvin kehittyneet sorkat muistuttavat sian sorkkia.
Kääpiövesikauriin kiiltävä turkki on selkäpuolelta punertavan ruskea, vatsapuolelta valkoinen. Ruumista kirjovat silmiinpistävät valkoiset poikittaisjuovat ja selän pystysuorassa rivissä kulkevat valkoiset täplät. Leukaa, kurkkua ja rintaa peittää karkea karva, jossa on valkoinen, V-kirjaimen muotoinen kuvio. Juovat ja täplät auttavat kääpiövesikaurista sulautumaan varjoisaan metsäympäristöön.
Pää on pieni, suippo ja kapea. Nahkamaisessa kuonossa on viillonmuotoiset sieraimet, jotka muistuttavat jonkin verran virtahevon läppämäisiä sieraimia ja ovat sopeutuneet lajin tapaan paeta veteen. Kaula on lyhyt ja paksu, korvat pienet ja pyöreät. Silmät ovat suuret. Sarvia ei ole kummallakaan sukupuolella, mutta aikuisen koiraan yläkulmahampaat saattavat työntyä huulten välistä ulos saakka. Niitä käytetään taisteluissa aseina. Myös naaraan kulmahampaat ovat suurentuneet, mutta ovat lyhyemmät ja tylpemmät. Myskihirvillä ja vesikauriilla on samanlaiset kulmahampaat kuin kääpiövesikauriilla, mutta suuremmat. Maha on kolmilokeroinen. Koirailla on alaleuassa ainutlaatuiset hajurauhaset, jotka puuttuvat kaikilta muilta heimon lajeilta.
Liikkuessaan kääpiövesikauris pitää päänsä alhaalla, mikä saa eläimen näyttämään lähes kartiomaiselta. Muoto auttaa sitä kulkemaan miltei läpitunkemattoman kasvillisuuden läpi. Kasvillisuuden aiheuttamilta vammoilta sitä suojaavat myös kilpenä toimiva turkki ja selkäpuolen luja iho. Paksu iho ulottuu myös takamukseen ja kaulaan, joissa on paksut lihakset. Paksun ihon ja lihaksiston tarkoituksena saattaa olla ehkäistä taisteluvammoja, joita pitkät kulmahampaat voisivat aiheuttaa.
Kääpiövesikaurista tavataan Länsi- ja Keski-Afrikassa. Sen esiintyminen painottuu rannikon läheisyyteen. Länsi-Afrikassa sen levinneisyys ulottuu Sierra Leonesta ja Kaakkois-Guineasta Liberiaan, Norsunluurannikon eteläosiin ja Lounais-Ghanaan. Keskisessä Afrikassa sen levinneisyys kattaa sademetsäalueen, joka ulottuu Nigerjoen itäpuolisesta Nigeriasta Etelä-Kameruniin, Gaboniin, Angolan Cabindan maakuntaan, Kongon tasavaltaan ja Kongon demokraattiseen tasavaltaan. Kääpiövesikauriin arvellaan hävinneen Ugandasta, mutta ainakin ennen sitä tavattiin maan läntisimmissä osissa. Sitä on havaittu myös Pohjois-Angolan Lunda Norten maakunnasta Kasaijoen läheltä, mikä on eteläisin havainto lajista.
Kääpiövesikauriin elinympäristöä ovat jokilaaksojen, puronvarsien ja soiden läheisyydessä sijaitsevat alankomaan sademetsät. Kääpiövesikaurista tapaa vain harvoin yli 250 metrin päässä lähimmästä makean veden lähteestä. Sitä tavataan usein varttuneissa ylänkömetsissä. Vaikka se elää aina jokien ja purojen läheisyydessä, varsinaisilla soilla se ei ole erikoistunut elämään.
Vuonna 1999 kannan kokonaismääräksi arvioitiin noin 280 000 yksilöä ja se luokitellaan elinvoimaiseksi lajiksi. Iturin metsässä esiintymistiheydeksi on raportoitu 1,5–5,0 eläintä neliökilometriä kohden, Gabonissa jopa 28 yksilöä neliökilometriä kohden.
Kääpiövesikauris on arka ja piilotteleva. Se liikkuu yksinomaan öisin. Päiväsaikaan se lepää, ja on yleensä piiloutunut esimerkiksi puunrunkojen väliin, kaatuneiden puiden, tai aluskasvillisuuden joukkoon, mutta lepää yllättävän usein myös avoimemmassa paikassa. Naaras on koirasta aktiivisempi, mutta sekin viettää 40 prosenttia yöstä lepäillen. Huomaamattomana pysyäkseen kääpiövesikauris luottaa suojaväriinsä ja liikkumattomuutensa. Lepäävä kääpiövesikauris voi päästää vain muutaman metrin päähän, ennen kuin pakenee vastaantulijaa. Se on ainoa pieni sorkkaeläin, joka aktiivisesti kätkeytyy sukeltamalla veden alle. Hyvästä uima- ja sukellustaidostaan huolimatta kääpiövesikauris väsyy vedessä nopeasti. Sukelluksissa olevia eläimiä kuvatessa on huomattu, että ne liikkuvat puronpohjan tasolla askeltaen tavalla, joka muistuttaa virtahevon vastaavaa käyntiä. Kääpiövesikauris ui vastavirtaan. Se nousee rantaan kohdalla, jossa on yläpuolella suojaavaa rantakasvillisuutta tai suojaavaa rantatörmää.
Kääpiövesikauris on pääosin yksineläjä. Naaraat ovat paikkauskollisia ja voivat pysyä samalla reviirillä koko ikänsä. Koiraiden reviirit ovat suurempia ja menevät päällekkäin naaraiden reviirien kanssa. Koiraan reviirillä on yleensä kaksi naarasta. Eräällä Ivindo-joen saarella tehdyn tutkimuksen mukaan naaraan reviiriln koko on 13–14 hehtaaria, koiraan reviirillä 20–30 hehtaaria. Kahden Iturin metsässä elävän radiopannoitetun naaraan käyttämät elinalueet olivat kooltaan 22 ja 24 hehtaaria. Koiras pitää reviiriä hallussaan enimmillään vuoden, ennen kuin toinen koiras tulee sen tilalle. Kääpiövesikauriit voivat olla toisiaan kohtaan aggressiivisia. Eräiden tutkijoiden mukaan tämä viittaa sosiaalisen hierarkian puuttumiseen. Koiraat käyvät taisteluja keskenään naaraita useammin, yleensä reviirikiistojen takia. Taistelut ovat useimmiten lyhyitä. Niissä ne säntäävät toisiaan kohden suu avoinna, tönien toisiaan kuonoillaan ja yrittäen purra toisiaan kulmahampaillaan ja alaleuan etuhampaillaan. Kääpiövesikauriilla on ihossaan useassa kohtaa hajurauhasia, joita ne käyttävät luultavasti lajinsisäiseen viestintään. Ne liittyvät luultavasti parittelukäyttäytymiseen, mutta niitä saatetaan käyttää myös kemialliseen viestintään makuupaikoilla. Ritualisoidusta reviirin merkitsemisestä ei kuitenkaan ole todisteita. Naarasta kosiskelevan koiraan on kuvattu naarasta lähestyessä ja seuratessa päästävän lyhyitä parahduksia. Paikalliset Mbuti-pygmit kertovat lajin päästävän öisin erityisiä ”puuskutus”-huudahduksia öisin.
Kääpiövesikauris syö ennen kaikkea erilaisia hedelmiä, marjoja ja pähkinöitä. Lisäksi sen ruokavalioon kuuluu muita meheviä kasvinosia, hyönteisiä ja sieniä. Useimpien ravintohedelmien halkaisija on noin kaksi senttimetriä.
Koska kääpiövesikauris elää metsän suojissa, sen elinkaaresta tiedetään vain vähän, ja eri lähteissä on ristiriitaisia kertomuksia. Naaras synnyttää ilmeisesti yhden poikasen kerrallaan, kerran vuodessa. Neljä nisää viittaavat siihen että poikasia voisi olla enemmänkin. Kantoaika kestää 6–9 kuukautta, joidenkin lähteiden mukaan vain neljä. Emo imettää poikasta 3-6 tai jopa yhdeksän kuukautta.
