Tundravikla (Calidris subruficollis, aiemmin Tryngites subruficollis) on pieni rantalintu, Suomeen harvoin eksyvä muuttolintu. Sen vanha nimi oli alaskanvikla. Lajin nimesi Louis Jean Pierre Vieillot 1819.
Pituus 18–21 cm, siipien kärkiväli 32–47 cm, paino 50–94 g, keskimäärin 71 g. Muistuttaa ulkonäöltään lähinnä hyvin pientä suokukkoa, mutta tarkempi tarkastelu useimmiten erottaa viklan tästä lajista. Pieni kahlaaja, noin suosirrin kokoluokkaa. Silmä on suuri ja musta ja nokka lyhyt suora tikkunokka, ruumis on kauttaaltaan kellansävyinen ja mustalla vipevöity. Siipien alapinnat kirkkaanvalkeat. Usein peloton. Sukupuolet ovat samanvärisiä.
Tundravikla pesii Pohjois-Amerikan tundralla Alaskasta Länsi-Kanadaan, sekä Venäjällä Vrangelinsaarella ja mahdollisesti Tšuktšien niemimaalla. Se talvehtii Etelä-Amerikassa, varsinkin Argentiinassa ja Paraguaylla. Maailman populaation koko on noin 15 000 yksilöä. Lajin kanta on silmälläpidettävä, sillä aikaisemmin erittäin vahva kanta metsästettiin lähes sukupuuttoon 1920-luvulla. Muuttomatkallaan se harhautuu säännöllisesti Länsi-Eurooppaan, joskus jopa Suomeen asti. Suomessa se on lähes vuosittainen harhailija, lähes kaikki rariteettikomitean hyväksymät havainnot ovat syyskuulta. Vuoteen 2015 mennessä se on tavattu Suomessa 34 kertaa.
Pesii tundran soilla, usein kaukana merestä. Muuttoaikana kaikenlaisilla kosteilla avomailla, mm. rannoilla ja lyhytheinäisillä niityillä. Myös sänki- ja mullospelloissa.
Tundravikla syö hyönteisiä ja muita pieniä selkärangattomia.
Tundravikla pesii maassa ja tekee neljä munaa.
