Jacksoninkameleontti
Kunta
Pääjakso
Alajakso
Luokka
Alalahko
Heimo
Suku
LAJIT
Trioceros jacksonii
Väestön koko
Unknown
Elinikä
10 years
Paino
1-1.5
2.2-3.3
kglbs
kg lbs 
Pituus
15-38
5.9-15
cminch
cm inch 

Jacksoninkameleontti (Trioceros jacksonii) on Tansanian ja Kenian vuoristoalueella tavattava kameleontti. Alkuperäisen alueensa lisäksi lajia tavataan vieraslajina Yhdysvaltojen Havaijilla. Lajilla on kolme alalajia, T. j. jacksonii, T. j. xantholophus ja T. j. merumontana.

Ulkonäkö

Jacksoninkameleontit ovat yleensä pituudeltaan 15–35 senttimetriä. Tavallisesti lajin yksilöt ovat vihreitä, mutta ne pystyvät vaihtamaan väriään tummemmaksi ja jopa mustaksi. Lajin uroksilla on päässään kolme pitkää sarvea, jollaiset puuttuvat lajin naarailta. Sen selässä pitkin selkärankaa on pieniä piikkejä. Jalan varpaista kaksi osoittaa sisäänpäin ja kolme ulospäin, mikä on sopeuma puissa elämiseen. Laji voi käyttää myös häntäänsä tarttumavälineenä. Päässään jacksoninkameleontilla on kaksi silmää, joiden pupillien osa näkyy niitä peittävän nahan alta. Kameleontti voi liikuttaa kumpaakin silmää toisistaan itsenäisesti ja 180 astetta.

Video

Jakelu

Maantiede

Maanosat
Esitellyt maat
Alueet
Biomaantieteelliset alueet

Jacksoninkameleonttia tavataan Keniassa ja Tansaniassa korkeilla, yli 1 500 metriä merenpinnasta olevilla paikoilla. T. j. jacksonii alalajia tavataan Nairobissa, Kimakian metsäasemalla ja Mount Kenyan lounaispuolella. Varmentamattomien tietojen mukaan sitä on myös Mombon alueella Tansaniassa Usambaran länsipuolella. T. j. merumontana alalajia tavataan vain Arushan piirissä Meruvuorella. T. j. xantholophus alalajia tavataan Mount Kenyan itä- ja pohjoisrinteillä.

Näytä lisää

Lajia tavataan myös vieraslajina Havaijilla. Sitä päästettiin ensimmäisen kerran luontoon Oahulla vuonna 1972. Vapautetut yksilöt olivat alun perin menossa eläinkauppaan. Sittemmin sitä on tavattu myös Havaijin saarella, sekä Mauilla ja Kauailla. Lajia pidetään uhkana joillekin Havaijin alkuperäisistä lajeista.

Lajin yksilöt elävät pääosin puissa ja välttävät maahan lasekutumista. Lajin yksilöitä tavataan tavallisesti pensas- ja metsäalueilla, mutta joskus myös kaupunkialueella.

Näytä vähemmän
Jacksoninkameleontti elinympäristökartta

Ilmastoalueet

Jacksoninkameleontti elinympäristökartta
Jacksoninkameleontti

Tottumukset ja elämäntyyli

Urokset taistelevat keskenään alueista ja naaraista käyttäen päässään olevia sarvia. Jacksoninkameleonttien parittelurituaalit muistuttavat niiden uhkailueleitä. Naarasta houkutellakseen uros vaihtelee väriään, paisuttaa kurkkuaan ja nostaa etujalkansa kohti kohdettaan. Naaras voi vastata eleisiin samalla tavalla, jolloin parittelua ei tapahdu. Jos naaras ei vastaa, uros parittelee sen kanssa usean päivän ajan. Naaras ei muni, vaan poikaset kehittyvät sen sisällä 190 päivän ajan. Syntyessään poikasia ympäröi munapussi, jonka läpi ne rikkoutuvat synnytyksen jälkeen. Syntyessään poikaset ovat noin 5,5 senttimetriä pitkiä ja ne kasvavat sukukypsiksi yhdeksän tai kymmenen kuukauden päästä.

Näytä lisää

Jacksoninkameleontin ruokavalio koostuu suurimmaksi osaksi hyönteisistä ja hämähäkeistä. Ne pysyttelevät tavallisesti paikoillaan ja odottavat saaliin saapuvan niiden luokse. Saaliin kameleontti nappaa kielellään, jolla on pituutta noin puolet kameleontin ruumiin pituudesta.

Näytä vähemmän
Kausiluonteinen käyttäytyminen

Ruokavalio ja Ravitsemus

Väestö

Coloring Pages

Viitteet

1. Jacksoninkameleontti artikkeli Wikipediassa - https://fi.wikipedia.org/wiki/Jacksoninkameleontti
2. Jacksoninkameleontti IUCN:n punaisen listan sivustolla - https://www.iucnredlist.org/species/172531/109922526

Lisää kiehtovia eläimiä, joita voit oppia tuntemaan