Merirokko on varhaisimpia tunnettuja Itämereen saapuneita vieraslajeja. Ensimmäiset havainnot ovat 1840-luvulta. Sen maantieteellistä alkuperää ei varmuudella tunneta, joskin Amerikkaa on pidetty todennäköisenä lähtöalueena. Se on todennäköisesti levinnyt alueelta toiselle vesiliikenteen avulla laivojen ja veneiden pohjassa. Merirokon laivojen pohjiin kiinnittyminen aiheuttaa myös haittoja laivaliikenteelle erityisesti kustannusten nousuna.

Toukkavaiheen läpikäytyään merirokko kiinnittyy pysyvästi kiinteään alustaan kuten kallioon, kiveen, simpukan kuoreen (usein elävään sinisimpukkaan) ja myös ihmisen tekemiin rakenteisiin kuten laitureihin, poijuihin ja alusten pohjiin. Alustaan kiinnittynyt valkoinen, kartiomainen kalkkikuori on yleensä alle 1 cm halkaisijaltaan.

Merirokko on hermafrodiitti ja voi siis toimia sekä koiraana että naaraana.

Merirokko viihtyy erityisesti murtovesissä, Itämeren ulkopuolella yleensä jokien estuaareissa. Laivoihin kiinnittyneenä se on levinnyt laajasti ympäri maailman lauhkeisiin vesiin. Se on levinnyt myös Kaspianmereen.

Suomessa merirokko leviää koko ajan pohjoisemmaksi. 2011 oli ensimmäinen kesä jolloin se saavutti Vaasan korkeuden.^lähde?