Intianpikkulepinkäinen (Lanius vittatus) Aasiassa elävä pienikokoinen varpuslintulaji, joka kuuluu lepinkäisten sukuun. Lajin tunnusomaisia piirteitä ovat koukkukärkisen nokan tyvestä kaulan sivuille ulottuva musta naamio, vaalea vatsa, ruskea selkä, harmaa päälaki ja olkapäät sekä pääväriltään mustat siivet ja pyrstö. Laji on luonteeltaan utelias ja rohkea lintu, joka saalistaa lähinnä hyönteisiä. Se viihtyy hyvin avoimessa maastossa ja viljelyalueilla. Lintupari saa vuodessa kaksi noin neljän untuvikon poikuetta.
Intianpikkulepinkäisen pituus on 17–19 senttiä ja paino 18–26 grammaa. Sen parhaiten näkyvä piirre on kaulan sivuilta ja silmien ympärystästä nokan tyveen ulottuva musta naamalaikku, joka erottuu selvästi harmaasta päälaesta ja olkapäistä sekä kastanjanruskeasta selästä. Siipien yläpinnat ovat mustat, lennossa selvästi erottuvaa valkoista laikkua lukuun ottamatta. Pitkä pyrstö on kärjestä valkoinen, muualta musta. Valkeahkossa vatsapuolessa on silaus ruskeaa. Jalat ja koukkukärkinen nokka ovat mustat. Naaraiden väritys on tavallisesti koiraita laimeampi. Nuoret linnut eroavat aikuista siinä, että niiden pyrstö on punaruskea, vatsapuoli juovikas, selkäpuoli ruskehtava, naamalaikku kapeampi ja ruskeampi. Lisäksi niiden päälaki on kermanruskea ja mustien juovien kirjoma.
Intianpikkulepinkäiset ovat samaan sukuun kuuluvia ruskoperälepinkäisiä ja etelänisolepinkäisiä pienempiä ja hoikempia. Lisäksi intianpikkulepinkäisen naamajuova on otsasta leveämpi kuin ruskoperälepinkäisellä.
Intianpikkulepinkäistä tavataan Aasian eteläosissa. Sen levinneisyys ulottuu Kaakkois-Turkmenistanista, Kaakkois-Iranista ja Qatarista Afganistaniin, Pakistaniin, Intiaan ja Nepalin eteläosiin. Satunnaisvieraana sitä on tavattu myös Omanissa, Arabiemiraateissa, Bhutanissa ja Sri Lankassa. Laji on melko yleinen ainakin Intiassa ja Nepalissa, mahdollisesti myös Iranissa. Intianpikkulepinkäisen on havaittu levinneisyysalueen olevan eteläosissa harvinaisempi kuin muualla. Kannan kokoa ei tiedetä, mutta sen uskotaan olevan suhteellisen suuri.
Intianpikkulepinkäinen on avointen maiden ja viljelysseutujen lintu, joka elää kuivilla pensaikkoalueilla, missä kasvaa hajanaisia puita tai metsänreunoilla. Levinneisyysalueen pohjois- ja länsiosissa lajia näkee tavallisesti puoliaavikoilla sekä esivuoristojen ja laaksojen kuivilla kivisillä rinteillä, jotka ovat usein viljelykäytössä olevien tasankojen tai mantelipistaasimetsiköiden ympäristössä. Levinneisyysalueen eteläosissa se elää monipuolisemmissa elinympäristöissä, kuten piikikkäissä viidakoissa, kanavien rannoilla kasvavilla plantaaseilla, kylien ympäristön maatalousmailla, puutarhoissa ja puistoissa. Intianpikkulepinkäiset elävät yleensä alle 2 000 metrin koreudessa merenpinnasta, mutta Nepalissa lajia on tavattu lähes 4 000 metrin korkeudessa.
Intianpikkulepinkäinen on utelias lintu. Sen ääntely on aika hiljaista, miellyttävän kuulloista liverrystä, joka sekoittuu tylymmän kuuloiseen ”churrr”-surinaan, ja se myös matkii paljon muiden lintujen laulua. Intianpikkulepinkäinen lentää matalalla pyrähdellen nopeasti istumapaikalta toiselle. Ruokaa etsiessään se asettuu jonkin pensaan paljaalle oksalle tai sähkökaapelille, josta se katselee itselleen sopivaa saalista. Se syö lähes yksinomaan hyönteisiä, mutta saattaa napata myös pieniä liskoja ja hiiriä. Saaliin havaittuaan se syöksyy alas sieppaamaan sen maasta. Intianpikkulepinkäiset ruokailevat yleensä yksin tai pareittain, mutta käyttäytyvät aina rohkeasti. Kun ruokaa on runsaasti, ne varastoivat sitä talteen huonompien aikojen varalle.
Intianpikkulepinkäiset ovat yksiavioisia. Niiden pesintäaika vaihtelee levinneisyysalueen eri osissa. Pohjois-Intiassa ne lisääntyvät huhti-heinäkuussa. Pesäpaikka on pienen puun tai pensaan oksanhaarassa, jopa kymmenen metrin korkeudessa. Intianpikkulepinkäinen rakentaa pienen, siistin kuppimaisen pesän, jonka rakennusmateriaalina se käyttää heinää, höyheniä, villaa ja muuta kuitumateriaalia. Pesä vuorataan heinällä. Hyvin reviiritietoisena lintuna intianpikkulepinkäinen puolustaa pesintäaluettaan sekä suosimansa tähystyspaikan ympäristöä. Naaras munii 3–5, yleensä neljä munaa, joita se hautoo 14–15 vuorokautta. Koiras tuo naaraalle haudonta-aikana ruokaa pesälle ja vastaa myös poikasten ruokinnasta niiden kuoriuduttua. Poikasia hoidetaan 14–15 vuorokauden ajan kunnes ne tulevat lentokykyisiksi. Pari voi kasvattaa kaksi poikuetta yhden lisääntymiskauden aikana.
