Arokiuru (Melanocorypha calandra) on kiuruihin kuuluva varpuslintu.
Linnun pituus on 18–20 cm ja paino 50–70 g. Hieman kiurua suurempi paksunokkainen kiuru, jonka kaulan sivuilla on musta täplä. Töyhtö puuttuu. Siiven takareuna on valkoinen. Sukupuolet ovat samanvärisiä.
Esiintymisalue ulottuu Välimeren maista Keski-Aasiaan, Portugalista lähelle Altaita. Eurooppalaiset populaatiot ovat pääasiassa paikkalintuja, mutta aasialaisista populaatioista osa on muuttolintuja, jotka saattavat muodostaa yli tuhannen linnun parvia, jotka usein lyöttäytyvät yhteen harmaasirkkujen kanssa. Euroopassa elää 20–47 miljoonaa yksilöä ja lajin kanta on elinvoimainen.
Lajia tavataan Suomessa satunnaisesti. Suomen ensihavainto tehtiin Raahessa 2.10.1977. Suomessa laji on tavattu 9 kertaa vuoden 2005 loppuun mennessä.
Monenlaiset avomaat, kuten puoliaavikot, arot ja viljelysaukeat. Suosii kuivia ja kuumia alueita.
Talvella siemenet ja kasvien osat, kesällä pääasiassa maassa liikkuvat isot hyönteiset. Voi juoda suolapitoista vettä.
Pesä on maassa kasvillisuuden suojassa. Munia on 3–6, tavallisimmin 4 tai 5, joita haudotaan noin 16 päivää. Naaras hoitaa ainakin pääosan haudonnasta. Muna painaa 4,09 g. Poikaset lähtevät pesästä noin 10 päivän ikäisinä. Usein 2 pesyettä kesän aikana.