Naamioväijy
Kunta
Pääjakso
Luokka
Lahko
Heimo
LAJIT
Pitangus sulphuratus
Elinikä
7 years
Paino
52-68
1.8-2.4
goz
g oz 

Naamioväijy (Pitangus sulphuratus) on Pohjois-, Keski- ja Etelä-Amerikassa tavattava tyranneihin kuuluva varpuslintu.

Ulkonäkö

Naamioväijy on melko suurikokoinen varpuslintu ja voi kasvaa 21–26 cm pitkäksi. Selästään ja siivistään laji on väriltään ruskea. Pää on musta lukuun ottamatta leveää valkoista silmäkulmajuovaa ja päälaen keltaista laikkua. Linnun kurkku on valkoinen. Vatsastaan naamioväijy on kirkkaan keltainen. Ulkonäöltään naamioväijy muistuttaa pikkunaamioväijyä (Pitangus lictor), joka on kuitenkin huomattavasti pienempi ja jonka nokka on pitempi kuin naamiöväijyllä. Koiraat ja naaraat muistuttavat toisiaan ulkonäöltään.

Jakelu

Maantiede

Naamioväijyä tavataan alueelta, joka ulottuu Yhdysvalloista Texasin ja Louisianan osavaltioista etelään Keski-Amerikan läpi Etelä-Amerikkaan aina Argentiinaan saakka. Laji on myös siirretty Bermudan saarelle. Linnun elinympäristöä ovat vesialueiden läheisyydessä sijaitsevat pensaikot, avoimet metsiköt, puistot ja puutarhat. Trooppisilla seuduilla se välttelee tiheitä metsiä ja elää mieluummin avoimemmilla alueilla.

Naamioväijy elinympäristökartta
Naamioväijy elinympäristökartta
Naamioväijy
Attribution-ShareAlike License

Tottumukset ja elämäntyyli

Naamioväijy on äänekäs ja aggressiivinen lintu. Se on opportunistinen ruokailija ja sille kelpaavat hyönteiset, kalat, liskot, sammakot, lintujen poikaset, koiranruoka sekä hedelmät ja marjat, erityisesti banaanit.

Näytä lisää

Yhdysvalloissa lajin pesimäkausi alkaa huhtikuun loppupuolella ja Etelä-Amerikassa se kestää helmikuusta toukokuulle. Laji pesii jokien ja suoalueiden läheisyydessä. Suurikokoinen pesä rakennetaan puuhun heinistä, sammalista ja muista kasvikuiduista. Naaras munii kahdesta viiteen kermanvalkeaa munaa, joissa on muutamia punaruskeita pilkkuja. Sekä koiras- että naarasnaamioväijyt ruokkivat kuoriutuneita poikasia.

Näytä vähemmän
Elämäntapa
Kausiluonteinen käyttäytyminen
Lintujen kutsu

Ruokavalio ja Ravitsemus

Parittelutavat

Väestö

Viitteet

1. Naamioväijy artikkeli Wikipediassa - https://fi.wikipedia.org/wiki/Naamiov%C3%A4ijy
2. Naamioväijy IUCN:n punaisen listan sivustolla - https://www.iucnredlist.org/species/22700605/132069895
3. Xeno-canto lintukutsu - https://xeno-canto.org/706107

Lisää kiehtovia eläimiä, joita voit oppia tuntemaan