Hiusmeduusa
Pituus
0.2-49.6
0.1-19.5
cminch
cm inch 

Hiusmeduusa (Cyanea capillata) on suurin tunnettu meduusalaji (Scyphozoa). Sen uimakellon halkaisija on useimmiten 30–60 cm, mutta suurin tavattu yksilö oli yli kaksimetrinen ja sen pyyntilonkerot 36 metriä pitkiä. Hiusmeduusa on viileiden ja kylmien Pohjois-Atlantin vesien eläin, mutta lähisukuisia ja mahdollisesti samaan lajiin kuuluvia meduusoita elää Tyynenmeren pohjoisosassa ja myös Uuden-Seelannin ja Australian eteläisillä vesillä.

Näytä lisää

Hiusmeduusoita esiintyy harvalukuisena Etelä-Itämeressä, mutta vain suolapulssien yhteydessä niitä on kulkeutunut Pohjois-Itämereen. Hiusmeduusa tavattiin ensi kerran Suomessa 1956 ja niitä ajautui runsaasti Suomen etelärannikolle syksyllä 1978, mutta sen jälkeen havaintoja ei ole tehty.

Hiusmeduusan uimakello on kahdenksanlohkoinen, ja lonkerot ovat ryhmittyneet kahdeksaan ryhmään, joissa kussakin on 70–150 lonkeroa. Toisin kuin korvameduusan, hiusmeduusan lonkeroiden kosketus voi olla ihmiselle kivulias, muttei kuitenkaan vaarallinen. Joidenkin kalojen, muun muassa valkoturskan, poikaset elävät hiusmeduusan lonkeroiden suojassa itse vahingoittumatta.

Näytä vähemmän

Tottumukset ja elämäntyyli

Ruokavalio ja Ravitsemus

Ruokavalio Lihansyöjä

Väestö

Viitteet

1. Hiusmeduusa artikkeli Wikipediassa - https://fi.wikipedia.org/wiki/Hiusmeduusa

Lisää kiehtovia eläimiä, joita voit oppia tuntemaan