Viitasammakko (Rana arvalis) on eurooppalainen, aitosammakoihin kuuluva sammakkoeläin. Suomessa laji on rauhoitettu.
Viitasammakko muistuttaa suuresti sammakkoa. Täysikasvuinen viitasammakko on tavallisesti 6–7 senttiä pitkä eli pienempi kuin täysikasvuinen sammakko. Naaraat ovat hieman koirasta kookkaampia.
Iho on sileä ja kostea. Yleisväritys on ruskea, mutta värityksessä on suurta yksilöllistä vaihtelua. Selkäpuolen väri vaihtelee ruskeasta harmahtavaan ja kellertävään. Joskus se on täysin yksivärinen, mutta usein mukana on tummia tai mustia laikkuja. Kyljissä ja selän keskellä saattaa kulkea vaaleat pitkittäisjuovat. Vatsapuoli on vaaleahko, lanteiden seudulta usein kellertävä ja yleensä ilman marmorikuviointia. Kurkku on laikukas tai kirjava. Jotkut viitasammakkokoiraat muuttuvat kutuajaksi sinertäviksi, mikä ilmeisesti johtuu imusuonistoon pakkautuvan veren kuultamisesta ihon läpi.
Viitasammakon kuono on terävä ja se kaartuu sivulta katsoen loivemmin alaspäin kuin sammakolla, edestäpäin kuono on kapeampi kuin sammakolla. Takaraajan sisimmän varpaan tyven metatarsaalikyhmy on sammakkoon verrattuna suuri, kova ja kölimäinen. Kyhmy on vähintään puolet sisimmän varpaan pituudesta. Kutuaikana koirailla on eturaajoissa mustat kutukyhmyt, joiden avulla ne saavat tukevan otteen naaraasta.
Viitasammakko ei väistä ihmistä yhtä herkästi kuin rupikonna ja sammakko. Viitasammakko liikkuu maalla loikkien, täysikasvuiset yksilöt jopa metrin välejä, poikasetkin jopa yli puolen metrin hyppyjä.lähde?
Euroopassa viitasammakon esiintymisalueen länsiraja kulkee Ranskan pohjoisosien tienoilla, ja se puuttuu kokonaan esimerkiksi Britteinsaarilta.
Suomessa viitasammakkoa esiintyy Metsä-Lapin eteläosiin saakka. Suomen pohjoisin löytö Ivalosta.lähde? Monin paikoin laji on yhtä runsaslukuinen kuin sammakko, ja ainakin Perämeren rannikolla jopa sitä runsaslukuisempi.
Viitasammakko vaatii kosteampaa ympäristöä kuin sammakko. Lajia tapaa varmimmin kosteilla niityillä, viidoilla, kedoilla, metsissä, soilla ja puutarhoissa. Tyypillisiä lisääntymispaikkoja ovat umpeenkasvaneet merenlahdet ja rehevät järvet, joskus myös ojat. Viitasammakon on havaittu lisääntyvän majavan luomilla kosteikoilla, joissa matala ja lämmin vesi kiihdyttävät kutumunien ja nuijapäiden kehitystä sekä runsas vesikasvillisuus antaa suojaa petoja vastaan. Viitasammakko on paikkauskollinen laji eikä lähde kauaksi kutuvetensä lähistöstä.
Viitasammakko aloittaa kylmänhorroksen jo syyskuussa. Se horrostaa ilmeisesti vesien pohjassa, sekä makeassa että murtovedessä. Perämeren rannoilta viitasammakoita on löydetty syysmyöhään rantakivien alta. Joskus viitasammakoita on löytynyt talvella kalastajien pyydyksistä.lähde?
Viitasammakko syö kärpäsiä, kovakuoriaisia, hämähäkkejä ja pieniä nilviäisiä. Myös etanat kuuluvat viitasammakon ruokavalioon. Nuijapäät syövät leviä ja muuta kasvisravintoa.
Etelä-Suomessa kutu on huhtikuun lopussa tai toukokuun alussa, Keski- ja Pohjois-Suomessa touko-kesäkuussa. Viitasammakkokoiraan soidinääni on pulputtava. Ääni kuulostaa samalta kuin pulloa upottaisi veden alle. Etäämmältä ääni saattaa muistuttaa haukkuvan koiran ääntä.
Mätimunat viitasammakko laskee muutamaan ryhmään, ja niitä on 500–2 000 naaraan koosta riippuen. Kuturyhmä painuu yleensä pohjan tuntumaan eikä nouse pintaan kuten sammakolla. Mätimuna on päältä musta ja alta vaalea. Munan halkaisija on 2 mm ja sitä ympäröivän hyytelön läpimitta noin 8 mm. Munista kuoriutuvat nuijapäät muistuttavat sammakon toukkia. Vastakuoriutunut nuijapää on noin 3 mm pitkä, juuri ennen muodonvaihdosta noin 3–4 cm. Nuoret sammakot ovat noin 1 cm:n mittaisia. Ensimmäisenä kesänään ne saavuttavat runsaan kahden sentin pituuden, toisena yli 3 cm ja kolmantena 4 cm:n pituuden.
Viitasammakko on lisääntymiskykyinen 3–4 vuoden ikäisenä. Sen elinikä on noin 8–10 vuotta.
