Lapintiira (Sterna paradisaea) on tiiralintu, joka pesii arktisella ja kylmällä vyöhykkeellä Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa, talvehtien kuitenkin kaukana Etelämannerta ympäröivillä merialueilla. Lapintiiran vuosittaiset muuttomatkat ovat eläinkunnan pisimmät.
Lapintiiran vartalo on vaalean harmaa, siivet hieman tummemman harmaat ja päässä on silmien yläpuolella musta lakki eli kalotti. Jalat ja nokka ovat tummanpunaiset, nokan kärjessä ei yleensä ole mustaa kuten kalatiiralla. Istuvan linnun pyrstö ulottuu selvästi pidemmälle kuin siivenkärjet, mikä on varmin tunnusmerkki lajin erottamiseksi kalatiirasta. Nokka on hieman lyhyempi ja pää pyöreämpi kuin kalatiiran (kalatiiran olemus on hiukan luihu), myös jalat ovat lyhyemmät. Lennossa käsisiiven kärjessä on vain kapea tumma reunus. Siipisulat ovat läpikuultavat. Pesällään lapintiira on kiukkuisempi kuin kalatiira, ja saattaa tulla nokkaisemaan kulkijan päälakeen reiän. Poikaset ovat hyvin samanlaisia kuin kalatiiran, joskin lapintiiran poikaset ovat yleensä harmaita ja vatsapuolelta valkeita, kun taas kalatiiran poikanen on usein päältä ruskehtava ja sen maha on harmaa. Nuori lapintiira on lennossa erotettavissa kalatiirasta kyynärsiiven takareunan kuvioinnista: lapintiiran kyynärsulat ovat valkoiset. Lapintiiran pituus on 34–40 cm ja paino noin 100 grammaa. Siipien kärkiväli on 66–77 cm ja pyrstöjouhien pituus lähes 20 cm. Äänet ovat samantyyppisiä kuin kalatiiran, mutta vielä korkeampia ja heleämpiä. Varoitusääni on yksitavuinen, kireä ”rräää” tai ”rräyh”, mikä on hyvä tuntomerkki erona kalatiiraan.
Lapintiira pesii pohjoisen pallonpuoliskon kaikkien mantereiden pohjoisissa osissa Bretagnea ja Massachusettsia myöten. Sen muuttomatka kuuluu maailman pisimpiin: lapintiirat talvehtivat Etelämantereen rannikoilla ja Etelä-Afrikassa. Suomessa se on yleinen meren saaristossa ja Pohjois-Suomen vesistöissä. Pesimäkantamme on noin 55 000 paria. Euroopan pesimäkannaksi arvioidaan 400 000–700 000 paria. Maapallon kokonaiskannan kooksi arvioidaan noin miljoona yksilöä.
Lapintiirat pesivät yleensä yhdyskunnissa, mutta usein myös yksittäispareina. Suurimmat yhdyskunnat sijaitsevat ulkomeren puuttomilla kallio- ja soraluodoilla, ja niissä voi olla jopa sata paria. Usein kala- ja lapintiirat pesivät sekayhdyskuntina. Myös lapintiira hakeutuu mielellään pesimään naurulokkiyhdyskuntiin. Lapintiirat ovat pitkäikäisiä lintuja ja saattavat hyvin elää kaksikymmenvuotiaaksi. Vanhin suomalainen rengastettu lapintiira on ollut 28 vuotta, 10 kuukautta ja 23 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut tanskalainen 30 vuotta ja 11 kuukautta vanha lintu.
Merialueella lapintiira syö pääasiassa pieniä kaloja, äyriäisiä ja hyönteisiä (surviaissääskiä). Sisämaassa ravinto on etupäässä hyönteisiä.
Lapintiiran pesä on pelkkä kuoppa maassa tai kalliolla, yleensä ilman mitään pesäaineksia. Muninta alkaa muutamia päiviä myöhemmin kuin kalatiiran, toukokuun puolivälistä alkaen. Yhdyskunnissa on aina hyvinkin eri aikaan aloitettuja pesintöjä, kuten myös kalatiiralla. Munia on 2, joskus 1, mutta harvoin 3. Haudonta alkaa ensimmäisestä munasta ja kestää noin 3 viikkoa. Molemmat puolisot hautovat. Poikaset ovat lentokykyisiä 3–4 viikon ikäisinä. Jotkin emot puolustavat poikasiaan raivokkaasti, ja saattavat nokkaista kulkijan päälakeen vertavuotavan reiän. Lapintiirat poistuvat Suomesta ennen kalatiiraa jo heinäkuussa ja elokuun alkupuolella.
Lapintiira ja kalatiiraemo pesivät vuonna 2022 Lempäälässä ja saivat poikasia. Kahdesta risteymäpoikasesta toinen katosi saaliiksi. Paikalliset lintuharrastajat rakensivat verkon pesän suojaksi, jotta toinen selviytyisi hengissä. Risteymä on harvinainen. Poikanen on rengastettu, ja sen vaiheita seurataan. Samassa paikassa sekapesintä onnistui jo kerran aiemminkin, mutta poikaset päätyivät petolintujen saaliiksi. Pohjois-Amerikassa todennettu sekapari on saanut poikasia useita kertoja, ja yksi poikasista palasi syntymäjärvelleen ja sai poikasia kalatiiran kanssa.
