Kirjokuonodelfiini, Valkonokkadelfiini
Valkokuonodelfiini eli kirjokuonodelfiini eli valkonokkadelfiini (Lagenorhynchus albirostris) on Pohjois-Atlantilla elävä delfiinilaji, jonka maailmanlaajuisen kannan kooksi arvioidaan yli satatuhatta yksilöä. Molekyylianalyysien perusteella se ei ole läheistä sukua muille valkokuvedelfiinilajeille (Lagenorhynchus), joten sen taksonominen luokittelu saattaa muuttua. Myös Pohjois-Atlantin itä- ja länsiosissa elävistä valkokuonodelfiineistä on löydetty morfologisia eroavaisuuksia. Nisäkäsnimistötoimikunta on ehdottanut lajille uutta suomenkielistä nimeä kirjokuonodelfiini.
Li
LihansyöjäLihansyöjä eli karnivori on eläin, joka saa suurimman osan ravinnostaan syömällä toisia eläimiä. On myös lihansyöjäkasveja, jotka hankki...
Ka
KalansyöjätVe
VesieläimetEs
Esiyksilölliset eläimetLu
LuonnonvarainenSo
Sosiaaliset eläimetEi
Ei siirtolainenW
alkaaValkokuonodelfiinin pullea ruumis painaa keskimäärin 200 kilogrammaa, mutta suurimmat yksilöt voivat kasvaa 350 kg:n painoisiksi. Lajilla on lyhyt, leveä kuono, joka on 5–8 senttimetriä pitkä. Koko ruumis on noin 2,8 metrin mittainen. Suhteellisen pitkä, kaareva selkäevä on kärjestä pyöreä ja sijaitsee keskellä selkää. Sekä selkä- että rintaevät pienenevät iän myötä suhteessa muun ruumiin kokoon. Toisin kuin valkokuvedelfiinillä, valkokuonodelfiinin paksu pyrstö kapenee haarojen tyveä kohti.
Valkokuonodelfiinien väritys vaihtelee suuresti. Niiden kuono on yleensä valkoinen ja harmaiden tai mustien täplien peitossa – se voi kuitenkin olla myös täysin harmaa. Selkäevän etupuoli ja otsakumpu ovat tummat. Joskus niitä erottaa toisistaan poikittainen vaaleanharmaa juova, harmaanruskea läiskä tai valkoinen alue, joka ympäröi puhallusreikää ja joillakin yksilöillä myös silmiä. Sivuilla on tummanharmaat alueet, joiden etupuolella rinnassa on vaaleampi, epämääräisenmuotoinen laikku. Laikun yläpuolella ja takana delfiinin iho on kirjavanharmaa tai lähes valkoinen selkäevän taakse asti. Vatsapuolella on keskellä kapea valkoinen nauha ja reunoilla vaaleanharmaat läiskät. Pyrstö ja rintaevät ovat yleensä tummat, ja pyrstönhaarojen alapuolella ja evien tyvessä on valkoisia täpliä. Yläleuan molemmissa puoliskoissa on 4–6 karvatuppea, mutta karvoja niissä on vain poikasilla.
Valkokuonodelfiinit elävät Pohjois-Atlantin viileissä ja subarktisissa vesissä. Pohjois-Amerikassa niitä esiintyy Cape Codin niemimaalta Davisinsalmeen ulottuvalla vyöhykkeellä. Euroopassa valkokuonodelfiinejä tavataan Islannin, Färsaarten, Ison-Britannian ja Norjan aluevesillä. Levinneisyysalue ulottuu etelässä Ranskan rannikolle ja pohjoisessa Huippuvuorille sekä Novaja Zemljalle. Itämeressä ne ovat kuitenkin erittäin harvinaisia.
Valkokuonodelfiinit pysyttelevät enimmäkseen avomerellä, mannerjalustan ja sen reunan tuntumassa, missä vesi on enintään 200 metriä syvää. Pohjois-Amerikan rannikolla ne ovat siirtyneet 1970-luvun jälkeen kauemmas avomerelle lähelle mannerjalustan reunaa valkokuvedelfiinien syrjäyttäminä.
Lajia ei ole tavattu nykyisen Suomen merialueilla. Neuvostoliitolle luovutettuihin alueisiin kuuluvan Terijoen Kuokkalasta pyydystettiin kesällä 1935 valkokuonodelfiini, jonka jäännöksiä säilytetään nykyisin Helsingin yliopiston kokoelmissa. Korppoon saaristossa liikkui marraskuussa 2006 kaksi delfiiniä, joita aluksi luultiin valkokuonodelfiineiksi, mutta jotka myöhemmin osoittautuivat tavallisiksi delfiineiksi (Delphinus delphis).
Valkokuonodelfiinien elintavat tunnetaan varsin huonosti. Niiden pääasiallista ravintoa ovat pienet parvikalat (turska, kolja, pikkuturska, partaturska, kummeliturska ja valkoturska) sekä äyriäiset ja kalmarit. Sukukypsyyden ne saavuttavat noin 1,95 metrin pituisina. Poikaset syntyvät kesä- ja syyskuun välillä ja ovat syntyessään noin 115 senttimetriä pitkiä ja painavat 40 kilogrammaa.
Valkokuonodelfiinit elävät parvissa, joihin kuuluu yleensä alle kolmekymmentäviisi mutta joskus jopa satoja tai tuhansia delfiinejä. Suuret parvet ovat kuitenkin harvinaisia ja muodostuvat todennäköisesti pienemmistä osaparvista. Valkokuonodelfiinit voivat muodostaa myös sekaparvia muiden delfiinien kanssa tai hakeutua suurten hetulavalaiden vanaveteen etsiessään ravintoa. Ne ovat taitavia hyppäämään jopa kohtisuoraan ylös vedestä ja uivat usein laivojen vierellä tai edessä.
Valkokuonodelfiinejä pyydetään jonkin verran ihmisravinnoksi Norjassa, Färsaarilla, Gröönlannissa, Islannissa ja Labradorin niemimaalla. Niitä uhkaavat myös ympäristömyrkyt, kuten organokloriinit ja raskasmetallit, sekä joutuminen sivusaaliiksi kalaverkkoihin.
