Tiimalasidelfiini (Lagenorhynchus cruciger) on pieni valkokuvedelfiineihin kuuluva delfiini, joka elää Etelämantereen vesillä ja Etelä-Amerikan rannikolla.
Laji on harvoin nähty. Eläintieteilijät Jean René Constant Quoy ja Joseph Paul Gaimard totesivat sen uudeksi lajiksi vuonna 1820, kun he näkivät siitä tehdyn piirroksen eteläisellä Tyynellämerellä. Se on maailman ainoa valaslaji, joka on hyväksytty omaksi lajikseen yksinomaan silminnäkijälausuntojen perusteella. Vuoteen 2010 mennessä vain kuusi kokonaista delfiiniä ja 14 raatoa oli saatu tutkittavaksi.
Vaikka tiimalasidelfiini kuuluukin Lagenorhynchus-sukuun, taannoiset molekyylianalyysit ovat osoittaneet, että laji on itse asiassa lähempänä Cephalorhynchus-lajeja, eli kirjodelfiinejä.
Tiimalasidelfiini on väriltään mustavalkoinen, ja tästä syystä se tunnetaan valaanpyytäjien keskuudessa ”meren lehmänä”. Etu- ja takareunoissa on pitkät valkoiset laikut, jotka ulottuvat aina silmien eteen ja kurkkuun sekä pyrstön yläosaan. Nämä kaksi laikkua yhdistyvät todella ohuella kaistaleella kyljissä, saaden kuvion näyttämään tiimalasilta, mistä lajin nimi tuleekin. Kuono on musta.
Elinympäristössään tiimalasidelfiini on kuitenkin helposti tunnistettavissa. Ainoastaan etelänhoikkadelfiini on vastaavankokoinen ja elää yhtä kaukana etelässä, mutta sillä ei ole selkäevää, joten nämä kaksi lajia ovat selvästi erotettavissa. Selkäevä vaihtelee eri yksilöillä. Se on yleensä korkea ja kaareva, ja voi kärjistyä varsinkin vanhemmilla delfiineillä.
Täysikasvuinen aikuinen on noin 1,8 metriä pitkä ja painaa 90–120 kiloa. Urosten uskotaan olevan hieman naaraita pienempiä ja kevyempiä, vaikka pieni määrä tutkimusnäytteitä ei salli pitäviä päätelmiä.
Tiimalasidelfiinien elinympäristö kattaa koko Etelämanteretta ympäröivän meren. Useimmat havainnot on tehty Uuden-Seelannin rannikon eteläpuolelta, Eteläisiltä Shetlandsaarilta ja Tulimaan rannikkovesiltä. Laji elelee todennäköisesti tiheimmin juuri näillä alueilla.
Eräässä tutkimuksessa arvioitu populaation koko on yli 140000 yksilöä.
Tiimalasidelfiinit liikkuvat 5–10 yksilön ryhmissä. Yksi kansainvälisen valaanpyyntikomission tutkimuksessa kirjattu ryhmä käsitti 60 yksilöä. Ne ovat innokkaita aaltoratsastajia.
Muutaman delfiinin mahalaukun sisältöä tutkittaessa niiden pääravinnoksi on päätelty erilaiset kalmarit ja pienet kalat.
