Latuskanappari (Platyrinchus mystaceus) on pieni pikkunapparien (Platyrinchidae) heimoon kuuluva varpuslintu. Lajin nimesi Louis Jean Pierre Vieillot 1818.
Linnun pituus on noin 10 cm ja paino noin 9 g. Lintu on päältä tummanruskea, alapuolelta kellahtava, kurkku on valkoinen sekä silmäkulmanjuova pitkä ja keltainen. Päälaella on keltainen töyhtö, jonka koiras nostaa pystyyn laulaessaan. Silmä on suuri ja nokka hyvin leveä, kehrääjämäinen. Sukupuolet ovat muuten samanväriset, mutta naaraan töyhtö on vaatimattomampi. Käyttäytyminen on tyypillistä: lintu istuu pitkiä aikoja liikkumatta oksalla, ja syöksähtää sitten äkisti ohi lentävän hyönteisen perään. Laulu on korkeaa surinaa. Ääni on terävä "shviit".
Amerikkalainen laji, jota tavataan lähes 6 miljoonan neliökilometrin alueella Etelä-Meksikosta aina Argentiinan pohjoisosiin saakka, sekä Trinidad ja Tobagolla. Lajia ei ole tavattu Suomessa.
Monentyyppisten metsien aluskasvusto sekä pensaikot ja taimikot.
Syö sekä lentäviä että lehvästössä liikkuvia hyönteisiä ja muita pieniä selkärangattomia. Leveä kita on tehokas pyydys ötököiden sieppaamiseen.
Kuppimainen syvä pesä on rakennettu kasvien kuiduista, ja se on matalalla puussa tai pensaassa. Tyypillinen munaluku on 2. Haudonnan kesto on runsaat 2 viikkoa, ja poikaset oppivat lentämään 2- tai 3-viikkoisina.