Osma, Osmo, Kätkä, Geatki, Kamppi
Ahma (Gulo gulo), joka tunnetaan myös nimillä osma, osmo, kätkä (pohjoissaamen kielestä geatki) ja kamppi, on Euroopan suurin näätäeläin, hieman mäyrää suurempi. Koko maailman näätäeläimistäkin vain jättiläissaukko ja merisaukko voivat kasvaa sitä suuremmiksi.
Pituudeltaan ahma on 69–83 senttimetriä, josta hännän osuus on 15–25 senttimetriä. Naaras painaa keskimäärin noin 10 kg ja uros jopa 28 kg. Hartiakorkeus on 40–45 senttimetriä.
Ahmalla on voimakasrakenteinen ruumis, lyhyet jalat, leveät käpälät ja litteä pää. Väriltään ahma on tummanruskea tai ruskeanmusta, ja kyljessä sillä on vaaleahko raita. Päässä on vaaleita ja tummia kuvioita ikään kuin sillä olisi naamio. Kaulassa ja rinnassa voi olla vaaleita läikkiä. Talviturkki on pidempi ja tuuheampi kuin kesäturkki, ja talvella ahman jalkoja peittää tukeva karva, joka helpottaa lumessa liikkumista.
Ahmoja esiintyy Suomessa, Norjassa, Ruotsissa ja Venäjällä, Kiinassa (Heilongjiang, Sinkiang, Sisä-Mongolia), Mongoliassa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa (Alaska, Wyoming, Idaho, Montana, Washington, Oregon ja Kalifornia), lähinnä 60. leveyspiirin pohjoispuolella. Ahma hävisi 1800-luvulla eurooppalaisen levinneisyysalueensa eteläosista vainoamisen ja ympäristönmuutosten takia.
Kanadassa ja Yhdysvalloissa esiintyy ainakin ahman alalajia Gulo gulo luscus. Kanadan länsirannikolla sijaitsevan Vancouverinsaaren ahmat ovat mahdollisesti myös oma alalajinsa Gulo gulo vancouverensis, joskin kraniologisten tutkimusten mukaan nekin ovat Gulo gulo luscus -kantaa. Eteläisellä pallonpuoliskolla ahmoja ei esiinny.
Viime vuosikymmeninä ahmakannat ovat kasvaneet Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Suomessa ahmoja arvioidaan olevan noin 200–250 yksilöä. Vuonna 2009 Norjassa oli noin 320–400 ja Ruotsissa noin 500 ahmaa. Venäjällä, lähinnä Itä-Siperiassa ja Venäjän Kaukoidässä arvioitiin elävän 20 000 ahmaa vuonna 2005.
Suomessa siirtoistutettiin vuosina 1979–1998 kaikkiaan 16 ahmaa poronhoitoalueelta pääasiassa Keski- ja Länsi-Suomeen, yksi yksilö myös Itä-Suomeen Ilomantsiin. Suomenselälle on siirtojen seurauksena muodostunut tiettävästi maailman ainoa istutettu ahmapopulaatio. Vuoden 2014 ahman hoitosuunnitelmassa ehdotetaan istutusten aloittamista uudelleen.
Ahman vuorokausirytmi ei ole kiinteä, mutta pääsääntöisesti se liikkuu öisin ja hämärässä. Ei ole kuitenkaan mitenkään harvinaista nähdä ahma liikkeellä myös päivällä. Ahma voi ruokaa etsiessään liikkua päivän aikana jopa 20–40 kilometriä. Sen liikkuminen on hidasta mutta kestävää laukkaa. Vaikka ahma on suurikokoinen, se on hyvin sopeutunut lumessa liikkumiseen suurten käpäliensä ansiosta. Pehmeässä lumessa ahma hyppii aaltomaisesti kuten pienemmätkin näätäeläimet. Suuri koko ei ole ongelma myöskään kiivetessä, ja ahma onkin varsin ketterä kiipeilijä.
Ahmojen sosiaalinen järjestelmä on samanlainen kuin näädällä. Liikkumisalue on laaja, eivätkä ne pysty sitä puolustamaan, mutta se merkitään ulosteilla, virtsalla ja perärauhasten eritteillä. Näin eläimet tietävät missä lajitoverit liikkuvat ja osaavat välttää yhteenottoa. Samaa sukupuolta olevat ahmat eivät siedä toistensa läsnäoloa alueellaan.
Ahma toimii pääsääntöisesti kehittyneen hajuaistinsa perusteella. Oma ruokavarasto löytyy talvella helposti metrisen lumipeitteen läpi, ja haaskat voidaan vainuta jo kaukaa. Ahma ei pidä suuremmin ääntä. Siltä voi kuulla lähinnä murinaa ja sähinää. Tarvittaessa se voi myös urahdella ja vikistä.
Kuten eläimillä yleensä, myös ahmalla kuolleisuus on suuri juuri nuorilla ahmoilla. Normaali elinikä on 4–6 vuotta, mutta täysikasvuiseksi päästyään se voi elää jopa 13-vuotiaaksi.
Ahma on pääasiassa raadonsyöjä. Se myös saalistaa poroja ja metsäkauriita, mutta ei pysty kaatamaan aikuista hirveä. Porojen ja metsäkauriidenkin saalistaminen edellyttää yleensä pehmeää hankea, joka kannattaa ahman mutta ei saaliseläintä. Pienemmät nisäkkäät, linnut ja sammakot, kuten myös marjat kuuluvat sen ravintoon.
Ahma voi kätkeä saaliinsa lumen alle tai raahata niitä puiden oksille. Se palaa usein haaskalleen.
Ahma lisääntyy hitaasti. Naaraat saavat ensimmäiset poikasensa 3–4-vuotiaana. Poikaset syntyvät maalis-huhtikuussa lumen alla olevassa pesässä, ja tavallisesti niitä syntyy kerrallaan kahdesta neljään. Syvälle lumikinokseen kaivettuun onkaloon voi johtaa yksi tai useampia käytäviä. Toisinaan ahmaemo siirtää poikaset syntymäonkalosta toiseen onkaloon imetysajaksi.
Vastasyntynyt poikanen on 10–12 senttimetriä pitkä, painaa noin 100 grammaa ja on sokea. Emo imettää poikasiaan 8–10 viikkoa. Poikaset seuraavat emoaan seuraavaan syksyyn saakka, joskus jopa kaksi vuotta.
Euroopan nisäkästyöryhmän mukaan laji on Euroopassa vaarantunut, mutta kansainvälinen luokitus on ainakin vielä toistaiseksi ”elinvoimainen”, koska Pohjois-Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa kanta on runsas. Määritys saattaa muuttua, kun Aasiasta saadaan uudempaa tietoa. Ahma on Suomessa määritelty erittäin uhanalaiseksi. Laji on uhanalainen varsinkin sen laittoman metsästyksen vuoksi.
Ahman alkuperäinen levinneisyysalue oli laajempi, mutta laji hävisi Euroopan eteläisemmistä osista jo 1800-luvulla. Sitä vainottiin karjavarkaana, mutta häviämiseen vaikutti myös metsien hävittäminen ja ihmisasutuksen laajeneminen.
Vaikka ahmalle sopivia elintiloja onkin Skandinaviassa ja Venäjällä, ovat suuret erämaat harvassa. Sopivien elintilojen vähennettyä pieni ahmojen määrä on pirstoutunut pieniksi populaatioiksi, jotka ovat pieniä ja erillään toisista, minkä vuoksi ahma on vaarassa kadota kokonaan. Pienissä populaatioissa geneettinen vaihtelu on vähäistä, mikä voi heikentää kantaa.
Muista pedoista ei juuri ole vaaraa ahmalle, pienestä koostaan huolimatta se on vahva ja peloton, alle 15 kg painavan ahman tiedetään yrittäneen ryöstää saalista yli 200-kiloiselta mustakarhulta.
Suomessa ahman ei tiedetä raadelleen ihmisiä; joskus metsästyksen yhteydessä ahma on purrut ihmistä.
Ahmalla on laaja elinpiiri ja se on herkkä häiriöille. Siksi lisääntyvä talviurheilu ja moottorikelkkailu häiritsevät ahmoja suuresti.
