Mäyrä (Meles meles) on ahman jälkeen suurin Suomessa elävä näätäeläin. Se tunnetaan myös nimillä euraasianmäyrä ja metsäsika.
Mäyrä on keskisuuri petoeläin. Sen vartalo on tukeva, jalat vantterat ja lyhyet ja häntä lyhyt. Mäyrän kuono on pitkä ja kaula lyhyt. Koiraat ja naaraat ovat suurin piirten yhtä pitkiä. Vartalon pituus on 56–90 senttimetriä ja hännän pituus 11,5–20 senttimetriä. Naaraat painavat 6,5–14 kilogrammaa ja koiraat 9–17 kilogrammaa.
Mäyrän turkki näyttää kirkkaan harmaalta, mutta 7–10 senttimetriä pitkät peitinkarvat ovat kaksivärisiä. Niiden tyvi ja kärki ovat vaaleita, mutta noin senttimetrin päästä kärjestä alkaa 1–2 senttimetriä pitkä musta osa. Tämä yhdistelmä saa aikaan harmaan vivahteen. Alusvilla on tiheää ja valkoista.
Lajin naamakuviointi on huomiota herättävin tuntomerkki. Sen valkeassa päässä kulkee mustat juovat kuonosta silmien ja korvien kautta niskaan. Pään karvat ovat myös muuta karvoitusta lyhyempiä. Korvat ovat mustat, mutta niissä on valkoiset reunukset.
Mäyrän vatsapuoli, kaula ja jalat ovat mustat. Se on harvinainen ominaisuus, sillä nisäkkäät ovat yleensä vaaleampia vatsa- kuin selkäpuoleltaan. Mäyrän vatsassa näkyy myös paljasta ihoa, sillä siellä on vain hyvin vähän alusvillaa ja peitinkarvojakin harvemmassa kuin selässä.
Mäyrää tavataan koko Euroopassa lukuun ottamatta aivan pohjoisinta osaa sekä eräitä Välimeren, Pohjanmeren ja Itämeren saaria. Idässä se on levinnyt Volgalle ja kaakossa Afganistaniin asti.
Suomessa mäyrää voi tavata kaikkialla Oulu-Nurmes-tasalle saakka. Yksittäisiä havaintoja on tehty pitkälle Lappiin saakka. Pohjoisen mäyräkanta ei ole kuitenkaan yhtä tiheä kuin etelän. Mäyrä on levinnyt Suomessa 1900-luvun aikana pohjoisemmaksi.
Euroopassa mäyrät suosivat lehtimetsiä, joissa on aukioita, tai viljelymaita, joissa on pieniä metsikköjä. Lajia tavataan myös seka- ja havumetsissä, pensaikoissa, esikaupunkialueilla ja kaupunkipuistoissa. Tiheimmillään mäyräkanta on paikoissa, joissa lehtimetsät ja viljelymaat vuorottelevat ja joissa on pesimäpaikkaa varten sopivaa maata tai luonnononkaloita. Mäyrä ei ole kovin tarkka elinalueensa valinnassa, vaan se pystyy hyvin sopeutumaan elinympäristöönsä.
Mäyrä kaivaa itse omat pesäkolonsa ja -käytävänsä. Se valitsee pesälleen paikan, jossa maaperä on riittävän paksu, sillä luolat voivat ulottua monen metrin syvyyteen ja niitä voidaan käyttää vuosikausia tai jopa vuosisatoja. Yleensä mäyrä kaivaa käytävänsä hiekkaan. Käytävät voivatkin olla yli 100 metriä pitkiä, niissä on useita kammioita ja useita kymmeniä käytäväaukkoja. Pesäkammiot mäyrä vuoraa kuivalla heinällä, saniaisilla ja sammalilla. Vuoraukset se vaihtaa keväisin ja syksyisin. Joskus mäyrä voi pesiytyä myös syrjäisen ladon alle tai kallioisella alueilla käyttää valmiita luonnonluolia.
Normaalisti mäyrän ääni on tuhiseva, röhkivä, muriseva ja ähkivä, eivätkä äänet kantaudu kovinkaan kauas. Ruokaa etsiessään se on kuitenkin äänekkäämpi, ja tällöin äänet koostuvat lähinnä tuhinasta, maiskuttelusta sekä lehtien rapinasta.
Ruoanhankinnan mäyrä hoitaa öisin. Se tulee yleensä esiin puoli tuntia auringonlaskun jälkeen, mutta palaa aamulla pesälleen epäsäännöllisemmin.
Kesäisin lyhyiden öiden takia eläin saattaa aloittaa toimintansa jo iltahämärässä ja jatkaa sitä aamuun saakka. Kesäisin mäyrän voi tavata myös keskellä päivää, mutta usein kysymyksessä on päivälevon ulkona viettävä yksilö.
Liikkeiltään mäyrä muistuttaa siiliä. Etsiessään ruokaa se taapertaa kuono maassa, mutta joutuessaan kauemmaksi metsänreunasta se voi alkaa ravata. Tavallisesti mäyrä liikkuu melko hitaasti, mutta vaaran uhatessa se kykenee pakenemaan nopeasti. Mäyrä ei kaihda uimista.
Toisin kuin monet muut näätäeläimet, mäyrä osaa elää myös ryhmässä. Tiheän kannan alueella ryhmässä on yleensä vanha hallitseva uros, pari naarasta sekä viimeisen tai parin viimeisen poikueen poikasia. Ryhmä puolustaa omaa aluettaan yhdessä.
Mäyrä nukkuu talviunta. Talviunen aikana mäyrän hengitys on tavallista hitaampaa ja sen ruumiinlämpö on muutaman asteen alhaisempi kuin muuten. Mäyrä herää joskus uniltaan kesken talven. Silloin se saattaa tehdä pienen kävelylenkin pesän ympäristössä, mutta sitten palaa pesäänsä jatkamaan unta. Yleensä mäyrä herää talviuniltaan vasta maalis-huhtikuussa. Silloin se tuo syksyllä keräämänsä kuivat heinät ja sammalet ulos pesästä. Ne ovat olleet mäyrän peittona talven kylmyyttä vastaan. Keväällä mäyrä on varsin hoikka, sillä se on menettänyt suuren osan painostaan. Syksyllä kerätty rasvakerros on huvennut nukkuvan eläimen ravinnoksi ja lämmöksi.
Tanskassa mäyrä on aktiivinen lähes koko vuoden, mutta muualla lumipohjolassa se pysyttelee luolastossaan loka-marraskuusta huhti-toukokuuhun. Se ei horrosta, vaan nukkuu talviunta. On kuitenkin todettu, että sen ruumiinlämpö laskee hieman talviunen aikana. Lumen aikaan mäyrän on vaikea löytää ravintoa, mutta jäljistä voi päätellä, että se käy välillä ulkona luolastaan. Talviuni ei siis ole yhtäjaksoista. Yleensä mäyrä viettää koko talven samassa pesässä, mutta myös pesäpaikan vaihtamista kesken talven on havaittu.
Vaikka mäyrä on petoeläin, se on kaikkiruokainen. Ruokavalioon vaikuttaa elinalue. Keväällä ja kesällä se käyttää ravinnokseen erityisesti lieroja. Kosteina iltoina mäyrä voi syödä maanpinnalle tulleita lieroja jopa sadottain. Yleensä se syö yöllisten retkiensä aikana kaiken, mitä se löytää. Ruokavalioon kuuluu hyönteisiä, kotiloita, linnunmunia, sammakoita ja pikkunisäkkäitä. Syksyllä mäyrät kerryttävät rasvakerrostaan ja syövät paljon kasvisravintoa, kuten marjoja, hedelmiä, terhoja ja viljaa.
Mäyrä voi paritella ympäri vuoden, mutta suurin osa paritteluista tapahtuu myöhäistalven tai varhaiskevään ja myöhäiskesään tai varhaissyksyn aikana helmi–toukokuussa ja elo–lokakuussa. Yleisin lisääntymiskausi osuu keväälle.
Vaikka mäyrä voi paritella käytännössä mihin vuodenaikaan tahansa, viivästyneen sikiönkehityksen takia sikiö alkaa kehittyä joulukuussa. Alkiorakkulan kiinnittymistä kohdun seinämään viivästyttävät muun muassa valonmäärä ja lämpötila. Mäyränaaraat voivat hedelmöittyä uudestaan ollessaan jo raskaana, minkä takia usean vanhemman poikueet eivät ole harvinaisia.
Raskausaika kestää noin 50 päivää, ja naaras synnyttää 1–6 poikasta. Keskimäärin poikueessa on 2 tai 3 jälkeläistä. Vastasyntynyt poikanen on noin 120 millimetriä pitkä ja painaa noin 90 grammaa. Se on täysin avuton ja sokea sekä sen turkki on hyvin harva.
Maitohampaat alkavat puhjeta neljän viikon iässä, ja poikaset uskaltautuvat maan pinnalle kahdeksan viikon iässä. Poikaset alkavat hiljalleen viettää vähemmän aikaa emonsa kanssa, ja 16-viikkoisina ne ovat tekemisissä säännöllisesti kaikkien yhteisön yksilöiden kanssa. Vieroittaminen alkaa noin 12 viikon iässä, mutta poikaset seuraavat emoa vielä jopa vuoden vanhana.
Mäyrä saavuttaa sukukypsyyden yleensä 12–15 kuukauden iässä. Levinneisyysalueen lämpimimissä osissa jotkin naaraat voivat olla sukukypsiä jo noin 9 kuukauden iässä, mutta ne lisääntyvät silti hyvin harvoin. Levinneisyysalueen kylmimmissä osissa sen sijaan naaraat saattavat alkaa lisääntyä vasta kolmivuotiaina.
Poikasista yli puolet kuolee ensimmäisen elinvuotensa aikana. Yleensä mäyrä ei elä 6–7 vuotta vanhemmaksi, mutta sen tiedetään eläneen kymmenvuotiaaksikin.
Mäyrää metsästetään jonkin verran muun muassa Venäjällä ja Saksassa. Suomessa se on luokiteltu riistaeläimeksi. Mäyrää ei Suomessa saa kuitenkaan tappaa 31.3.–1.8. välisenä aikana. Mäyrää on perinteisesti pidetty tuhoeläimenä, mutta sen aiheuttamaksi väitettyjä tuhoja muun muassa riistalintukannoille pidetään liioiteltuina.
Mäyrää metsästetään aktiivisesti luolakoiralla, passiivisesti loukuilla tai sattumalta muun riistan pyynnin yhteydessä koiran löytäessä sen maastosta. Mäyrä tulee saaliiksi joskus myös supikoiran pyynnin sivutuotteena.
