Chital, Aksiskauris
Aksishirvi eli chital eli aksiskauris (Axis axis) on Etelä-Aasiassa elävä täplikäs jalohirvilaji. Se on Intian metsien yleisin hirvieläimiin kuuluva laji. Sitä on siirretty puisto- ja riistaeläimeksi muillekin mantereille.
Nisäkäsnimistötoimikunta on ehdottanut lajille uutta suomenkielistä nimeä aksiskauris.
Pä
PäiväeläimetPäiväeläin tarkoittaa eläintä, joka nukkuu yöllä ja valvoo päivällä. Yöeläimet ovat puolestaan aktiivisia öisin ja hämäräeläimet h...
Ka
KasvinsyöjäKasvinsyöjä eli herbivori on eläin, jonka ravinto koostuu yksinomaan tai pääasiassa kasveista. Lihansyöjiin ja sekaravintoa käyttäviin elä...
Fo
FolivoreGr
GraminivoreMa
MaanpäällinenKu
Kursorinen eläinEs
Esiyksilölliset eläimetLa
LaiduneläimetLaidunnus on ekologiassa tapahtuma, jossa saalistaja ei kuluta ravintokohdettaan loppuun, vaan syö vain osan siitä. Esimerkiksi verta imevä hytt...
La
Laiduntavat eläimetNo
NomadiVi
ViviparousPo
PolygynySo
Sosiaaliset eläimetPa
PaimentaminenLauma merkitsee isoa joukkoa eläimiä. Sana liitetään useimmiten nisäkkäisiin, kun taas esimerkiksi suurta lintu- tai kalajoukkoa kutsutaan pa...
Do
DominanssihierarkiaEi
Ei siirtolainenA
alkaaPi
PilkullinenAksishirven karvapeite on väriltään punertavan kellanruskea valkoisin täplin ja sen vatsa ja koivet ovat valkoiset. Sen sarvet, jotka uusiutuvat vuosittain, ovat tavallisesti kolmihaaraiset, taipuvat lyyran muotoisiksi ja saattavat kasvaa 75 cm:n mittaisiksi. Aksishirven säkäkorkeus on noin 90 cm ja se painaa noin 85 kg.
Euroopassa aksishirvi saatetaan toisinaan sekoittaa japaninhirveen (Cervus nippon), joka on varsin saman näköinen ja myös siirtoistutusten seurauksena alueelle levinnyt laji.
Aksishirvi elää luontaisesti Sri Lankan, Nepalin, Bangladeshin, Bhutanin ja Intian aukeissa metsissä. Sitä on istutettu monille luontaisen elinalueensa ulkopuolella sijaitseville alueille: Aasiassa Andamaaneille, Armeniaan, Pakistaniin ja Papua-Uuteen-Guineaan, Amerikassa Argentiinaan, Uruguayhin, Brasiliaan, Yhdysvaltojen Floridaan ja Texasiin, Euroopassa Kroatiaan, Moldovaan ja Ukrainaan sekä muualla maailmassa Havaijille ja Australiaan. Eurooppaan laji tuotiin jo 1700-luvun alkupuolella, ja nykyisin sitä tavataan edellä lueteltujen maiden lisäksi puolivillinä puistoeläimenä muun muassa Saksassa, Britanniassa, Itävallassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Balkanin alueella.
Aksishirveä pidetään elinvoimaisena lajina, eikä se ole uhanalainen.
Lajilla on jatkuva lisääntymiskausi trooppisen ilmaston vuoksi, joten vasoja syntyy läpi vuoden. Tämän vuoksi urosten sarvet eivät uusiudu samanaikaisesti, ja joitakin hedelmällisiä lehmiä on liikkeellä vuoden kaikkina aikoina. Urokset, joilla on päässään kovat sarvet, käyttäytyvät hallitsevasti nukkaiset sarvet omaavia ja sarvettomia kohtaan riippumatta yksilöiden koosta tai muista seikoista.
Aksishirvet esiintyvät tavallisesti 10–15 yksilön laumoissa, jotka koostuvat muutamasta uroksesta ja useista naaraista ja vasoista. Ne eivät useinkaan häiriinny ihmisten ja kulkuneuvojen lähestymisestä varsinkaan sellaisilla alueilla, joilla ne ovat tottuneet ihmisten läheisyyteen. Niitä ei esiinny metsissä, joissa maanpinnan korkeuserot ovat suuria, ja siellä niiden tilalla esiintyy muita lajeja, kuten sambarhirviä.
Aksishirvet syövät pääasiassa ruohoa ja muuta kasvillisuutta, mutta ne syövät myös pudottamansa ravinteikkaat sarvet. Apinat auttavat aksishirviä tiputtamalla lehtiä puista ja varoittamalla vaaroista, kuten pahimmasta vihollisesta tiikeristä.
Elinikä on noin 20-30 vuotta.
