Laavalokki (Larus fuliginosus) on Galápagossaarilla elävä rantalintu. Se on yksi maailman harvinaisimmista lokkilajeista.
Ka
Kaikkiruokaiset eläimetKaikkiruokaisuus tarkoittaa sitä, että jokin eläin syö niin kasvi- kuin eläinravintoakin. Kaikkiruokaisuutta harrastavaa eläintä kutsutaan o...
Ka
KalansyöjätMa
MaanpäällinenSe
SeurakuntaOv
OvipaarinenOvipaarinen tarkoittaa eläintä, joka lisääntyy munimalla. Useimmat selkärangattomat, kalat ja matelijat, kaikki linnut ja sammakkoeläimet sek...
Es
Esiyksilölliset eläimetRe
ReviiriReviiri tai territorio on eläimen elinpiirin osa, jota eläin puolustaa saman lajin yksilöiltä. Pesintäreviirejä puolustetaan vain saman sukup...
Le
Leijailevat linnutMe
MerilintuMerilinnut ovat lintuja, jotka ovat sopeutuneet elämään meriympäristöissä. Vaikka merilintujen elintavat, käyttäytyminen ja fysiologia suur...
Ei
Ei siirtolainenL
alkaaLaavalokin ruumiin pituus on 51–55 senttiä. Laji on saanut nimensä värinsä perusteella. Sen höyhenpuku on noenharmaa ja on siivistä tummempi ja vatsasta vaaleampi. Väritys auttaa sitä sulautumaan laavakallioille ja suojautumaan siten pedoilta kuten galapagosinhiirihaukoilta, jotka etsivät pesimäaikaan helppoa saalista laavalokkien poikasista. Nokka ja jalat ovat mustia samoin kuin melkein koko pää lukuun ottamatta valkoisia kulmakarjoja ja punaisia silmäluomia. Suu on punainen. Nuoret yksilöt ovat tavallisesti tumman suklaanruskeita ja niiden höyhenten reunat vaaleampia.
Laavalokki on endeeminen Ecuadorin Galápagossaarilla Etelä-Amerikassa. Sitä tavataan kuitenkin ympäri saaristoa. Parhaat paikat on Puerto Ayorassa Santa Cruzilla, South Plazalla, Puerto Villamilissa Isabelalla, Genovesalla ja Puerto Baquerizo Morenossa San Cristóbalilla. Elinalue käsittää alle 1 500 neliökilometriä. Laavalokki on lokeista harvinaisin ja sen kanta käsittää vain alle 400 paria. Se tunnetaan huonosti ja luokitellaan vaarantuneeksi vähäisen lukumääränsä takia, mutta kannan uskotaan olevan vakaa. Sen mahdollisia uhkia ovat tulokaslajien kuten kissojen, rottien ja koirien aiheuttama häirintä ja saalistus, sekä saaren kanoissa havaittu newcastlen tauti, jolle saarten alkuperäisillä linnuilla ei ole vastustuskykyä.
Laavalokin elinympäristöä ovat hiekkaiset ja suojaisat ranta-alueet. Ne pesivät suojaisissa paikoissa lähellä tyyntä vettä, kuten laguuneissa ja altaissa, yleensä lähellä merta ja usein vain hieman vuorovesirajan yläpuolella. Niitä tavataan myös laivoilta ja satamista.
Laavalokit viettävät paljon aikaansa rantavyöhykkeellä ravinnonhaussa. Niiden reviirit ovat laajoja ja ne ovat hyvin arkoja saattaen lähteä pesältä vaikka mahdollinen tunkeilija olisi kilometrin päässä. Ne päästävät melko usein pitkän, äänekkään ja lokkimaisen huudon.
Laavalokkien ravintovalikoima on monipuolinen, ne syövät pieniä äyriäisiä, kaloja ja merileguaanin, muiden liskojen sekä kilpikonnien poikasia. Laavalokit myös rosvoavat linnunpesiä ja syövät merileijonien istukoita. Lisäksi ne etsivät ruoakseen haaskoja ja jätteitä rannalta. Ihmisasutuksen ja kalastusalusten luona ne etsivät jätteitä ja perkeitä.
Laavalokit lisääntyvät ympäri vuoden, mutta huippu on touko–lokakuussa. Toisin kuin useimmat muut alueen rantalinnut, laavalokit pesivät yksitellen, eivät yhdyskunnissa. Naaras munii yksinkertaiseen maapesään pesään kaksi munaa. Munat ovat oliivinvihreitä ja sulautuvat hyvin ympäristöönsä. Haudonta kestää 30 päivää. Arkuudestaan huolimatta laavalokit puolustavat muniaan raivokkaasti ja usein kirkuvat samalla. Poikaset lähtevät pesästä 60 päivän ikäisinä ja vanhemmat huolehtivat niistä vielä tämän jälkeen lyhyen ajan.
