Galapagosinmerimetso (Phalacrocorax harrisi) on Etelä-Amerikan Galápagossaarilla elävä lentokyvytön merimetsolaji. Se luokitellaan joskus omaan Nannopterum-sukuunsa.
Galapagosinmerimetso on kokoonsa nähden raskasrakenteinen. Pituus on 84–100 senttiä, ja paino 2,5–4,0 kiloa. Se onkin kaikkein painavin merimetsolaji. Koiraat ovat paljon naaraita kookkaampia, mutta sukupuolet ovat muutoin samannäköiset. Muiden lentokyvyttömien lintujen tavoin galapagosinmerimetson rintalastasta puuttuu lentokykyisille lajeille ominainen harjanne. Siiven pituus on alle 18 senttiä, kun se muilla heimon lajeilla on 30–32 senttiä. Höyhenys on hyvin tuuhea ja näyttää yhtenäiseltä takilta. Höyhenpuku ei ole vettä hylkivä, mutta tarpeeksi tiivis suojaamaan merimetsoa vedessä. Kun lintu nousee vedestä, sen höyhenys näyttää märältä, mutta alla oleva iho on silti jokseenkin kuiva. Jalkojen neljän varpaan välillä on muiden merimetsojen tavoin räpyläpoimu. Nokka on pitkä ja koukkukärkinen. Silmät ovat turkoosin väriset. Vatsapuolen väritys on ruskea, selkäpuoli on mustahko. Nuoret linnut ovat hyvin samannäköisiä kuin aikuiset, mutta niiden höyhenys on kiiltävän musta. Niiden silmät ovat myös tummat.
Galapagosinmerimetso poikkeaa niin paljon sukulaisistaan, että se luetaan joskus omaan sukuunsa. Lajin nuoruuspuvussa on kuitenkin enemmän yhtäläisyyksiä eteläisen kuin pohjoisen pallonpuoliskon merimetsolajeihin. Sen uskotaankin polveutuvan eteläisen pallonpuoliskon merimetsoista, jotka saapuivat aikoinaan Galápagossaarille Perun tai Chilen rannikolta. Pedottomassa ympäristössä, jossa ilmasto pysyy suotuisana ympäri vuoden ja ravinnonhakumatkat ovat lyhyitä, ei paljon energiaa vievästä lentokyvystä ole hyötyä.
Galapagosinmerimetso on endeeminen Ecuadorin Galápagossaarilla. Se elää vain Isabelan ja Fernandinan rannikkovesissä saariston länsiosissa. Fernandinalla lajin levinneisyys kattaa saaren rannikot lähes kokonaan, mutta Isabelalla levinneisyys rajoittuu saaren pohjois- ja länsiosiin. Suurimmat yhdyskunnat ovat näitä saaria erottavan salmen alueella, jossa meri matala ja pohja kivinen ja kalaisa. Parhaat paikat nähdä lajia ovat Elisabeth Bayssa ja Urvina Bayssa Isabelalla sekä Fernandinan Punta Espinosassa.
Maalla galapagosinmerimetso elää kivisillä rannikkoalueilla, mutta ruokailualueet ovat matalissa rannikkovesissä, joihin lukeutuvat myös salmet ja merenlahdet. Laji vaeltaa harvoin yli kilometrin päähän pesintäalueelta.
Galapagosinmerimetso viettää runsaasti aikaa sukelluksissa. Laji ei muista merimetsoista poiketen käytä sukelluksissa apuna siipiään, vaan etenee yksinomaan räpylöidensä avulla. Se puikkelehtii pohjakivien välissä ravinnonhaussa, ja matkaakin mieluummin sukelluksissa kuin veden pinnalla. Jokaisen sukelluksen jälkeen galapagosinmerimetso nousee pinnalle kuivattamaan siipensä auringossa. Aikuisen linnun ääntely koostuu vain matalasta murinasta.
Ravinto koostuu tursaista, ankeriaista ja pohjassa liikkuvista kaloista. Muiden merimetsojen tavoin se nappaa saaliinsa uimalla ne kiinni.
Galapagosinmerimetso voi lisääntyä mihin aikaan vuodesta tahansa. Yleensä se pesii kuitenkin vuoden kylmimpinä kuukausina heinä–lokakuussa. Tällöin ravintoa on runsaiten ja poikasten riski kärsiä kuumuudesta on pienin. Lajin yhdyskunnat käsittävät tähän aikaan vuodesta noin 12 paria. Muninta on erityisen niukkaa tammi-helmikuussa. Merimetsoparin kosiorituaali alkaa meressä. Ensin ne alkavat kierrellä toisiaan ympäri, nostavat ruumistaan vedestä ja aloittavat eräänlaisen "käärmemäisen kaulailun". Tämän jälkeen pari siirtyy pesälleen jossa koiras antaa naaraalle lahjaksi pesänrakennustarvikkeen kuten merilevän, pullonkorkin tai köydenpätkän. Suurin osa kumpumaisessa pesässä olevasta aineksesta (lähinnä merilevästä) onkin juuri koiraan lahjaksi tuomia esineitä. Myös parittelu tapahtuu maalla.
Naaras munii pesään 2–3 valkeaa munaa, joita molemmat emolinnut hautovat noin 35 vuorokautta. Poikasten kuoriuduttua vanhemmat jakavat keskenään poikasten haudonnan ja ruokkimisen. Jos ruokaa on kuitenkin runsaasti, naaras voi jättää koiraan huolehtimaan yksin poikasista ja tehdä toisen poikueen toisen koiraan kanssa. Poikaset lähtevät pesästä kahden kuukauden ikäisinä ja ovat vanhemmistaan riippumattomia puolen vuoden iässä.
