Kiljuhanhi (Anser erythropus) on tundrahanhen läheinen sukulainen, uhanalaisin hanhilaji koko Euraasiassa. Lajin kanta pienenee, ja sen maailmankannaksi arvioidaan 24 000–40 000 yksilöä. Pohjoismaiden (Norja, Suomi, Ruotsi) pesimäkannaksi arvioitiin vuonna 2009 noin 20 paria. 2020-luvulla kannaksi arvioitiin 90–120 yksilöä. Suomesta ei ole tehty pesimälöytöjä vuoden 1995 jälkeen. Meneillään on monia istutusprojekteja, ja suurin osa eteläisessä Pohjolassa tavattavista kiljuhanhista lienee näistä kokeiluista lähtöisin.
Kiljuhanhi on noin 53–66 cm pitkä ja sen siipien kärkiväli on 115–135 cm. Kiljuhanhi on yleisväriltään ruskehtava. Se muistuttaa tundrahanhea, mutta kiljuhanhella on keltainen silmärengas, ja sen valkoinen otsakilpi ulottuu päälaen etuosaan asti. Lisäksi kiljuhanhen nokka on pienempi ja siinä on aina punertavaa väriä. Kiljuhanhen höyhenpuku on hyvin tumma, mutta sen mustat vatsalaikut ovat pienemmät kuin tundrahanhella.
Vanhin suomalainen rengastettu kiljuhanhi on ollut vähintään 3 vuotta, 10 kuukautta ja 30 päivää vanha. Euroopan vanhin rengastettu kiljuhanhi on ollut vähintään 14 vuotta ja 9 kuukautta vanha ruotsalainen lintu.
Kiljuhanhi pesii Aasian ja Fennoskandian pohjoisosissa. Talvehtivana sitä esiintyy Euroopan kaakkoisosissa, Lähi-idässä sekä Itä-Aasiassa, ja esimerkiksi Jangtsejoen vesistön Dongtingjärven seudulla on havaittu suuria parvia. Linnut levähtävät usein Kazakstanissa, missä niitä on metsästetty massoittain. Talvehtimis- ja muuttoreittien metsästystä pidetään nykyisin kiljuhanhien suurimpana uhkana.
Kiljuhanhen maailmanlaajuiseksi kannaksi on arvioitu 24 000–40 000 yksilöä.
Kiljuhanhen pesimäympäristöä ovat suot ja tunturiylänköjen pikkujärvet paju- ja koivuvyöhykkeellä.
Kiljuhanhi käyttää ravinnokseen ruohokasveja, kasvinosia ja viljaa.
Kiljuhanhi pesii touko-kesäkuussa. Naaras munii vesistön läheisyydessä olevaan pesäkuoppaan 4–7 munaa ja hautoo niitä 25–28 vuorokautta. Poikaset ovat lentokykyisiä 35–40 vuorokauden ikäisinä. Perhe pysyy yhdessä seuraavaan kevääseen asti.
Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on luokitellut kiljuhanhen vaarantuneeksi lajiksi pienentyneen kannan takia. Suomessa laji on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi.
1900-luvun alussa Pohjoismaissa pesi tuhansia kiljuhanhipareja, vuonna 2011 pareja oli noin 20. Laji rauhoitettiin Suomessa 1969. WWF:llä on kiljuhanhityöryhmä. 1980-luvulta alkaen kiljuhanhia on kasvatettu tarhoissa ja istutettu luontoon sekä Suomessa että Ruotsissa, jonne on syntynyt pysyvä kanta. Suomessa istutuksia kokeiltiin 2000-luvun alussa, mutta kokeilu epäonnistui. Vuonna 2009 aloitettiin uusi kokeilu, jossa mukana oli kiljuhanhen poikasia ja niille emoiksi valkoposkihanhia. Istutuksia on kuitenkin kritisoitu muun muassa alkuperäisen populaation geneettisen perimän puhtauden vaarantaviksi ja eri hanhilajien välistä risteytymistä edistäviksi. Lajin eri suojelutoimet ovat kannattaneet, sillä 2010-luvulla lajin yksilömäärä on ollut nousussa.
Ympäristöministeriön päätöksellä (n:o 1209/95) lähes kaikille Suomen pesimälintulintulajeille on määritelty ohjeellinen arvo. Kiljuhanhen ohjeellinen arvo on 6 391 euroa.
