Kyhmyniskakrokotiili (Crocodylus moreletii) on keskikokoinen Keski-Amerikassa esiintyvä krokotiililaji. Lajin tieteellinen nimi on annettu ranskalaisen luonnontieteilijän P. M. A. Moreletin mukaan, joka löysi lajin vuonna 1850.
Kyhmyniskakrokotiili kasvaa yleensä kolmimetriseksi, mutta voi kasvaa jopa 4,7 metriä pitkäksi ja painaa 58 kiloa. Kyhmyniskakrokotiili muistuttaa paljon amerikankrokotiilia ja kuubankrokotiilia. Kyhmyniskakrokotiililla on samanlainen kuono ja leuat kuin amerikankrokotiililla, mutta kyhmyniskrokotiili on sitä pienempi. Myös lajien luuston rakenne on erilainen. Kyhmyniskakrokotiilin yläleuan kärkiosan muodostava luu on takaosastaan lyhyt, ja se liittyy kaarimaisella saumalla yläleuan takaosan muodostavaan luuhun. Hammaskuopat ovat neliömäiset toisin kuin amerikankrokotiililla. Hampaita on 66–68 kappaletta. Sen ruumis on pitkänomainen ja niskassa näkyy neljän sarveiskilven muodostama nelikulmio, jonka sivuilla on kaksi pienempää kilpeä. Jalkojen kilvet ovat pienet. Aikuinen yksilö on ruskeanharmaa ja sen silmät ovat hopeanharmaat. Nuoret eläimet ovat kellertäviä ja mustapäisiä. Guatemalasta on löydetty muutaman miljoonan vuoden ikäisistä kerrostumista kyhmykrokotiilin luita. Joukossa on muun muassa yläleuan luu, jossa on samanlaiset hammaskuopat kuin lajin nykyään elävillä yksilöillä.
Kyhmyniskakrokotiili elää vain suppealla alueella Keski-Amerikassa. Levinneisyys ulottuu Keski-Meksikosta Jukatanin niemimaalle. Esiintymismaita ovat Meksiko, Guatemala ja Belize. Kyhmyniskakrokotiili viihtyy parhaiten savannimaisten alueiden pienissä järvissä ja lammikoissa. Suurten jokien varsilta se yleensä puuttuu, mutta kuivana kautena lammikkojonoiksi muuttuvilla pienillä vesistöreiteillä niitä saattaa olla suuria määriä. Laji elää myös sademetsien järvissä ja soilla.
Kyhmyniskakrokotiili on rauhallinen eikä ärsyynny kovin helposti. Se elää erilaisessa ympäristössä kuin amerikankrokotiili, eikä se joudu yleensä kilpailemaan sen kanssa. Elinalueen koko on 16,5–18 neliökilometriä. Kyhmyniskakrokotiilit ovat aktiivisia pääasiassa öisin, jolloin ne saalistavat ja parittelevat. Päivät ne lekottelevat auringossa, vaikka ne ovatkin koko ajan selvillä ympäristön tapahtumista.
Kyhmyniskakrokotiilin takahampaat soveltuvat hyvin paksukuorisen saaliin syömiseen ja se syö mielellään kilpikonnia ja simpukoita. Näiden puuttuessa kyhmyniskakrokotiilit syövät savannialueilla pehmeäkuorisia kotiloita. Laji syö myös paljon kaloja, lintuja, matelijoita, kovakuoriaisia ja nisäkkäitä, kuten opossumeja. Lajille on ominaista myös kannibalismi. Krokotiili itse voi joutua jaguaarin saaliiksi.
Kyhmyniskakrokotiilit lisääntyvät ennen sadekautta. Ne ovat ainoita krokotiileja, jotka tekevät pinomaisia pesiä. Pesä on kolme metriä leveä ja metrin korkuinen. Naaras munii pesään 20–45 munaa, joissain pesissä on havaittu olevan useamman kuin yhden naaraan munat. Munat hautuvat noin 80 päivää, jonka jälkeen emo saattaa kuljettaa munia veden ääreen ja murtaa munankuoren. Myöhemmistä vaiheista tiedetään vielä vähän. Kyhmyniskakrokotiilit tulevat sukukypsiksi 7–8-vuotiaina. Laji voi elää luonnossa 70-vuotiaaksi ja vankeudessa jopa 80-vuotiaaksi.
