Hopeakorvatimali (Leiothrix argentauris) on Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa sekä Kiinassa tavattava pyrstötimaleihin kuuluva varpuslintu.
Kooltaan hopeakorvatimali on 17–18 cm. Lajin selkä ja siivet ovat väriltään oliivinvihreät tai harmaat ja siivissä on myös keltainen ja punainen laikku. Pää on musta lukuun ottamatta silmien takana olevaa hopeanharmaata laikkua. Nokka on väritykseltään keltainen. Kurkku ja niska ovat väriltään kirkkaan punaiset ja keltaiset. Vatsa on linnulla keltainen. Naarashopeakorvatimalin värit eivät ole aivan yhtä kirkkaat kuin koiraalla. Nuoret linnut muistuttavat ulkonäöltään aikuisia.
Hopeakorvatimalin levinneisyysalue ulottuu Intian pohjoisosasta itäiselle Himalajalle ja Kiinaan sekä Indokiinan ja etelään Sumatralle ja Malesiaan. Lajin elinympäristöä ovat ainavihannat lehtimetsät, mäntymetsät, pensaikot sekä teeviljelmät ja puutarhat. Hopeakorvatimalin elinympäristöt sijaitsevat yleensä 175–2 000 metrin korkeudella merenpinnasta.
Hopeakorvatimalit liikkuvat pienissä ryhmissä. Ravintonaan lintu käyttää hedelmiä sekä hyönteisiä, joita se pyydystää ilmasta. Hopeakorvatimalin pesimäkausi kestää huhtikuulta elokuulle. Pesä on kuppimainen ja rakennetaan lehdistä ja sijoitetaan pensaaseen. Naaras munii yleensä neljä munaa.