Aurinkoaratti (Aratinga solstitialis) on viherarattien sukuun kuuluva eteläamerikkalainen papukaijalaji, jonka esiintymisaluetta ovat Pohjois-Brasilia, Guyana ja Suriname. Carl von Linné kuvaili lajin holotyypin Cayennelta vuonna 1758.
30 cm:n pituinen aurinkoaratti on yksi värikkäimmistä papukaijoista. Sen pää ja kaula ovat kirkkaankeltaiset ja vatsa on punainen. Siivet ja pyrstö taas ovat vihreät. Nuoret linnut eivät ole yhtä värikkäitä kuin aikuiset, joten ne sulautuvat vihreään lehvästöön paremmin. Aurinkoaratin tyypillistä elinympäristöä ovat avoimet metsät, palmulehdot ja harvapuustoiset savannit. Linnut viihtyvät pienissä parvissa, joita voi kokoontua useampia runsaan ruoka-apajan ääreen. Laji on etupäässä hedelmänsyöjä, mutta myös marjat, pähkinät, siemenet ja jopa kukat maistuvat. Aurinkoaratti ruokailee enimmäkseen puissa. Sen läsnäolon paljastaa kimeä kaksitavuinen ääni, jota kuulee tämän tästä myös lentäessä. Laji pesii useimpien papukaijojen tapaan koloon, joka sijaitsee palmussa.