Villikissa, Euroopanvillikissa
Metsäkissa eli villikissa eli euroopanvillikissa (Felis silvestris) on pieni kissaeläimiin kuuluva petoeläinlaji, joka elää Euroopassa, Turkissa ja Kaukasuksella. Se metsästää pieniä nisäkkäitä, lintuja ja muita samankokoisia eläimiä. Nisäkäsnimistötoimikunnan on ehdottanut, että nimitys villikissa vahvistettaisiin tämän lajin ensisijaiseksi suomenkieliseksi nimeksi.
Tämä kissa on yleensä painavampi ja tukevampi kuin kesykissa. Aikuinen eläin on noin 80–90 senttimetriä pitkä.lähde? Uros painaa noin viisi kiloa, naaras 3,5 kiloa. Suhteellisen lyhyessä ja paksussa hännässä, joka ei ole teräväpäinen, on kolme sille tyypillistä tummaa rengasta. Silmät ovat kaukana toisistaan. Tassuissa on pienet mustat läiskät. Raajojen turkki on sisäpuolelta punertava, muuten turkissa ei ole erityisiä värivastakohtaisuuksia. Metsäkissan ja kotikissan erottaminen luotettavasti ei kuitenkaan ole helppoa.
Metsäkissa elää Länsi-, Keski- ja Itä-Euroopan metsissä, kuten myös Skotlannissa ja Turkissa, mutta ei Skandinaviassa, Islannissa, Irlannissa tai Suomessa.
Metsäkissa vaatii suuria rauhallisia metsiä, joissa on aukioita. Se suosii lehtimetsiä. Metsien on oltava luontaisia, ja niissä on oltava vanhoja puita. Vain sellaisissa metsissä on puunkoloja tai ketun- tai mäyrän luolia, joita kissa tarvitse poikasten kasvattamiseen, ja vain sellaisissa metsissä kissa voi saalistaa häiriintymättä. Luonnonsuojelualueilla on tämän kissan esiintyminen varma merkki metsän luontaisuudesta.
Metsäkissa on ollut kovan vainon kohteena, minkä takia sitä tavataankin Keski- ja Etelä-Euroopassa lähinnä vuoristoseuduilla. 2000-luvulla on kissan tilanne parantunut metsästyskiellon ansiosta. Kaikesta huolimatta kissaa esiintyy Länsi-Euroopassa vain Skotlannin pohjoisosissa, eräissä Espanjan osissa ja Itä-Ranskassa. Keski-Euroopan keskivuoristossa on arviolta 2 000 yksilöä, mutta 1900-luvun puolivälissä kissa oli hävinnyt monilta alueilta. Sen sijaan Kaakkois-Euroopassa alalajia esiintyy melko runsaasti. Sikäläinen kanta on risteytynyt melko vähän kotikissan kanssa.
Pleistoseenikaudella kissa oli levinnyt laajalti kaikkialle Eurooppaan. Muuttuminen ”metsäeläimeksi” tapahtui jään vetäytyessä. Metsäkissa on monin paikoin aktiivinen päiväaikaan, mutta tiheämmän asutuksen alueilla se on yöaktiivinen.
Iberian niemimaalla on ollut runsaasti kahta muotoa: tavallista eurooppalaista muotoa Duero- ja Ebrojokien pohjoispuolella ja muualla niillä seuduin suurta iberialaista muotoa, jota aiemmin pidettiin eri alalajina F. s. tartessia. Jälkimmäinen on raskain Felis silvestris -alalajeista. Teoksessaan Pleistocene Mammals of Europe (1963) paleontologi, tohtori Björn Kurtén toteaa, että tämä alalaji on säilynyt saman kokoisena kuin se muoto, joka eli kaikkialla Euroopassa pleistoseeniajalla. Vaikka Espanjassa ja Portugalissa villikissapopulaatio on Länsi-Euroopan tihein, niiden seutujen eläinten uhkana on risteytyminen villiintyneiden kissojen kanssa ja asuinalueiden häviäminen.
Metsäkissa on hyvin arka. Useimpien kissaeläinten tavoin yksilöt elävät yksikseen ja niillä on oma reviiri. Kissa hiipii saaliin lähelle ja hyökkää yhtäkkiä loikaten. Vain poikkeustapauksissa se saalistaa avoimessa maastossa.
Reviirin suuruus riippuu ravinnon määrästä ja on eri suuruinen eri alueilla. Erityisen hyvissä oloissa reviiri on kaksi kolme neliökilometriä, huonoissa elinoloissa yli yhdeksän neliökilometriä. Urosten reviiri on yleensä suurempi kuin naaraiden.
Pariutuminen tapahtuu metsäkissalla tammi-maaliskuussa. Tiineysaika on noin yhdeksän viikkoa, 63–69 päivää, ja sen päättyessä naaras synnyttää 2–4, harvoin kuusi, pentua turvalliseen piilopaikkaan. Useimmat pennut syntyvät huhtikuussa. 6–8 kuukauden ikäisenä pennuista tulee itsenäisiä ja ne etsivät oman reviirin. Ihanneoloissa eläimen ikä luonnossa on 7–10 vuotta, mutta moni yksilö kuolee jo ensimmäisinä elinvuosinaan. Vankeudessa villikissa voi elää jopa viisitoistavuotiaaksi.
Karanneet kesykissat pysyvät ihmisasutusten lähellä, joita taas villikissat välttelevät. Maanviljelysalueilla on mahdollista, että kotikissan ja villikissan reviirit osuvat päällekkäin. Kotikissa ja villikissa voivat pariutua, ja pennut ovat lisääntymiskykyisiä. Niillä on kuitenkin yleensä vaikeuksia luonnossa, ja siksi risteymistä ei muodostu suurempia populaatioita.
Villikissan mahalaukun sisältöä tutkimalla on selvitetty, että sen ravinto koostuu pääasiassa, noin 80 prosentista, pienistä nisäkkäistä, kuten hiiristä ja myyristä. Toisinaan se voi saalistaa myös lintuja, sammakkoeläimiä, sisiliskoja ja jäniksiä (erityisesti Skotlannissa jänikset ja kaniinit ovat tärkeä osa ruokavaliota). Se voi myös kaataa saksanhirven vasan.
