Merikoura (Alcyonium digitatum) on nahkakoralleihin kuuluva pehmytkorallilaji, joka elää luonnonvaraisena Koillis-Atlantissa. Lajista käytetään useissa kielissä pahaenteistä nimitystä ’kuolleenkoura’, sillä se voi muistuttaa rannalle ajautuneena katkennutta ja pöhöttynyttä kättä.
Merikoura muodostaa enintään 20 senttimetriä leveitä ja korkeita, epäsäännöllisen muotoisia yhdyskuntia, jotka muistuttavat koostumukseltaan lihaa tai nahkaa. Yhdyskunta jakautuu alle kymmeneen sormimaiseen ulokkeeseen, jotka ovat yleensä vähintään 2 senttimetriä paksuja. Muiden nahkakorallien tapaan merikouralla ei ole varsinaista tukirankoa mutta sen mesogleassa on jonkin verran kalkkineulasia eli skleriittejä. Yleisväritykseltään se on valkoinen tai himmeänoranssi, harvemmin kellertävä tai rusehtava.
Merikouran polyypeilla on kahdeksan pientä pyyntilonkeroa, jotka saavat sen pinnan näyttämään pehmeältä ja pörröiseltä. Yksittäiset polyypit tulevat näkyviin veden alla ja voivat vetäytyä vaaratilanteessa runkokunnan sisään. Polyypit ovat läpikuultavan valkoiset mutta muuttuvat vaaleanpunaisiksi, kun niiden sukurauhaset kypsyvät syystalvella.
Merikoura elää alkuperäisenä Koillis-Atlantin lauhkeissa ja viileissä vesissä. Sitä tavataan Islannin etelärannikolla sekä Atlantin itärannikolla Norjan lähivesiltä Biskajanlahdelle asti. Erityisen yleinen se on Britteinsaarten ympäristössä. Välimerestä se puuttuu kokonaan.
Merikoura elää matalassa rantavedessä noin 50 metrin syvyyteen asti ja voi peittää hyvinkin laajoja alueita merenpohjasta. Tavallisesti se kasvaa vähäleväisten kallioiden ja kivien päällä – joskus se voi kiinnittyä jopa elävän taskuravun tai kotilon pinnalle. Se viihtyy erityisesti voimakkaissa virtauspaikoissa, joissa sen ulottuville kulkeutuu runsaasti planktonia.
Merikoura käyttää ravinnokseen planktonia, jota se pyydystää useita kertoja päivässä polyypit ojentautuneina. Polyypit vetävät planktoneliöitä luokseen liikuttamalla rytmikkäästi pinnallaan olevia värekarvoja – samalla ne saavat happea.
Merikoura vaipuu lepotilaan syksyn ja talven ajaksi, jolloin se vetää polyyppinsa runkokunnan sisään. Lepoaikana polyyppien sukurauhaset kypsyvät ja yhdyskunnan pinnalle kertyy leviä ja polyyppieläimiä, jotka värjäävät sen vähitellen ruskehtavaksi tai punertavaksi. Herätessään lepotilasta keväällä se luo uloimman kerroksensa ja karistaa samalla levät ja muut eliöt pinnaltaan.
Kutu tapahtuu joulu–tammikuussa, jolloin polyypit vapauttavat sukusolunsa meriveteen, jossa ne hedelmöittyvät. Alkiot ajelehtivat veden mukana viikon ajan, kunnes niistä kehittyy uintitaitoisia planula-toukkia. Päivän tai parin kuluttua toukat laskeutuvat merenpohjaan ja muuttuvat polyypeiksi. Joskus planula-toukka joutuu kuitenkin uimaan pitkiä matkoja ennen kuin se löytää sopivan kasvualustan. Tällöin laji leviää kauemmaksi alkuperäiseltä kasvupaikaltaan.
Valtaosa yhdyskunnista on joko täysin uros- tai naaraspuolisia. Joskus ne ovat kuitenkin hermafrodiitteja eli ne kykenevät tuottamaan sekä naaras- että koiraspuolisia sukusoluja. Yhdyskunnista tulee sukukypsiä yleensä toisen elinvuoden aikana, joskus kuitenkin vasta kolmannen tai neljännen elinvuoden aikana. Yksittäinen yhdyskunta voi elää jopa yli 20 vuoden ikäiseksi.
