Valkoselkätikka (Dendrocopos leucotos) on itäinen tikkalaji. Se on Päijät-Hämeen maakuntalintu.
Pä
PäiväeläimetPäiväeläin tarkoittaa eläintä, joka nukkuu yöllä ja valvoo päivällä. Yöeläimet ovat puolestaan aktiivisia öisin ja hämäräeläimet h...
Li
LihansyöjäLihansyöjä eli karnivori on eläin, joka saa suurimman osan ravinnostaan syömällä toisia eläimiä. On myös lihansyöjäkasveja, jotka hankki...
Hy
HyönteissyöjäHyönteissyöjä eli insektivori on eläin, jonka ravinto koostuu yksinomaan tai pääasiassa hyönteisistä.
Ar
ArboreaalinenMa
MaanpäällinenOvipaarinen tarkoittaa eläintä, joka lisääntyy munimalla. Useimmat selkärangattomat, kalat ja matelijat, kaikki linnut ja sammakkoeläimet sek...
Yk
Yksiavioiset eläimetYksiavioisuus eli monogamia on pariutumisen muoto, jossa yksilöllä on vain yksi puoliso kerrallaan.
Yk
Yksinäiset eläimetEi
Ei siirtolainenW
alkaaValkoselkätikka on noin 25–28 senttimetriä pitkä ja painaa keskimäärin 90 grammaa. Koiraalla on kirkkaanpunainen päälaki, naaraalla musta. Muutoin sukupuolet ovat samannäköisiä. Alaperä on vaaleanpunertava ja punertava väri jatkuu vatsalle ja kupeisiin vaihettuen ilman jyrkkää värirajaa valkeahkoon vatsaan ja rintaan. Kupeilla on ohuita, tummia pitkittäisviiruja. Selän yläosa on musta. Selän alaosa ja yläperä ovat valkoiset. Siipisulat ovat musta-valko kuvioidut.
Vanhin eurooppalainen rengastettu valkoselkätikka on suomalainen, iältään vähintään 15 vuotta 11 kuukautta.
Laji on Suomessa uhanalainen ja se on voimakkaasti vähentynyt tehostuneen metsätalouden aikana. Pesintöjä löydetään nykyisin noin 100 vuosittain. Kun vielä 1950-luvulla pareja oli arviolta 500. Suomen kanta keskittyy nykyään voimakkaasti Itä-Suomeen, Etelä-Karjalan ollessa vahvinta aluetta. Maailmanlaajuisesti laji ei ole uhanalainen, sillä sen esiintymisalue ulottuu Norjasta lännessä Japaniin idässä, joskin kauemmas itään mennessä kyseessä on eri alalajit.
Ympäristöministeriön päätöksellä (n:o 1209/95) lähes kaikille Suomen pesimälintulintulajeille on määritelty ohjeellinen arvo. Valkoselkätikan ohjeellinen arvo on 4037 €.
Valkoselkätikan parasta elinympäristöä ovat vanhat lehtipuuvaltaiset metsät, joissa on kuollutta ja kuolevaa puuta. Reviiri voi olla useiden neliökilometrien laajuinen, jonka sisällä lintu käyttää ruokailuun useita erillisiä metsiköitä. Hyviä ruokailupaikkoja voi olla pellonreunojen ja rantojen lehtipuuvyöhykkeissä. Valkoselkätikka pystyy myös hyödyntämään avohakkuille jätettyjä säästöpuita ja pökkelöitä ruokailupaikkoina. Hyvänä lentäjänä valkoselkätikka kestää elinympäristöjen pirstoutumista ja hyödyntämään reviirillä olevia pieniäkin hyviä alueita. Valoisat reunavyöhykkeet toisaalta ovat mieleisiä eräille tikan ravintohyönteisistä. Nykyaikana sopivat elinympäristöt ovat kuitenkin monesti liian harvassa ja niitä uhkaavat hakkuut ja metsänraivaukset. Valkoselkätikkaa voisi metsän- ja esim. rantatontin hoidossa auttaa jättämällä kuolleet ja kuolevat puut kaatamatta. Sekä rajaamalla käsittelyn ulkopuolelle lehtipuuvaltaisia alueita, jotka monesti muutoinkin ovat taloudellisesti vähä-arvoisia. Jos vanhaa lehtimetsää on laajempi alue, niin maanomistajalle olisi taloudellisesti kannattavaa selvittää Etelä-Suomen metsien monimuotoisuus ohjelman METSO:n tarjoamat mahdollisuudet. Metsän myynti suojeluun on usein rahallisesti hakkuuta kannattavampaa ja valkoselkätikan esiintyminen voi tällöin olla lisäarvo. Valkoselkätikka kaivertaa pesäkolonsa käytännössä aina lehtipuuhun. Pesäpuu voi olla kuollut tai vielä elävä.lähde?
Valkoselkätikan pääasiallinen ravinto ovat kuolleessa ja kuolevassa puussa elävät hyönteisten toukat, erityisesti sarvijäärien, kaarnakuoriaisten ja runkohaapsasen toukat. Erityisen tärkeitä nämä ovat talviaikaan. Kesäaikaan valkoselkätikka syö myös muita puunrungoilla ja lehvästössä liikkuvia hyönteisiä. Talvikaudella valkoselkätikka saattaa tulla pihapiiriin lintujen ruokintapaikalle ja syö mielellään linnuille tarkoitettuja talimakkaroita ja muuta rasvaa.
Muninta alkaa huhtikuun lopulla. Valkoisia munia on tavallisesti 3–5, ja molemmat emot hautovat niitä. Poikaset lähtevät pesästä noin neljän viikon ikäisinä.
