Vesisiippa (Myotis daubentonii) on lepakkolaji, jota tavataan pääasiassa Etelä-Suomessa, mutta sitä tavataan Keski-Suomeen saakka. Vesisiippa on yleinen koko Euroopassa. Vesisiippa kuuluu kapeasiipisiin lepakkolajeihin.
Vesisiippa on noin 3,5–5 cm pitkä, noin 5–15 gramman painoinen. Vesisiippa on päältä tasaisen tummanruskea ja alapuolelta hopeanharmaa. Sen kyljissä ei ole selkeää rajaa värin vaihtumiselle. Lentopoimu ja korvalehdet ovat tummanruskeita. Vesisiipan ja viiksisiipan erottaminen toisistaan on lähes mahdotonta:ainut ero on se, että vesisiipan takajalan ulkosyrjän räpylä ei ulotu varpaisiin asti.
Suomessa vesisiippa pyydystää enimmäkseen pieniä tai keskikokoisia hyönteisiä, kuten surviaissääskiä, vesiperhosia ja yöaktiivisia perhosia. Ravintolajistosta voidaan päätellä, että vesisiippa nimensä mukaisesti saalistaa mieluusti veden äärellä. Se saalistaa veden pintaa viistäen siepaten veden pinnasta hyönteisiä. Saalistava vesisiippa kaartelee laajasti lampien pinnan yllä kadoten välillä veden pinnan päälle kaartuneiden oksien lomaan. Laji voi joskus saalistaa myös lehti- ja sekametsien aukoissa. Kokonaisuutena vesisiippa on monipuolinen saalistaja, joka voi napata saaliinsa joko suoraan ilmasta, vedestä, lehdiltä tai muilta pinnoilta.
Veneiden pohjamaaleista liukeneva ja pohjamudassa eläviin surviaissääskien toukkiin siirtyvä orgaaninen tina on uhka vesisiipoille. Koteloituneiden toukkien noustessa veden pinnalle kuoriutumaan vesisiipat syövät niitä suuret määrät, ja näin sääskien sisältämä tina voi rikastua niitä syövien lepakoiden elimistöön, jos ne eivät kykene poistamaan raskasmetalleja elimistöstään.
Parittelu tapahtuu syksyllä ja pitkin talvea horroksessa kivikasoissa, luolissa, kellareissa, pöntöissä ja kaivoskäytävissä. Sikiönkehitys viivästyy, ja vasta heinäkuussa syntyy yleensä yksi poikanen, jota emo imettää noin kuukauden. Poikanen alkaa pärjätä itsekseen vasta 6–8 viikon iässä.