Humalaperhonen (Hepialus humuli) on melko kookas, vaalea yöperhonen. Se kuuluu alkeelliseen juuriperhosten heimoon.
Koiraan siivet ovat puhtaanvalkoiset ja naaraan vaaleankeltaiset. Naarailla on etusiivissä oranssinpunaista kuviointia, joka saattaa joskus erottua heikosti. Lajin siipiväli on 42–75 mm, ja naaras on selvästi koirasta suurikokoisempi. Etu- ja takasiivet ovat lähes samankokoiset. Ruumis on tukeva, karvainen ja molemmilla sukupuolilla väreiltään kellertävä. Raajat ovat oranssit. Juuriperhosille tyypilliseen tapaan humalaperhosen tuntosarvet ovat varsin lyhyet. Lepäävä perhonen pitää siipiään kattolaskuisesti ruumiin sivuilla.
Lennossa perhonen näyttää valkealta. Laji on vaivatonta tunnistaa myös rauhallisesta ja kevyen leijailevasta lentotavastaan. Juuri aavemainen lentotapa on antanut lajille mm. sen englanninkielisen nimen ”ghost moth”.
Humalaperhosta tavataan laajalti Euroopassa. Suomessa laji elää Etelä- ja Keski-Suomessa. Perhosen lentoaika alkaa kesäkuun alkupuoliskolla ja jatkuu heinäkuun lopulle.
Humalaperhonen on esiintymisalueellaan yleinen, mutta yöaktiivisena siihen ei ehkä helposti törmää. Koiraat lentävät usein puiden latvustoissa kosiskelemassa naaraita, ja molempia sukupuolia voi nähdä lentämässä hitaasti matalan kasvillisuuden yläpuolella. Aikuisia perhosia saattaa myös lentää valolle. Toukat elävät maan alla ja syövät useiden eri kasvilajien juuria. Laji talvehtii toukkana.
Humalaperhosen pariutumiskäyttäytyminen on erikoinen. Koiraat parveilevat joka ilta yhden tunnin ajan. Parveilu alkaa auringonlaskun aikaan, jolloin koiraat lentävät noin puoli tuntia matalalla heinikon yläpuolella. Ajankohta riippuu valaistuksen määrästä ja käynnistyy suurella tarkkuudella oikeaan aikaan. Tämän jälkeen koiraat nousevat korkeammalle lentääkseen toisen puoli tuntia korkealla puiden latvustoissa. Parveilulennon aikana koiraat erittävät feromonia, jonka ilmaan jättämää vanaa naaraat seuraavat hyvinkin tarkoin. Koiraan siipi heijastaa jopa 40 % siihen osuvasta ultraviolettivalosta, minkä avulla naaras paikallistaa koiraan lopullisesti. Parin kohdatessa koiras koskettaa naarasta jolloin naaras pudottautuu maahan kasvillisuuden joukkoon. Koiras kiinnittyy naaraaseen hyvin erikoisella liikkeellä, jossa se asettuu naarasta vastapäätä ja sitten ohjaa takasiivillään naaraan takaruumista voidakseen kiinnittyä siihen. Kun koiras on kiinnittynyt naaraaseen, se pudottautuu roikkumaan naaraan takaruumiista pää alaspäin. Parittelun päätyttyä naaras munii aamuyön tunteina lentäen hitaasti maanpinnan yläpuolella.
