Poppelikiitäjä (Laothoe populi) on ruskeanharmaa ja punatäpläinen kiitäjäperhoslaji.
Poppelikiitäjän siipiväli on koiraalla 64–81 mm ja naaraalla 77–92 mm eli naaraat ovat selvästi koiraita kookkaampia ja ruumiiltaan rotevampia. Siipien pohjaväri vaihtelee huomattavan laajasti punertavan ruskeasta harmaanruskeaan ja joskus hyvinkin tummaan. Etusiiven keskiosassa on leveä, tumma poikkivyö ja siipisuonet erottuvat sitä vasten vaaleina. Siivessä on myös selvä, valkoinen diskaalitäplä. Takasiivet ovat etusiipien väriset, mutta niiden tyviosassa on laaja ja selkeästi erottuva punaruskea alue. Molempien siipien reunus on voimakkaan mutkitteleva ja siipien ulkoreunan ohuemmat tummat poikkiviirut ovat myös syvään mutkaisia. Kokoeron lisäksi naaraat ovat yleissävyltään koiraita vaaleampia, etusiiven kärki on terävämpi ja siipien kuviointi vähemmän selkeää. Poppelikiitäjä on helppo tunnistaa erikoisesta lepoasennostaan, jossa etusiivet peittävät kokonaan takasiipien punaruskeat täplät samalla kun takasiiven etureuna ulottuu pitkälle etusiiven etupuolelle. Erikoisen asennon tarkoitus on rikkoa perhosen muoto saalistajien silmissä.
Gynandromorfit yksilöt ovat poppelikiitäjällä yleisiä.
Toukka on täysikasvuisena 65–75 mm pitkä, väriltään vaaleanvihreä ja sen ihoa peittävät pienet kellertävät nystyt. Toukan sivuilla on vaaleita vinoviiruja ja peräpäässä vihertävä tai kellertävä piikki.
Poppelikiitäjä on palearktisen alueen yleisin kiitäjäperhonen. Sitä tavataan Espanjasta Keski- ja Etelä-Euroopan poikki Pohjoismaihin, Baltiaan, Turkkiin, ja edelleen idässä Etelä-Siperiaan ja Luoteis-Kiinaan. Poppelikiitäjä on Suomessa varsin yleinen ja viihtyy Tornion korkeudelle asti. Sitä on tavattu myös Etelä-Lapista. Perhoset ovat lennossa yhtenä sukupolvena kesäkuun alusta elokuun alkuun huipun ollessa heinäkuun alkupuoliskolla. Yksittäisiä yksilöitä on kuitenkin tavattu syyskuulle saakka, eikä ole varmaa, ovatko nämä vähälukuista toista sukupolvea vai ensimmäisen sukupolven myöhästelijöitä.
Poppelikiitäjä on lehtimetsien asukki, joka viihtyy myös niityillä, puistoissa ja puutarhoissa. Perhoset ovat yöaktiivisia ja lentävät pimeän laskeutumisesta myöhään yöhön. Koiraat lentävät valolle, naaraat kuitenkin vain harvoin. Päivisin perhonen lepää puiden rungolla tai oksistossa erikoisen lepoasentonsa turvin näytellen kuivunutta lehteä ja häirittynä se paljastaa nopeasti takasiipien punaruskeat laikut. Aikuisella perhosella ei ole toimivia suuosia. Se ei siis vieraile kukilla imemässä niiden mettä, mutta saattaa juoda vettä lentäessään matalalla vedenpinnan yläpuolella.
Parittelu kestää yöstä seuraavaan iltaan ja muniminen alkaa heti parittelun loputtua. Naaras munii jopa 150 munaa ravintokasvien lehtien alapinnoille ja toukat kuoriutuvat parin viikon kuluessa. Ne syövät pääasiassa öisin ja lepäävät päivät lehtien alapinnoilla heimolle tyypillisessä sfinksiä muistuttavassa lepoasennossa. Toukat eivät juuri liiku enempää kuin on tarpeen ja syövät oksan yleensä kokonaan paljaaksi. Täysikasvuinen toukka laskeutuu elo-syyskuun vaihteessa maahan, kaivautuu useiden senttimetrien syvyyteen ja koteloituu harvan kotelokopan sisään. Kotelo talvehtii.
