Korvagaselli
Maa-antilooppi eli korvagaselli (Raphicerus sharpei) on melko pieni Afrikassa elävä sorkkaeläin. Sillä ei nykykäsityksen mukaan ole alalajeja. Se muistuttaa suuresti muita Raphicerus-suvun lajeja, mutta sen on myös esitetty olevan lähempänä kääpiöantilooppeja (Neotragus). Lajin elintavat tunnetaan melko huonosti. Maa-antilooppi on saanut tieteellisen nimensä Sir Arthur Sharpen mukaan.
Yö
YöllinenKa
KasvinsyöjäKasvinsyöjä eli herbivori on eläin, jonka ravinto koostuu yksinomaan tai pääasiassa kasveista. Lihansyöjiin ja sekaravintoa käyttäviin elä...
Fo
FolivoreGr
GraminivoreMa
MaanpäällinenKu
Kursorinen eläinLa
Laiduntavat eläimetLa
LaiduneläimetLaidunnus on ekologiassa tapahtuma, jossa saalistaja ei kuluta ravintokohdettaan loppuun, vaan syö vain osan siitä. Esimerkiksi verta imevä hytt...
Re
ReviiriReviiri tai territorio on eläimen elinpiirin osa, jota eläin puolustaa saman lajin yksilöiltä. Pesintäreviirejä puolustetaan vain saman sukup...
Yk
Yksinäiset eläimetEi
Ei siirtolainenS
alkaaMaa-antiloopilla on pituutta 65–75 senttiä ja painoa 7–16 kiloa. Säkäkorkeus on 45–55 senttiä ja hännän pituus 4–8 senttiä. Naaraat ovat hieman uroksia suurempia Sarvet ovat 6–10 sentin pituiset ja ne kasvavat vain uroksille. Turkki on punertavanruskea ja siinä on valkoisia täpliä, jotka saavat maa-antiloopin näyttämään harmahtavalta. Naaman sivuilla, otsassa, kuonon yläosassa ja jalkojen ulko-osassa on kellertävänruskeaa väriä. Vatsa, jalkojen sisäpuoli, kaulan alapuoli ja korvat ovat vaaleat. Silmien ympärillä on valkoinen rengas.
Maa-antilooppi elää Afrikassa päiväntasaajan eteläpuolella. Sitä tavataan Tansanian etelä- ja keskiosista Kongo-Kinshasa kaakkoisosiin, Sambiaan, Malawiin, Mosambikiin ja sieltä Botswanan koillisosiin ja Namibian Capriviin, Zimbabween, Etelä-Afrikan koillisosiin ja itäiseen Swazimaahan. Laji elää monilla suojelualueilla, mutta on niiden ulkopuolella harvinaistunut asutuksen leviämisen, elinalueiden kaventumisen ja metsästyksen vuoksi. Se ei kuitenkaan ole uhanalainen.
Lajin tyypillisintä elinympäristöä ovat kukkula- ja kallioalueet, joissa kasvaa pensaikkoa mutta ei juurikaan pitkää heinikkoa. Maa-antilooppi on tavallinen metsäisissä ja suojaisissa miombo-savanneilla. Lajia voidaan joskus harvoin tavata myös sellaisilta alueilta, joissa ei ole suojaisaa aluskasvillisuutta, mutta se on epätavallista.
Maa-antilooppi on enimmäkseen yksineläjä, mutta voi elää pareittainkin. Ne ja ruokailevat yöllä tai viileällä säällä ja viettävät suurimman osan päivästään lepäämällä piilossa. Ne sulautuvat hyvin ympäristöönsä. Ravintonaan ne käyttävät lähinnä pensaiden lehtiä ja nuoria versoja, mutta myös heiniä, kukkia ja hedelmiä. Niiden ei ilmeisesti ole pakko juoda, mutta tekevät niin tilaisuuden tullen. Hajuviestinnässä käytetään silmien ja kasvojen rauhasten eritteitä. Maa-antiloopit ovat reviiritietoisia ja puolustavat aluettaan yksin tai pareittain. Kamppaillessaan urokset syöksyvät toisiaan kohti, laskeutuvat polvilleen ja iskevät sarvillaan tai lyövät ne yhteen. Maa-antiloopilla on paljon vihollisia, kuten petolintuja, pytoneita ja petonisäkkäitä aavikkoilveksistä leijoniin. Pelästyessään ne eivät yleensä pakene petoa, vaan painautuvat maahan ja ojentavat päänsä ja kaulansa ja jäävät aluskasvillisuuden suojiin piiloon. Ne saattavat paeta vasta pedon tultua aivan niiden vierelle. Maa-antilooppien tiedetään käyttävän pakopaikkoina koloja, jotka useimmiten maasika on kaivanut.
Maa-antiloopit voivat lisääntyä mihin aikaan vuodesta tahansa, mutta eniten marras-joulukuussa. Tällöin eteläisessä Afrikassa alkavat kevät ja sateet. Maa-antiloopin kiimakäytöstä ei tunneta. Kantoaika kestää keskimäärin 180 vuorokautta ja poikueessa on yksi tai kaksi poikasta. Niitä imetetään noin kolme kuukautta ja poikaset tulevat sukukypsiksi joskus 6–19 kuukauden jälkeen.
