Kuningasmerikotka (Haliaeetus pelagicus) on suurikokoinen, luoteisen Tyynenmeren rannikoiden päiväpetolintu.
Pä
PäiväeläimetPäiväeläin tarkoittaa eläintä, joka nukkuu yöllä ja valvoo päivällä. Yöeläimet ovat puolestaan aktiivisia öisin ja hämäräeläimet h...
Li
LihansyöjäLihansyöjä eli karnivori on eläin, joka saa suurimman osan ravinnostaan syömällä toisia eläimiä. On myös lihansyöjäkasveja, jotka hankki...
Ka
KalansyöjätRa
RaadonsyöjäRaadonsyöjä, myös haaskansyöjä tai haaskaeläin, on eläin, joka syö jo valmiiksi kuolleita eläimiä eli raatoja. Raadonsyöjillä on tärke...
Ar
ArboreaalinenMa
MaanpäällinenPe
PetoeläimetSaalistus eli predaatio on ekologinen vuorovaikutussuhde, jossa eliö, saalistaja, käyttää ravinnokseen toisia eläviä eliöitä, saaliita. Saa...
Va
Vanhat eläimetSe
SeurakuntaOv
OvipaarinenOvipaarinen tarkoittaa eläintä, joka lisääntyy munimalla. Useimmat selkärangattomat, kalat ja matelijat, kaikki linnut ja sammakkoeläimet sek...
Le
Leijailevat linnutYk
Yksiavioiset eläimetYksiavioisuus eli monogamia on pariutumisen muoto, jossa yksilöllä on vain yksi puoliso kerrallaan.
Yl
Yleensä yksinäiset eläimetYk
Yksinäiset eläimetMi
MigraatioS
alkaaLinnun pituus on 86,5–105 cm ja siipien kärkiväli 203–241 cm. Naaras on huomattavasti kookkaampi, ja se painaa 6,8–9 kg, kun koiraan paino on 4,9–6 kg. Epävirallinen painoennätys on itsensä lohilla lihottaneella naaraalla, joka painoi 12,7 kg. Kuningasmerikotka on keskimäärin maailman painavin kotka, mutta jäänee harpyijan ja filippiinienkotkan jälkeen kolmanneksi muilla mitoilla kuvattuna.
Valtavan kokonsa ansiosta laji herättää huomiota, ja väritykseltäänkin vanha lintu on vaikuttava: pääosin musta puku, jossa valkoista on pyrstö, ”housut” ja siipien etureunat. Nokka, silmä ja koivet ovat keltaiset. Sukupuolet ovat saman väriset. Nuori lintu on kauttaaltaan tummanruskea, joskin käsisiivessä on vaaleaa kirjailua ja sulkien tyvet ovat valkoiset. Käyttäytyy kuten merikotka kaarrellen ilmavirtauksissa ja iskien siivillään harvaan mutta voimakkaasti. Lajista tunnetaan kaksi alalajia: nimialalaji H. p. pelagicus ja koreankuningasmerikotka H. p. niger, joka eräiden tutkijoiden mielestä on eri laji.
Lisääntymisalue on Kaukoidässä, pohjoisessa Beringinmereltä alkaen, Kamtšatkan niemimaa, Sahalin ja Ohotanmeren rannikot sekä Kuriilien pohjoisosat. Korean niemimaan populaation asema ja sen olemassaolo yleensä on epäselvä.
Kuningasmerikotkan uhanalaisuudesta on kahdenlaista mielipidettä.
Osassa aluetta laji on muuttolintu, ja se talvehtii Japanin pohjoisosissa, Kuriileilla, Korean niemimaalla ja Kiinan rannikolla. Nuoret linnut voivat vaellella laajalti, myös Aleuteilla ja Alaskan länsiosissa.
Suomessa kuningasmerikotka on tavattu kerran: 15. huhtikuuta 1991 – 15. elokuuta 1993 Ähtärissä vanha lintu, joka nähtiin sittemmin eri puolilla maata. Lintu luokiteltiin tarhakarkulaiseksi.
Kalaa syövänä lintuna laji pesii ja talvehtii runsaskalaisilla alueilla pääasiassa meren saarilla ja rannikolla, sekä vuoristossa että alavilla alueilla. Se pesii myös mereen laskevien suurten jokien varsilla ja rannikon läheisillä järvillä.
Lajin pääravintoa ovat kalat, varsinkin lohikalat, joita se saalistaa itse mutta syö myös kuolleita. Se syö myös vesilintuja, nisäkkäitä ja raatoja. Sisämaassa talvehtivat linnut syövät siellä nisäkkäiden raatoja. Myös nuoret hylkeet kuuluvat ruokalistalle, useimmiten kuitenkin raatoina.
Laji on sukukypsä 4–5-vuotiaana. Soidinaika on helmi-maaliskuussa. Parin reviiri on lähellä vesistöä. Sisämaassa se voi olla jopa 80 kilometriä rannikolta. Pesä on suuri risulinna joko kalliojyrkänteellä tai puun latvassa. Parittelu tapahtuu pesässä. Muninta alkaa huhti-toukokuussa, ja valkovihreitä munia on 1–3, tavallisesti 2. Haudonta-aika on noin 6 viikkoa, 39–45 päivää. Untuvikot ovat vaaleanharmaita tai valkoisia. Tavallisesti pesästä selviää lentokykyiseksi 10 viikon ikäisenä vain 1 poikanen. Kuningasmerikotka saa lopullisen aikuisen linnun puvun vasta 9 tai 10 kymmenen vuoden ikäisenä. Tästä päätellen lajin elinikä voi olla useita kymmeniä vuosia.
