Kultasirkku (Schoeniclus aureolus) on äärimmäisen uhanalainen sirkkulaji.
Kultasirkku on 14–15,5 cm pitkä. Sillä on kaikissa puvuissa keltainen tai beigenkeltainen alapuoli sekä kapeita pitkittäisviiruja kupeilla. Koiraalla on kesällä musta naama, tumman punaruskea selkäpuoli ja rintavyö, täyteläisen keltainen vatsa sekä suuri valkoinen siipilaikku. Yksivuotiaalla koiraalla valkoinen siipilaikku on pienempi, sen mustan naaman seassa on valkoista ja ruskeaa, sen rintavyö on kapea ja joillain yksilöillä vatsa on vaaleamman keltainen kuin vanhoilla koirailla. Lisäksi nuoren koiraan selkä ja päälaki ovat viiruiset.
Naarailla ja ensimmäisen talven koirailla on leveä, beigenkellanvalkoinen silmäkulmanjuova, tumma silmäntausjuova ja kellanruskeat korvanpeitinhöyhenet, joiden alaosassa on kapea tumma juova. Pyrstön reunat ja alapeitinhöyhenet ovat valkoiset. Yläperä on harmaanruskea ja voimakkaan viiruinen. Siivellä on kaksi valkoista juovaa ja selkä on viiruinen.
Kultasirkun kutsu- ja varoitusääni on terävä ”tsik”. Laulu on nouseva, rauhallinen, alussa nouseva ja lopussa laskeva karkean viheltävä säe.
Kultasirkku pesii erittäin laajalla alueella Venäjältä Tyynenmeren rannikolle asti ja talvehtii Kaakkois-Aasiassa. Kultasirkku luokiteltiin vuonna 2017 äärimmäisen uhanalaiseksi. Vaikka se on vielä paikoin runsaslukuinen, se on vähentynyt hyvin nopeasti ja 2010-luvulla tehtyjen arvioiden mukaan aiempia arvioita nopeammin. Euroopassa lajimäärä on vähentynyt yli 84 prosentilla vuosien 1980–2013 välisenä aikana. Väheneminen johtuu pääasiassa talvehtimisalueilla Kiinassa tapahtuvasta pyydystämisestä.
Suomeen kultasirkku levisi 1920-luvulla. Suomen pesimäkanta oli 1960–1970-luvuilla suurimmillaan useita satoja pareja. Kanta lähti laskuun 1970-luvun jälkeen ja väheneminen jyrkkeni 1990- ja 2000-vuosikymmenillä. Kultasirkku luokitellaan Suomessa nykyään hävinneeksi lajiksi, ja maan viimeisin havainto kultasirkusta on vuodelta 2007.
Kultasirkku elää ruohoisilla ja avoimilla matalapensaikkoisilla ranta- ja tulvaniityillä sekä ojanvarsipensaikoissa. Se karttaa sulkeutuneita pensastoja.
Kultasirkku käyttää ravinnokseen hyönteisiä sekä siemeniä ja muita kasvinosia.
Kultasirkku tekee pesänsä maahan ruohotuppaaseen tai matalalle pajun alaoksille. Naaras munii kesä-heinäkuussa 4–6 harmaata tai vihertävää munaa, joissa on tummia täpliä ja kiemuroita. Munia haudotaan 13–14 vuorokautta ja molemmat emot osallistuvat hautomiseen. Poikaset pysyvät pesässä 11–14 vuorokautta. Ne itsenäistyvät pari viikkoa pesästä lähtemisen jälkeen.
