Punaorava (Tamiasciurus hudsonicus) on Pohjois-Amerikan pohjoisosissa elävä pienikokoinen oravalaji. Se on yksi laajimmalle levinneistä ja reviiritietoisimmista oravalajeista Pohjois-Amerikassa.
Punaoravalla on solakka ja jäntevä ruumis, voimakkaat takajalat ja vahvat kynnet, joiden ansiosta se on taitava kiipeilemään puissa. Se painaa tavallisesti 140–250 grammaa. Kokonaispituus kuonosta hännänpäähän on 28–35 senttimetriä, josta hännän osuus on 9,5–15 senttimetriä. Häntä ei ole yhtä tuuhea kuin muilla pohjoisamerikkalaisilla oravalajeilla.
Punaoravan väritys vaihtelee suuresti paitsi yksilöittäin, myös elinympäristön ja vuodenajan mukaan. Turkki on selästä ruskehtava tai punaruskea ja vatsasta valkoinen tai vaaleankeltainen. Kesällä vatsa- ja selkäpuolta erottaa toisistaan molemmissa kyljissä kulkeva tumma juova. Suuria, mustia silmiä ympäröivät valkoiset renkaat ja myös hännässä on usein valkoinen reunus.
Punaorava elää Pohjois-Amerikan nearktisella alueella, missä se on eräs laajimmalle levinneistä oravalajeista. Sen levinneisyysalue ulottuu Alaskasta koko Kanadan halki Koillis-Yhdysvaltoihin ja Appalakkien vuoristoa pitkin Tennesseehen asti. Sitä tavataan myös Kalliovuorilla New Mexicon korkeudelle asti. Punaoravasta on sen levinneisyysalueella määritetty 24 eri alalajia.
Punaorava viihtyy niin havu-, lehti- kuin sekametsissäkin. Sitä tavataan myös metsäisillä esikaupunkialueilla.
Punaorava on yksin elävä päiväeläin, joka ei nuku talviunta. Aktiivisimmillaan se on kaksi tuntia auringonnousun jälkeen ja juuri ennen auringonlaskua. Se pesii vanhassa tikankolossa, ontossa puussa tai jossakin muussa elinalueellaan sijaitsevassa onkalossa. Jos sopivaa koloa ei löydy, se rakentaa pesänsä korkealle oksanhaaraan ruohoista ja lehdistä.
Punaoravan elinalueen koko vaihtelee yksilön sukupuolen, iän ja ympäristön mukaan; yleensä sen pinta-ala on 1–2,4 hehtaaria. Jos ravinto alkaa käydä vähiin, punaorava etsii itselleen uuden elinalueen. Etsiessään uutta elinaluetta se voi ylittää myös vesistöjä, sillä se on taitava uimari. Levinneisyysalueensa pohjoisosissa se kaivaa talvisin lumeen käytäväverkostoja.
Punaoravalla on erinomainen haju-, näkö- ja kuuloaisti. Se ääntelee paljon ja rähisee äänekkäästi reviirilleen tunkeutuville lajitovereille. Se pakenee saalistajiaan tiheikköihin tai puihin ja puolustautuu uhattuna sisukkaasti.
Punaorava on lähes kaikkiruokainen. Se käyttää ravinnokseen enimmäkseen havupuiden siemeniä, mutta myös muita siemeniä, hedelmiä, pähkinöitä, kaarnaa, silmuja, hirvieläinten pudottamia jättösarvia, matelijoita, hyönteisiä, mahlaa, männynkäpyjä, sieniä (myös ihmiselle myrkyllisiä sieniä), munia, linnunpoikasia, hiiriä ja jäniksenpoikasia.
Punaorava varastoi siemeniä ja pähkinöitä talven varalle maan, lehtikasojen ja kivien alle. Tarkan hajuaistinsa avulla se pystyy paikallistamaan ruokakätkön 30 senttimetrin syvyydestä maan alta ja 4 metrin syvyydestä lumen alta. Siemeniä jää kuitenkin paljon myös maahan, minkä vuoksi punaoravalla on suuri merkitys puiden leviämiselle.
Punaorava on promiskuiteettinen laji – sekä urokset että naaraat parittelevat usean kumppanin kanssa. Lauhkeassa ilmastossa sillä on kaksi lisääntymiskautta, joista ensimmäinen sijoittuu lopputalveen ja toinen keskikesään. Kylmässä ilmastossa on vain yksi lisääntymiskausi kevätalvella. Tiineys kestää 33–35 vuorokautta, minkä jälkeen naaras synnyttää pesäänsä tavallisimmin 4 tai 5 sokeaa ja karvatonta poikasta, jotka painavat keskimäärin 7 grammaa. Poikaset kasvavat nopeasti ja vieroittuvat emostaan 7–8 viikon kuluttua syntymästä. Ne jättävät pesän 12–14 viikon ikäisinä ja lähtevät emonsa reviiriltä omille teilleen syntymänsä jälkeisenä syksynä.
Poikaskuolleisuus on punaoravalla hyvin korkea: vain neljäosa poikasista selviää yhden vuoden ikäiseksi, jolloin ne saavuttavat täysikasvuisuuden ja sukukypsyyden. Elinikä on luonnossa enimmillään 10 vuotta. Punaoravan tavallisimpia saalistajia ovat pöllöt, haukat, kärpät, käärmeet, ketut, punailvekset, kanadanilvekset ja amerikannäädät.
Kanadassa metsästetään joka vuosi 1–3 miljoonaa punaoravaa, joiden turkisten arvo on yhteensä noin miljoona dollaria. Tästä huolimatta laji on runsaslukuinen ja elinvoimainen lähes koko elinalueellaan. Kaakkois-Arizonassa sijaitsevalla Mount Grahamilla elävä alalaji T. h. grahamensis on kuitenkin äärimmäisen uhanalainen, ja sen kanta on enää noin 150 yksilöä. Sen elinympäristöä uhkaavat jatkuvat metsänhakkuut ja vuorelle rakennettu observatorio ja leirintäalue.
Punaoravasta on sekä haittaa että hyötyä puiden lisääntymiselle. Se levittää puiden siemeniä ja niille hyödyllisiä sieni-itiöitä. Toisaalta se saattaa syödä havupuiden siemensadosta jopa kaksi kolmasosaa ja aiheuttaa huomattavia vahinkoja puuviljelmille ja siemenvarastoille. Joskus se voi myös kotiutua asuinrakennukseen ja jyrsiä kodin rakenteita tai aiheuttaa muuta tuhoa.
