Alpit
34 lajit
Alpit on Euroopan suurin ja korkein vuoristo. Tämä Keski-Euroopan vuoristo sijaitsee kaikkiaan kahdeksan valtion, Italian, Itävallan, Liechtensteinin, Monacon, Ranskan, Saksan, Slovenian ja Sveitsin alueella. Alppien korkein vuori on Mont Blanc (4 810 m), joka sijaitsee Ranskan ja Italian raja-alueella. Se on samalla Länsi-Euroopan korkein vuori.
Alppien poimuvuoristo syntyi noin 55 miljoonaa vuotta sitten Euraasian ja Afrikan mannerlaattojen törmätessä toisiinsa. Alpit kuuluvat niin sanottuihin nuoriin poimuvuoristoihin ja ovat Euroopan nuorimpia vuoristoja.
Alppialueen pinta-ala on noin 200 000 neliökilometriä. Alueella asuu noin 14 miljoonaa ihmistä.
Ilmasto ja kasvillisuus
Alpit keräävät tehokkaasti vuoriston kohdalta kulkevia Euroopan sateita. Atlantilta ja Välimereltä virtaavat ilmamassat joutuvat kohoamaan Alppien rinteillä edetäkseen vuoriston yli, jolloin ilmamassat tiivistyvät Alpeilla tavanomaisiksi sateiksi. Verrattuna Euroopan tasangon vuotuiseen 660 millimetrin sademäärään Alpeilla sataa yli kaksi kertaa enemmän, 1 450 millimetriä vuodessa. Runsas kolmasosa sateista haihtuu takaisin ilmaan, mutta loput kaksi kolmasosaa virtaa laaksojen joissa alas vuorilta.
Alppien kasvillisuus on jakautunut eri korkeuksien ilmasto-olosuhteiden mukaisiin kasvillisuusvyöhykkeisiin, joiden korkeuteen ja laatuun vaikuttaa hieman myös sijainti vuoristossa. Vuoriston lämpimämmillä alarinteillä tammet (Quercus), valkopyökit (Carpinus) ja männyt (Pinus) muodostavat metsiä. Näistä pyökkimetsät viihtyvät viileämmässä ilmastossa. Pyökkejä korkeammalla kasvava puusto muodostuu puolestaan pihta- (Abies), kuusi- (Picea), vaahtera- (Acer) ja lehtikuusimetsistä (Larix). Nämä lajit viihtyvät Alppien rinteillä aina metsärajan korkeudelle asti. Puurajan yläpuolella ja pysyvän lumirajan alapuolella on tundraa muistuttava alpiininen vyöhyke, jolla kesäinen kasvukausi on lyhyt, vain 3–4 kuukautta. Tuona aikana alppiniityt kukkivat runsaissa väreissä. Niittyjä kutsutaan nimellä ”alpages”, mistä koko Alppien nimikin juontuu. Euroopan Alppien alpiininen kasvillisuus käsittää erilaisia sammalia (Bryobionta), jäkäliä (Lichenes), alppiruusuja (Rhododendron), alppitähtiä (Leontopodium alpinum, tunnetaan yleisesti nimellä ”Edelweiss”), saroja (Carex), pihlajia (Sorbus), vuorimäntyjä (Pinus mugo) ja varpuja. Pieni, valkokukkainen alppitähti eli ”Edelweiss” tunnetaan myös Sveitsin kansalliskukkana.
Alpeilta tunnetaan noin 13 000 kasvilajia ja noin 900 erityyppistä kasviyhdyskuntaa. Niihin lukeutuu 4 500 putkilokasvia (Cormobionta tai Tracheophyta); noin 800 sammallajia sekä noin 300 Eupatorieae-tribuksen lajia, johon kuuluvat muun muassa verijuuret (Agrimonia), punalatvat (Eupatorium) ja valkolatvat (Ageratina). Sienilajeja Alpeilta on tavattu yli 5 000 sekä noin 2 500 erityyppistä jäkälää.
Eläimistö
Eläimistö on sopeutunut Alppien erilaisiin elinympäristöihin, ja alueella tavataan niin pieniä kuin suuriakin kasvin- ja lihansyöjäeläimiä. Alpeilta on tunnistettu noin 30 000 eri eläinlajia, joihin lukeutuu muiden muassa 15 eri matelijalajia, 21 sammakkoeläintä (mukaan lukien yksi alkuperäislaji) ja noin 80 kalalajia. Alpeilta tunnetaan myös noin 80 eri nisäkäslajia, joista suurin osa on hiiriä, myyriä ja lepakoita. Alppien alkuperäisiin nisäkäslajeihin kuuluvat esimerkiksi alppimetsähiiri (Apodemus alpicola) ja baijerintunnelimyyrä (Microtus bavaricus). Lisäksi Alpeilla pesii noin 200 lintulajia sekä arvioiden mukaan noin 20 000 eri selkärangatonta.
Nisäkkäät
Alppien ketteriä kasvinsyöjiä ovat vuorikauris eli alppikauris (Capra ibex), gemssi (Rupicapra rupicapra), alppimurmeli (Marmota marmota), metsäjänis (Lepus timidus) ja saksanhirvi (Cervus elaphus). Näistä alppimurmeli käyttää myös jonkin verran hyönteisravintoa. Alpeilla liikkuu myös jonkin verran mufloneita eli villinä eläviä lampaita.
Alppien kenties sopeutuvaisin petoeläin on susi (Canis lupus). Se on tehokas saalistaja, jonka levinneisyys on aikoinaan kattanut valtavia alueita. Suuren levinneisyyden johdosta sudesta kehittyi useita erilaisiin elinympäristöihin sopeutuneita alalajeja. Sudella on kaksikerroksinen turkki, joka koostuu karkeasta, vettä ja likaa hylkivästä pintakarvasta sekä sen alla olevasta tiheästä, vesitiiviistä ja hyvin lämpöä eristävästä pohjavillasta. Sudella on talvella talviturkki, jonka se heittää ilman lämmetessä pois. Suden käpälät ovat sopeutuneet kylmyyteen ja lumeen. Suurissa käpälissä on varpaiden välissä ihopoimuja, ja tiheä verisuonisto pitää polkuanturat lämpiminä Alppien kovemmissakin talvipakkasissa. Käpälien anturoiden väleissä olevat karkeat karvat estävät suden luisumista liukkaalla pinnalla. Suden varpaiden välissä on myös rauhaset, jotka erittävät hajuainetta, joka auttaa eläintä paikallistamaan kulkemansa reitin. Saman hajuaineen avulla susi voi myös tiedottaa itsestään laajalle alueelle koko seudulle.
Alpeille on palautettu suurpetoja – ilveksiä (Lynx lynx), susia (Canis lupus) ja karhuja (Ursus arctos) – alueille, joilla on yhä jäljellä vanhoja metsiä ja muita luonnontilaisia elinympäristöjä. Rakentamisen seurauksena elinympäristöt kuitenkin pirstoutuvat jatkuvasti, mikä vaikeuttaa eristyksiin jäävien pienten populaatioiden pitkäaikaista selviämistä.
Linnut
Alpeilla viihtyy lukuisia lintulajeja. Alppien petolinnuista tunnetuimpia lienevät maakotka (Aquila chrysaetos), partakorppikotka (Gypaetus barbatus) sekä hanhikorppikotka (Gyps fulvus). Korkealla eläviä maakotkia tavataan jokseenkin harvoin ja laji on alueella suojeltu. Niin ikään partakorppikotkat ovat harvinaisia ja uhanalaisia Alpeilla. Petolinnuista tavallisemmin tavattavia ovat hiirihaukat (Buteo), jalohaukat (Falconidae) sekä pöllöt (Strigidae). Pöllölajeja Alpeilta tunnetaan kahdeksan, joista mainittavia ovat esimerkiksi huuhkaja (Bubo bubo), sarvipöllö (Asio otus), kyläpöllönen (Otus scops), helmipöllö (Aegolius funereus) ja varpuspöllö (Glaucidium passerinum). Alpeilla elää myös tikkoja (Picidae), pähkinähakkeja (Nucifraga caryocatactes), kalliokiipijöitä (Tichodroma muraria) ja koskikaroja (Cinclus cinclus). Korkealla vuorilla yleisiä lintuja ovat alppivaris (Pyrrhocorax pyrrhocorax) sekä alppinaakka (Pyrrhocorax graculus). Alppivaris tunnetaan pitkästä punaisesta nokastaan, kun taas alppinaakan nokka on lyhyt ja keltainen.
Alpit on Euroopan suurin ja korkein vuoristo. Tämä Keski-Euroopan vuoristo sijaitsee kaikkiaan kahdeksan valtion, Italian, Itävallan, Liechtensteinin, Monacon, Ranskan, Saksan, Slovenian ja Sveitsin alueella. Alppien korkein vuori on Mont Blanc (4 810 m), joka sijaitsee Ranskan ja Italian raja-alueella. Se on samalla Länsi-Euroopan korkein vuori.
Alppien poimuvuoristo syntyi noin 55 miljoonaa vuotta sitten Euraasian ja Afrikan mannerlaattojen törmätessä toisiinsa. Alpit kuuluvat niin sanottuihin nuoriin poimuvuoristoihin ja ovat Euroopan nuorimpia vuoristoja.
Alppialueen pinta-ala on noin 200 000 neliökilometriä. Alueella asuu noin 14 miljoonaa ihmistä.
Ilmasto ja kasvillisuus
Alpit keräävät tehokkaasti vuoriston kohdalta kulkevia Euroopan sateita. Atlantilta ja Välimereltä virtaavat ilmamassat joutuvat kohoamaan Alppien rinteillä edetäkseen vuoriston yli, jolloin ilmamassat tiivistyvät Alpeilla tavanomaisiksi sateiksi. Verrattuna Euroopan tasangon vuotuiseen 660 millimetrin sademäärään Alpeilla sataa yli kaksi kertaa enemmän, 1 450 millimetriä vuodessa. Runsas kolmasosa sateista haihtuu takaisin ilmaan, mutta loput kaksi kolmasosaa virtaa laaksojen joissa alas vuorilta.
Alppien kasvillisuus on jakautunut eri korkeuksien ilmasto-olosuhteiden mukaisiin kasvillisuusvyöhykkeisiin, joiden korkeuteen ja laatuun vaikuttaa hieman myös sijainti vuoristossa. Vuoriston lämpimämmillä alarinteillä tammet (Quercus), valkopyökit (Carpinus) ja männyt (Pinus) muodostavat metsiä. Näistä pyökkimetsät viihtyvät viileämmässä ilmastossa. Pyökkejä korkeammalla kasvava puusto muodostuu puolestaan pihta- (Abies), kuusi- (Picea), vaahtera- (Acer) ja lehtikuusimetsistä (Larix). Nämä lajit viihtyvät Alppien rinteillä aina metsärajan korkeudelle asti. Puurajan yläpuolella ja pysyvän lumirajan alapuolella on tundraa muistuttava alpiininen vyöhyke, jolla kesäinen kasvukausi on lyhyt, vain 3–4 kuukautta. Tuona aikana alppiniityt kukkivat runsaissa väreissä. Niittyjä kutsutaan nimellä ”alpages”, mistä koko Alppien nimikin juontuu. Euroopan Alppien alpiininen kasvillisuus käsittää erilaisia sammalia (Bryobionta), jäkäliä (Lichenes), alppiruusuja (Rhododendron), alppitähtiä (Leontopodium alpinum, tunnetaan yleisesti nimellä ”Edelweiss”), saroja (Carex), pihlajia (Sorbus), vuorimäntyjä (Pinus mugo) ja varpuja. Pieni, valkokukkainen alppitähti eli ”Edelweiss” tunnetaan myös Sveitsin kansalliskukkana.
Alpeilta tunnetaan noin 13 000 kasvilajia ja noin 900 erityyppistä kasviyhdyskuntaa. Niihin lukeutuu 4 500 putkilokasvia (Cormobionta tai Tracheophyta); noin 800 sammallajia sekä noin 300 Eupatorieae-tribuksen lajia, johon kuuluvat muun muassa verijuuret (Agrimonia), punalatvat (Eupatorium) ja valkolatvat (Ageratina). Sienilajeja Alpeilta on tavattu yli 5 000 sekä noin 2 500 erityyppistä jäkälää.
Eläimistö
Eläimistö on sopeutunut Alppien erilaisiin elinympäristöihin, ja alueella tavataan niin pieniä kuin suuriakin kasvin- ja lihansyöjäeläimiä. Alpeilta on tunnistettu noin 30 000 eri eläinlajia, joihin lukeutuu muiden muassa 15 eri matelijalajia, 21 sammakkoeläintä (mukaan lukien yksi alkuperäislaji) ja noin 80 kalalajia. Alpeilta tunnetaan myös noin 80 eri nisäkäslajia, joista suurin osa on hiiriä, myyriä ja lepakoita. Alppien alkuperäisiin nisäkäslajeihin kuuluvat esimerkiksi alppimetsähiiri (Apodemus alpicola) ja baijerintunnelimyyrä (Microtus bavaricus). Lisäksi Alpeilla pesii noin 200 lintulajia sekä arvioiden mukaan noin 20 000 eri selkärangatonta.
Nisäkkäät
Alppien ketteriä kasvinsyöjiä ovat vuorikauris eli alppikauris (Capra ibex), gemssi (Rupicapra rupicapra), alppimurmeli (Marmota marmota), metsäjänis (Lepus timidus) ja saksanhirvi (Cervus elaphus). Näistä alppimurmeli käyttää myös jonkin verran hyönteisravintoa. Alpeilla liikkuu myös jonkin verran mufloneita eli villinä eläviä lampaita.
Alppien kenties sopeutuvaisin petoeläin on susi (Canis lupus). Se on tehokas saalistaja, jonka levinneisyys on aikoinaan kattanut valtavia alueita. Suuren levinneisyyden johdosta sudesta kehittyi useita erilaisiin elinympäristöihin sopeutuneita alalajeja. Sudella on kaksikerroksinen turkki, joka koostuu karkeasta, vettä ja likaa hylkivästä pintakarvasta sekä sen alla olevasta tiheästä, vesitiiviistä ja hyvin lämpöä eristävästä pohjavillasta. Sudella on talvella talviturkki, jonka se heittää ilman lämmetessä pois. Suden käpälät ovat sopeutuneet kylmyyteen ja lumeen. Suurissa käpälissä on varpaiden välissä ihopoimuja, ja tiheä verisuonisto pitää polkuanturat lämpiminä Alppien kovemmissakin talvipakkasissa. Käpälien anturoiden väleissä olevat karkeat karvat estävät suden luisumista liukkaalla pinnalla. Suden varpaiden välissä on myös rauhaset, jotka erittävät hajuainetta, joka auttaa eläintä paikallistamaan kulkemansa reitin. Saman hajuaineen avulla susi voi myös tiedottaa itsestään laajalle alueelle koko seudulle.
Alpeille on palautettu suurpetoja – ilveksiä (Lynx lynx), susia (Canis lupus) ja karhuja (Ursus arctos) – alueille, joilla on yhä jäljellä vanhoja metsiä ja muita luonnontilaisia elinympäristöjä. Rakentamisen seurauksena elinympäristöt kuitenkin pirstoutuvat jatkuvasti, mikä vaikeuttaa eristyksiin jäävien pienten populaatioiden pitkäaikaista selviämistä.
Linnut
Alpeilla viihtyy lukuisia lintulajeja. Alppien petolinnuista tunnetuimpia lienevät maakotka (Aquila chrysaetos), partakorppikotka (Gypaetus barbatus) sekä hanhikorppikotka (Gyps fulvus). Korkealla eläviä maakotkia tavataan jokseenkin harvoin ja laji on alueella suojeltu. Niin ikään partakorppikotkat ovat harvinaisia ja uhanalaisia Alpeilla. Petolinnuista tavallisemmin tavattavia ovat hiirihaukat (Buteo), jalohaukat (Falconidae) sekä pöllöt (Strigidae). Pöllölajeja Alpeilta tunnetaan kahdeksan, joista mainittavia ovat esimerkiksi huuhkaja (Bubo bubo), sarvipöllö (Asio otus), kyläpöllönen (Otus scops), helmipöllö (Aegolius funereus) ja varpuspöllö (Glaucidium passerinum). Alpeilla elää myös tikkoja (Picidae), pähkinähakkeja (Nucifraga caryocatactes), kalliokiipijöitä (Tichodroma muraria) ja koskikaroja (Cinclus cinclus). Korkealla vuorilla yleisiä lintuja ovat alppivaris (Pyrrhocorax pyrrhocorax) sekä alppinaakka (Pyrrhocorax graculus). Alppivaris tunnetaan pitkästä punaisesta nokastaan, kun taas alppinaakan nokka on lyhyt ja keltainen.
